Siirry pääsisältöön
"Ihmisestä tulee oma itsensä vasta, silloin kun hän on päässyt vapaaksi itsestään.
Syvin minämme on Jumalassa.
Ei itsestään vahvistaminen vaan itsestään luopuminen tuo vapauden ja levon."

En tiedä enkä muista kuka on sanonut nuo voimakkaat, vaativat lauseet.
Löysin ne muistikirjastani...samalta sivulta kuin löysin Augustinuksen sanat:" Jeesus avaa, missä olen suljettu, astu sisään, missä olen avannut." sekä mestari Echardin sanat:" Jokaisessa meissä on 30-40 kerrosta, joilla kätkemme syvimmän olemuksemme. Nämä kerrokset ovat paksuja kuin elefantin nahka."

Jos en itse vapaaehtoisesti halua luopua elämässäni asioista, ihmisistä, mielipiteistäni....minua opetetaan luopumaan...Elämä on luopumista vanhasta jotta uusi, elävä voisi tulla meissä esiin...
Olen iloinen kun huomaan itsessäni merkkejä avautumisesta, ymmärryksestä....yksin on niin vaikeaa löytää valoa...

Kommentit

Mäntylän Mummi sanoi…
Tulin vielä katsomaan, mistä aloitit ja pysähdyin. Joulun aikaan katsoin elokuvan, joka pohjautui Umberto Econ romaaniin Ruusun nimi- lienet sen nähnytkin... Siinä juutuin kohtaan, jossa eräs munkki piilottaa kijoja, ettei kukaan pääse niitä lukemaan ja kun asia sitten lopulta selviää, hän puolustelee tekoaan sanoin: Nauru poistaa pelon ja jos ei ole pelkoa, ei tarvita jumalaa.
Jäin siis miettimään, unohtuuko jumala hyvinä, turvallisina, iloisina aikoina vai voisiko ihminen löytää tuon kaiken sisältään ja kantaa sitä jumaluuttaa mukanaan? Luulen, että ymmärrät, mitä tarkoitan...
Valoisaa kevätaikaa sinulle :)
Anonyymi sanoi…
Niin, minäkin tulin lukasemaan julkisen sanan vaelluksesi, lausuttu sana on itselle ja toiselle ihmiselle luova sana.

Ymmärrän sinun puhuvan ja vakuuttavan itsellesi henkisen minän olemassaolon maailmankaikkeudessa.

Olen kokenut ääneen lausutun tai kirjoitetun sanan luovan uuden oivalluksen tai vahvistuksen itselle.

Ailalle, itse koettua suhdetta Jumalassa, täydellinen Rakkaus poistaa pelon.

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Lauralle..

"Ellei minua ole luotu rakastamaan,miksi aamun sydän puhkeaa lauluun, ja miksi etelätuuli kuiskailee nuorten lehtien keskellä? Ellei minua ole luotu rakastamaan, miksi keskiyön kiihkeässä hiljaisuudessa on tähtien pakahduttava tuska? Ja miksi tämä hullunrohkea sydän vain lähettää toivonsa merelle, jonka äärtä se ei edes tunne? Huomasin aamun hesarista, että Laura Saloheimo on kuollut. Laura kuoli rintasyöpään 40 vuotiaana 3.11.09 Tutustuin Lauraan kesäkuussa Perniön kansanopistossa. Osallistuimme Veda-taiteen kurssille. Huomasin Lauran heti hänen pinkistä villatakistaan ja pinkistä pipostaan. Hän ei halunnut käyttää peruukkia. Juttelimme paljon iltaisin kansanopiston karussa keittiössä, nakertaen riisikakkuja ja homejuustoa. Laura kertoi avoimmesti syövästään. Hän ihmetteli,: "Miksi ihmisen- ainakin hänen- täytyy sairastua vakavasti, ennenkuin hän oppii ymmärtämään mitä Rakkaus oikeasti on ja oppii rakastamaan?" Jokin Laurassa meni minuun hyvin syvälle. Meistä tuli ystäv

" Nähdä maailma hiekanjyvässä, ja taivas kedon kukassa, pidellä äärettömyyttä kämmenellään, ja ikuisuutta hetkessä"-William blake

" Kun tiedät kuka olet, mikään ei voi pysäyttää sinua "-Stedman Graham " On kaksi tapaa elää elämä. Toinen on kuin mikään ei olisi ihme. Toinen on, kuin kaikki olisi ihmettä."-A.Einstein " Emme näe asioita sellaisina kuin ne ovat, näemme ne sellaisina kuin itse olemme. "-Anais Nin

kukkaistytön kesäviesti

Hän on hieman uudistunut Hän on päässyt kehyksiin