Lauralle..

"Ellei minua ole luotu rakastamaan,miksi aamun sydän puhkeaa lauluun,
ja miksi etelätuuli kuiskailee nuorten lehtien keskellä?
Ellei minua ole luotu rakastamaan, miksi keskiyön kiihkeässä hiljaisuudessa on tähtien pakahduttava tuska?
Ja miksi tämä hullunrohkea sydän vain lähettää toivonsa merelle, jonka äärtä se ei edes tunne?

Huomasin aamun hesarista, että Laura Saloheimo on kuollut.

Laura kuoli rintasyöpään 40 vuotiaana 3.11.09

Tutustuin Lauraan kesäkuussa Perniön kansanopistossa. Osallistuimme Veda-taiteen kurssille.
Huomasin Lauran heti hänen pinkistä villatakistaan ja pinkistä pipostaan. Hän ei halunnut käyttää peruukkia.
Juttelimme paljon iltaisin kansanopiston karussa keittiössä, nakertaen riisikakkuja ja homejuustoa.
Laura kertoi avoimmesti syövästään. Hän ihmetteli,: "Miksi ihmisen- ainakin hänen- täytyy sairastua vakavasti, ennenkuin hän oppii ymmärtämään mitä Rakkaus oikeasti on ja oppii rakastamaan?"
Jokin Laurassa meni minuun hyvin syvälle. Meistä tuli ystävät.

Hän tuli maalaukseeni kurssimme viimeisenä päivänä. Annoin maalaukselleni nimen "Laura."(Blogini 5.7.09)

Olen ollut kosketuksissa viime aikoina kuolemaan , tosin etäisesti...
Kukaan läheiseni ei ole kuollut.

Kuoleman ymmärtää ehkä vasta sitten, kun itse kuolee...
Kun rakkain kuolee, ei halua, ei pysty ymmärtämään..
On vain tyhjyys ja tuska..iso kaipuu..ikävä..


"Aurinko ilmestyy pilvien takaa.
On päivä jolloin minun täytyy lähteä.
Taivas katsoo alas maahan kuin jumalan ihme.
Sydämeni on surullinen, sillä se ei tiedä mikä sitä kutsuu.
Onko tuulessa sen maailman kuiske, jonka olen jättämässä taakseni,
missä kyynelten musiikki häipyy hiljaisuuteen auringon paahteessa?
Vai kantaako tuuli tuoksua kaukaisen meren saarelta,
jolla hehkuu tuntemattomien kukkien kesä?"


"Hyväksy minut herra, hyväksy minut juuri nyt.
Anna niiden orpojen päivien unohtua,
jolloin elin ilman sinua.
Ota tämä pieni hetki syliisi ja pidä sitä valossasi.
Olen vaeltanut ajaen takaa ääniä,
jotka houkuttelivat minua, silti viemättä minnekkään.
Salli minun istua rauhassa ja kuunnella sanojasi syvässä hiljaisuudessa.
Älä käännä katsettasi sydämeni synkistä salaisuuksista
vaan salli niiden palaa roihuten ,
kunnes ne säteilevät yhdessä sinun valosi kanssa."

Runot ovat Rabindranath Tagore, "Toiselle rannalle"

harmaan valtakunta...

Kävin keskellä päivää metsässä lenkillä. Vaikka tuo harmaus peittää kaiken ja pilvet roikkuvat maassa asti, silti herkkä, utuinen valo on siellä läsnä. Niin rauhoittavana rentouttavana luonto sulkee syliinsä vaeltajan. Metsässä ei todella liikahtanut lehtikään.



Pysähdyn aina tämän pienen puisen sillan keskelle ja katselen pientä jokea, joka kulkee puiden lomitse. Tuo paikka on yksi minun voimapaikoistani. Aika pysähtyy ja jään pitkäksi hetkeksi vain hengittelemään..

Huomenna lähden opettajakolleegoitteni kanssa retkelle hieman toisiin maisemiin..
Lähdemme aikaisin aamulla bussilla Helsinkiin. Vierailemme tietysti Ateneumissa Picassoa katsomassa. Onneksi jää myös omaa aikaa, jolloin voin mennä syömään ja ehkä Akateemiseen ja Stokkalle...musaosastolle ja taideosastolle...

Kummallista, ihmeellistä miten kaikki pikku asiat loksahtavat kivasti kohdalleen. jotenkin olen varma, että joku ohjaa ja auttaa minua....muistuttaa, huolehtii ja järjestelee asiat jouhtaviksi..
Minusta minun elämäni on hyvää elämää...olen kiitollinen!

elämä on kaunista...

Eilen maalarimestari maalasi taloa..ei sinistä ei punaista vaan valkoista..
Olen iloinen, kun sain ihan putipuhtaat seinät ja etenkin takan, joka oli ennen ihan mustana savusta..
Aikaisin aamulla siivoilin innoissani melkein uudessa olohuoneessani. Muuttelin huonekalujen järjestystä, poistelin turhia esineitä ja tauluja seiniltä..

Kuvaan pääsi linssiluteeksi sankarikissani, hiirien metsästäjä Lötjönen.



Olen kolme yötä nukkunut huonosti, heräillyt monta kertaa yössä ja herännyt myös liian aikaisin aamuisin...Pientä jotain jossain , vai onko?
En ole muutamaan päivään viitsinyt paljoa liikkua tai olla ulkona, jos vaikka olisin sikaflunssassa, siinä miedoimmassa versiossa.
Tänään kyllästyin säästämään itseäni. Kävin metsäkävelylenkillä ja uimassa uimahallissa. Tuli mielettömän ihana olo. Mielenkiintoista nähdä, millainen on ensi yö?

Uimahallissa oli rauhallista. Vain muutamia uimareitä, vesijuoksijoita vedessä. Saunassa rattoisaa jutustelua ihmisten kanssa. Olimme kaikki siinä aitoina, omina itseinä, alastomina ja niin mukavina.
Mietin, että kyllä yleensä ihmiset ovat mukavia, fiksuja, avoimia...ehkä myös tuo alastomuus ja saunan lempeä hyväily vaikuttivat..

Vaikka olemme suomalaisia ja tottuneet esiintymään alastomina yleisissä saunoissa...en ihan ymmärrä, että pitää olla alastomana katsomassa tanssiteatterin esitystä..ja kuulemma esitykseen oli iso ryntäys...

Minulla on niin vapautunut olo...Olen saanut käytyä oppilaitteni kanssa kunnialla ja innolla terveystiedon kolmoskurssin läpi. Kurssikoe enään jäljellä. Tuntuu, että rankin vaihe tästä lukuvuodesta on takana. Jännä taas huomata miten voimakkaasti ja kokonaisvaltaisesti ajatus meihin vaikuttaakaan..vapauttaa tai vangitsee, laajentaa tai kaventaa...

Meidän koulusta on ollut yli kolmasosa edelleen poissa yläkoulun puolelta ja lukiosta noin neljännes..Opettajia on 8 sairaana...


"Istun valppaana
pienen mieleni
ikkunan takana ja seuraan
päivien kulua, muukalaisia
joilla ei ole mitään syytä katsoa sisään."-Paul Murray

maalia..hiiriä..askartelua...arjessa....

Tällainen olo on just nyt kun juuri maalaamassani kuvassa..
Kaksi päivää pääni on ollut oudon kummallinen..onko kipeä vai ei..Niska ja takaraivon alue jäykkä....hieman viluinen olo...haukotuttaa....
Onko minussa taistelua sisälläni? Onko pöpöt hyökkänneet ja immuniteettini yrittää kaikkeudellaan puolustaa?? sairastunko ?
Olen laulellut resonoivia äänteitä, pyhiä lauluja, ehkä se karkoittaa paheliinit pois..

Koulustamme olivat yläkoulun puolelta, puolet tai ainaskin yli kolmasosa oppilaista tänään poissa....Lukiolaisia vähemmän...Opettajia vieläkin vähemmän...
Kuulemma se sikatauti on lantautunut tänne meidän pikkukaupunkiin nyt...
kauan sitä odotettiinkin..

Laitoin muutama päivä sitten ihka uuden luonnonvalkoisen maton keittiön lattialle...
Kun tulin tänään kotiin Lötjö-kissani autuaalisena söi isoa hiirtä, juuri sillä uudella matolla...ja matolle se jätti muistot saaliistaan...

Huomenna maalarimestari tulee kotiini maalaamaan kaksi seinää ja takan...Ajattelin ihan aluksi maalata itse, mutta kun seinä on 4m korkea ja mulla ei ole tikkaita eikä telineitä, päätin luovuttaa ammattilaiselle homman..
Ihanaa kun saan puhtaat maalarinvalkoiset uudet pinnat!!

Olen alkanut pikkuhiljaa tulostamaan/tekemään joulukortteja läheisille, ystäville..
Tänä jouluna en osta montaakaan lahjaa: enemmän yritän tehdä itse...maalata, askarrella, kutoa, leipoa...samalla virittäydyn rauhaisasti kohti pyhää Juhlaa....

"tunne itsesi"

Maailmani on kuvieni maailma. Kokemusteni kuvat ovat rakentaneet persoonallisuuteni siksi millainen olen suhteessani maailmaan.
Millainen on ihmiskäsitykseni?
Maailmankatsomukseni?
Minäkuvani?

Olemme oman tarinamme seppiä.

Tarinamme on kuin eräänlainen sabloni: vajavainen, rajaava tapa olla oman menneisyytensä raportoija, raportti.

Tuon raportin lista on pitkä.
On onnistumista ja ylpeyttä, epäonnistumista ja häpeää. Syyllisyyttä ja syyttelyä. Yritystä ja erehdystä. Menestyksiä ja suruja. Rakkautta ja pettymyksiä. Kateutta ja vihaa. Myötätuntoa ja sääliä. Arvottomuuden ja alemmuuden tuntoja, itsesääliä ja ahdistusta. Ennakkoluuloja ja ajatuspiintymiä. Luuloa ja epäluuloa. Totta ja valhetta, unta ja unelmia.

Kokemuksia on joka lähtöön. Vahvasti emotionaaliset kokemukset muistamme parhaiten. Pahimmat psyykkiset traumat muistaa vain kehomme. Olemme ne torjuneet alitajuntaamme, aivojemme uumeniin.

Jokaisella on oma tarinansa , his story, historiansa. Aivoihin ja kehoomme säilötty historiamme, mielemme sisältö ja toiminta on meidän persoonamme. Minun tarinani on sanalla sanoen kokemukseni elämästä. Se kertoon miten katson, ajattelen ja käyttäydyn muuttuvissa elämäntilanteissa.

Mutta... Olenko menneisyyteni kopio, periaatteen ihminen, joka ei anna periksi millekkään muutokselle?Tapojen ja tottumusteni orjana.

En ole!

Usko vai epäily?
Kumpi on tärkeämpi, kysymys vai vastaus?
Vastaanko heti, vaikken kuullut kysymystäkään?
Olenko valmis kysymään, kysymästä päästyäkin, kysymään?

Uskon helposti, jos sydämeni tietää...

Entä olenko valmis myöntämään, etten tiedä. Olenko valmis tarkistamaan kantojani, avoin muuttamaan mielipiteitäni, etsimään uutta ja avarampaa syvempää tietoa ja merkitystä elämälleni...

Minä uskon, että olen! Mutta jos tiedän olevani oikeassa, aika vahvasti puolustan ja tuon totuuttani esille...
silloin aina en ole niin avoinna toisen totuudelle..sokeudun..käperryn omaan tarinaani..

Oikeassa olemisen tarve on ihmisessä syvällä.
Minä tiedän miten asiat ovat. Minä tiedän, olen siis oikeassa.
Fundamentalismi kumpuaa juuri tällaisesta ihmismielen harhaluulosta.

SOKRATES tunnusti tietämättömyytensä, pukien sen lauseeseen :
"Tunne itsesi".

Edelliset ajatukset ja viisaudet koostin Erkki Melartinin puheesta, jonka hän piti juhlaesitelmänä syyskuussa Turussa.
Kirjoitin omia ajatuksiani joukkoon..


Jännä juttu.
Juuri kun olen pähkäillyt ( edellisessä postauksessani myös) ja peilaillut omia totuuksiani, tekemisiäni ja sanomisiani, ikäänkuin sain selkeän vastauksen tästä E.Melartiinin puheesta.
Sain vastauksen ja ymmärryksen!!
Olen tiennyt tämän aiemminkin mutta nyt tiedän/ymmärrän syvemmin...
Minulle annettiin se vastaus, jota etsin...


Me kaikki ihmiset tulemme omien tarinoittemme kanssa tilanteisiin ja tutkailemme omien linssiemme läpi kaikkea siinä hetkessä...Jos emme ota etäisyyttä, emme pysähdy ja kuuntele "korkeimman" meissä viisautta, irrottaudu tarinastamme, me taomme aina samaa laulua!!!
Ehkä myös joskus ihmettelemme, miks näin kävi??

"Tunne itsesi!" ja niin tulet tuntemaan lähimmäisesikin..

tänään minä kaipaan sinua!!!

Tänään kolleegani kyseli minulta, että olinko antanut oppilailleni jonkun monisteen äänestä....ja hän jatkoi, että he olivat jotenkin ihmetelleet, että onko tämä terveystietoa...

Kyselin häneltä tarkemmin, että mitä he olivat sanoneet.ketkä..Kolleegani antoi pyöreitä vastauksia...ja "puolusti" yleisesti oppilaita, heidän peloissaan, ei ymmärryksessään jne... Hän kertoi itse olevansa hyvin varovainen, ehkä liiankin, kertoessaan, opettaessaan asioita...ja että ainakin tieteellinen tutkimus ois hyvä olla taustalla. Hän opettaa uskontoa ja psykaa.. Oikein mukava, hyvä opettaja...


Minulle tuli tarve puolustautua, vaikka ajattelin, että ei tarvitse...Olen omasta mielestäni toiminut aivan oikein ja sydämestäni...
Ennen kurssin alkua sanoin, että tulen kertomaan ja antamaan materiaalia kirjan ulkopuolelta, sillä esim. yo-kirjoituksista 2-4 kysymystä vaatii tietoa kirjan ulkopuolelta...ja haluan yrittää laajentaa heidän näkemystään ja ymmärrystään ihmisen terveydestä ja mistä siinä on oikeastaan kyse...

Puhuimme eilen työ- ja opiskeluoloista, ergonomisista tekijöistä mm melusta...
kerroin äänestä, desibeleistä, siitä kuinka kaikki maailmassa ja maailmankaikkeudessa värähtelee ja ihminen ei kuule niitä ääniä, mutta ne vaikuttavat häneen..Kerroin ultra- ja infraäänistä...kerroin ääniterapiasta ja musiikilla parantamisesta...
Ennenkuin annoin monisteen( kerroin asiasta edellisessä blogissani), sanoin oppilailleni, että kun vastaatte esim. kokeeseen tai ylioppilaskirjoituksiin, pysäkää faktatiedoissa.Ja että joku saattaa pitää esim. näitä asioita huuhaana... Tutkikaa asioita ja etsikää tietoa. Olkaa kriittisä myös median kirjoituksissa...Yksi kurssin tavoite on oppia kriittiseski lukijaksi, kuulijaksi...Ja yrittäkää ymmärtää ja nähdä kokonaisuuksia, miten kaikki vaikuttaa kaikkeen...

Pari oppilasta oli ahdistunut tai muuten ei haluaisi vastaanottaa tällaisia tietoja...tiesin heti kuka oli asialla...olen huomannut hänen reaktionsa mutta en ole puuttunut siihen..minusta on ok että hän voi olla epäileväinen..

Tiedän, että aina joukossamme on erilaisia ihmisiä. Kaikille on annettava tilaa, kaikkia olisi kunnioitettava eikä yritettävä manipuloida heitä...ei saa tuputtaa omaa totuuttaan, voi vain kertoa mitä on ilmassa, maassa..

Ehkä minä olen liian rohkea, liian syvällinen, liian taiteellinen tai jotain, ainakin joidenkin oppilaitten mielestä...Sitä en ymmärrä, miksi he eivät ymmärrä, että en kerro asioita ehdottomina totuuksina vaan ilmiöinä...vaikka olen sanonut sen monta kertaa...Tiedän, että suurin osa on kiinnostunut kuitenkin..

Huomasin vain, että tämä juttu tänään vaikutti minuun vahvasti.
Oli tylsää, että ne oppilaat menivät puhumaan toiselle opettajalle...Senkin kyllä ymmärrän..
Aina kaikki vaikuttaa minuun vahvasti. Nyt osui jotenkin syvälle...
Halusin tutkailla omaa osuuttani, että oliko tuo juttu joku viesti minulle, että pysy vain kirjassa, älä kerro ilmiöistä...
mutta minä koin toimineeni ihan oikein...

Etsin kotona netistä lisää faktatietoa äänelläparantamisesta, musiikin vaikutuksista, äänen vaikutukista kehoomme, aivoihin ja löysinkin...mutta eniten minua pysähdytti lause, joka törmäsi minuun:

"Kun kuljet polkuasi, maailmankaikkeus avaa sinulle oven. On vain murrettava vankilansa, uskallettava rohkeasti avata ovi ja kulkea omaa tietänsä"-DR:Jeffrey Thompson.

Hän on tutkinut yli kaksikymmentä vuotta musiikin vaikutusta aivoihin, kehoon, hermostoon,soluihin...


Harmi kun en osaa laittaa linkiksi sivua, jossa vierailin tänään...Mutta jos olet kiinnostunut, etsi hänen nimellään..Jeffrey Thompson..tai Iegor Reznikoff...


Tänään kaipasin ja yhä kaipaan sielun ystävää, miesystävää, joka olisi kärsivällisesti jaksanut kuunnella minua tänään ja lopuksi ottanut minut kainalooni ja sanonut, että olen ylpeä sinusta...

väreilkää...ja laulakaa....

Ruskeaa, vihreää, syksyistä...
Otin tämän kuvan juuri eli 11.11. klo 12 takapihaltani..
talvesta ei puhettakaan.
Olen kateellinen kaikkien lunta täynnä tihkuvien ihanista talvimaisemakuvista!

Aamulla lukion tanssitunnilta oli poissa 10 tyttöä..toisaalta taas terveystiedon tunnilta poissa vain kaksi...Vielä ei tuo possutauti ole saapunut meille, vaikka sitä niin odotetaan...riehuu jo täydellä Salossa, Turussa ja Raisiossa...

Puhuimme oppilaitteni kanssa hyvästä/huonosta työ- ja kouluolosuhteista...ergonomiasta, melusta, sisäilmasta...

Annoin heille monisteen TEE-lehden artikkelista, jonka on kirjoittanut Aitti Airo..
Kerroin ihmisen ja koko maailmankaikkeuden, kaiken väreilemisestä...

"Äänellä on mystinen voima"
Leser-Lasario oli tuleva tiedemies, kun hän sattumalta keksi uudelleen äänen parantavan voiman. Hän oli kahdeksantaista vuotias, kun lääkärit uskoivat hänen kuolevan. Mutta sattumalta hän kuunteli naapurin lapsen jokeltelua ja ääntelyä lumoutuneena ja huomasi että lapsi hengitti samanlaisesti kuin joogi:

syvähnegitys alkoi palleasta ja ääntely kuului niin kauan kuin uloshengitystä kesti. Värähtelyn vaikutus tuohon hentoon, tuskin kehittyneeseen vartaloon oli selkeästi huomattavissa.

Leser-Lasario ryhtyi matkimaan vauvaa. Hän luotti luonnon johdonmukaisuuteen ja toisti päivästä päivään useita tunteja noita yksitoikkoisia äänteitä. Muutaman viikon kuluttua hänen tilansa alkoi parantua .

Kuinka tämä oikein toimi?
Voitiinko verenkiertoa säännöstellä menetelmällä, joka yhdisti hengityksen ja vibraation, ja sisäisen tunteen muutoksen?
Ehkäpä jokainen vokaali vaikutti johonkin määrättyyn ruumiinosaan ja mahdollisesti parantaisi sen täydellisesti.

Hän oli löytänyt keinon kontrolloida verenkiertoaan ja ja sympaattisen hermoston toimintaa lähettämällä ylimääräisen ravitsevan verivirran niille kudoksille, jotka sitä eniten tarvitsivat.
Hän teki kokeita 30 vuoden ajan ja paransi sairaukiakin...

Tätä Leser-Lasarion kehittämää ääniterapiaa voi harjoitella melkein missä tahansa. Tarvitaan vain muutaman minuutin rauhallinen hetki. Suoritetaan rauhallinen uloshengitys, minkä aikana keskitytään samanaikaisesti ääneen lausuttuun tai laulettuun vokaaliin. Tätä toistetaan muutaman minuutin ajan.

I vaikuttaa päähän, nenään ja kurkunpäähän, sillä se väreilee ylöspäin..
Se poistaa päänsärkyä ja auttaa hymyilemään..

A vaikuttaa aivoihin ja keuhkoihin, sydänalueeseen..Rauhoittaa (huom.A-MEN)

Ö vahvistaa kurkkua niskaa, kilpirauhasta.

O vaikuttaa vatsan seudulla oleviin elimiin. Säännöstelee suoliston toimintaa ja parantaa ummetusta.

U on syvä painava äänne...Se on ihmeen ja täyttymyksen äänne. Se saa kaikki kylkiluut väreilemään, kiihottaa keuhkojen toimintaa ja pallean seutua sekä lisää elivoimaa ja keskittymiskykyä. Sen vaikutus ulottuu myös suolistoon ja sukuelimiin..


Harjoittelimme oppilaitteni kanssa muutamia ääntelemisiä...heitä tietty nauratti. Kotiläksyksi annoin kaikkien äänteiden harjoittelemisen...

Olen itse ollut muutamilla erilaisilla parantavien laulujen kursseilla. Olo ja tuntemus on aina ihmeellinen laulamisen jälkeen..Selkeästi huomaa itsessään muutoksia jo hetkessä: rauhoittuminen, rentoutuminen, sisältä avautuminen, levollisuus ja ilo...

Kun ihmisen väreilytaso nousee, hän voi paljon paremmin ja saattaa tervehtyä jopa sairauksistaan..
Väreilytasoa nostavat mm. juuri maititsemani laulaminen, luonto, määrätynlainen musiikki, taide, meditaatio, rakastuminen...
Ja laskevat mm. negatiiviset tunteet, turha murehtiminen, märehtiminen, toisten tuomitseminen, arvostelu, stressi...pelko...
Leser-lasion kehittämää ääniterapiaa voi harjoitella melkein missä tahansa.


Meille on annettu ääni, laulu..käyttäkäämme niitä kauniisti , rakkaudella itseemme ja muihin ihmisiin...
laulakaamme lapsillemme ja aikuisillekin tuutulauluja...


Laulan kissoilleni tuutulauluja, ne pysähtyvät ja jäävät kuuntelemaan..
tuijottavat isoin silmin ja selvästi nauttivat..

isin tyttö..

"Isin tyttö"...tein tämän kolaasikurssilla. Maalasin tänään siihen uuden värisen taustan. Entinen oli violetti. Tykkään tästä enemmän.
Isältäni olen perinnyt tuon piirustustaitoni...


Niin paljon on täällä tänään satanut vettä. Ihan koko päivän sitä on riittänyt.
Oispa tuo vesi tullut lumena. Tähän tämmöiseen sateiseen säähän saamme kait tottua..


Huomenna on isänpäivä.

Ex-mieheni ja tyttäreni tulevat luokseni isänpäivän päivälliselle. On todella ihanaa saada nauttia yhteisestä ruokailuhetkestä.
Olen niin iloinen, kun entisen mieheni kanssa olemme hyviä ystäviä ja viihdymme yhdessä. Mitään vanhaa kaunaa ei ole olemassakaan...Tuemme ja innostamme toisiamme. Mutta suhteemme ei enää voisi muuttua romanttiseksi suhteeksi ja miksi tarvitsisikaan...näin on hyvä!


Oma isäni joutui kaksi vuotta sitten dementiakotiin Jyväskylässä.
Hän sairastaa alzheimerin tautia.
On hyvin surullista, kun oma isä ei ole enään läsnä. Ei hän hirveesti ollut läsnä aiemminkaan mutta yritti omalla karulla ja kömpelöllä tavallaan viestittää välittämistään minulle. Minulla on häntä ikävä!

Kun soittelen hänelle, hän sanoo tietävänsä , kuka minä olen. Ehkä jossain sisimmässään hän aavistaa, että puhelimessa on joku läheinen, tärkeä ihminen, vaikka ei osaa kertoa kuka...

Käyn katsomassa häntä liian harvoin. Lähettelen hänelle omia tekemiäni kortteja. Ei hän ole kuulemma saanut yhtään korttia. Mutta ehkä juuri sillä hetkellä , kun hoitaja antaa hänelle postissa tulleen kortin, jokin hänessä iloitsee...

Minulla on niin paljon ihania muistoja isästäni...

hengitä sisääsi rakkautta...

Isonenäinen nainen lumisateessa koki muodonmuutoksen...prosessi jatkuu..

Sieltä se lumisade tuli...Ihanuus!!!!
Pieniä tihkuisia hiutaleita sataa tiuhasti alas. Olen niin odottanut.
Nyt jo näyttää valkoiselta.
Saamme lisää valoa ja puhtautta...
Tuntuu kuin sisimmäinen maailma minussa avartuu...



Ajatukseni ehkä lähti liikkeelle Euroopan ihmisoikeuden tuomioistuimen (EIT) päätöksestä, että italialaisten koululuokkien seinillä olevat krusifiksit loukkaavat koululaisten uskonnon vapautta ja vanhempien oikeutta kasvattaa lapsensa vakaumuksensa mukaan...


Melkein jokaisen liikuntatuntini lopuksi, etenkin joogan, rentoutan oppilaani.
Käyn kehon läpi rauhaisalla äänellä, pyydän oppilaitani olemaan läsnä hengityksessään, antamaan painontunteen kasvaa kehon eri osissa ja hetken syventämisen jälkeen,jätän heidät makaamaan levollisina, painavina itsessään..
He makaavat , monikin aika syvässä rentoutuksen tilassa lattialla.
Muutamien minuuttien jälkeen kutsun heitä tulemaan läsnä tähän hetkeen, tähän tilaan..Pyydän keskittymään omaan hengitykseen ja usein sanon:

"Joka uloshengityksen aikana voit hengittää ulos kuona-aineita, kehon painavuutta, turhia murehtimisia, märehtimisiä...ja joka sisäänhengityksellä voit hengittää sisään keveyttä, pehmeyttä, valoa ja antaa niiden pehmentää, keventää ja lämmittää kehoasi...joka uloshengityksellä voit hengittää ulos harmautta, raskautta ja joka sisäänhengittämisellä voit hengittää iloa, positiivisia ajatuksia, rakkautta ja antaa niiden levitä joka ikiseen soluusi...koko kehoosi.."

Sitten pyydän heitä kuuntelemaan kehoaan...fyysisesti, henkisesti...miltä heistä tuntuu nyt...ja lopuksi pyydän avamaan silmät, liikuttelemaan käsiä, jalkoja....venyttelemään...




Mietin eilen ja tänään....
Manipuloinko oppilaitani?
En pakoita heitä mutta kuitenkin johdatan johonkin...
Minulla on suuri vastuu, kun työskentelen oppilaitteni kanssa.
Liikunnan opetuksessa keho ja mieli työskentelevät yhdessä..Sen minkä teet toiselle vaikuttaa toiseen.. olen miettinyt tätä vastuutani ja yrittänyt olla äärimmäisen herkkä ja kuunteleva...Kunnioittaa heitä, heidän tunteitaan, ajatuksiaan ja kertonut ääneen, että minä olen löytänyt tämän oman kehoni kautta, kuuntele sinä oman kehosi kautta...siellä on suurempi viisaus kuin opettajalla...

Minä uskon korkeimman suojelukseen, olemassaoloon..
Uskon että me ihmiset olemme pyhiä...

En puhu Jumalasta....puhun rakkaudesta...
Välittyykö minun ajatuksieni , sanojeni kautta sellaista, mitä en saisi julkisessa instituutiossa "julistaa"...

värit vievät mennessään..

"Isonenäinen nainen ensipakkasessa"


"Väri on muotoa läheisemmässä suhteessa emootioihin."-David Katz

"Jos tiedemies sanoo teille, että tietyt kaksi väriä ovat "riiitasointuisia",
merkitkää värit muistiin ja käyttäkää niitä aina kun voitte."John Ruskin


En halunnut tänään mennä piirustuskerhoon. Jäin kotiin maalaamaan,
tai oikeastaan läträämään ja suttaamaan värien kanssa.

Kuten daniel Katz , yhtenä monista, on sanonut, että värit vaikuttavat voimakkaasti tunteisiimme, ei niinkään muodot..

Minulle värit on aina olleet hirmuisen tärkeät.
Muistan lapsuudestani, kun minua kehuttiin aina vahvoista väreistäni.
Meidän keskiviikkopiirustuskerhossa, hyvin monet käyttävät värejä hillitysti, varovaisesti, haaleasti...Olen useasti kiinnittänyt siihen huomioni ja miettinyt, mitä tuo kynän tai värin jälki kertoo tekijästään, luojastaan...


Tänään aamulla mulla oli oppilaitteni kanssa jäähallissa luistelua.
Vedin päälleni hieman kauhtuneen oranssin värisen sopivan paksuisen takkini. Päätin, että värjään sen koulun päätyttyä ruskeaksi.En voi luistella sen kanssa kertakaikkiaan...
Koulun jälkeen heitin koneeseen värin , suolan ja takin....
Mutta väri ei tarttunut kuin hiukkasen, tehden takistani entistä kamalamman kuohtuneen näköisen. En kertakaikkiaan voi pitää sitä enään!!

Värjäsin eilen vihertävät housuni ja oranssin vessan maton ruskeaksi. Niistä tuli aivan ihanan, kauniin ruskean sävyiset..Siitä sain idiksen takkiini.
Tais olla jotain tekokuitua se kangas, koska ei suostunut luopumaan entisestään väristään...

Värit tarvitsevat valoa, luonnon kirkasta valoa, ollakseen omassa, aidossa värissään..
Ehkä myös tuo värien puute väsyttää meitä, etenkin nyt kun viimeisetkin syksyn lehdet ovat joutuneet eroon oksistaan ja makaavat maassa hiljaisina, värittöminä..


Odotan niin paljon lunta!!
Se tuo sitä kaivattua valoa ja saa värit loistamaan..

"Sormustillinen punaista on punaisempaa kuin ämpärillinen."_Henri Matisse.


"Jo itse näkeminen on luova teko, ponnistusta vaativa suoritus.."-Henri Matisse