Siirry pääsisältöön

"Jokaisen ihmisen elämä on kuin satu, jonka Jumala itse on kirjoittanut."- Hans Christian Andersen



Eilen illalla piirtelin vesiliukoisella tussilla....





Lisäsin hieman akryylivärejä pojalle...






Tänään jatkoin ja hänestä tuli tyttö..




Olin viikko sitten Saarijärven Joogaopistolla "Hiljaisuus ja sanat"-joogakurssilla.
Vieläkin tuntuu, että väreilen ja leijun, kuitenkin isot juuret maassa.

Puhuimme hiljaisuudesta, luimme Raamatusta siitä, koimme hiljaisuutta.
Vain hiljaisuudessa voin kohdata sen, mikä minussa on kaikkein Pyhintä, arvokkainta.

Päätin alkaa pitää kerran viikossa Sabatti-päivän.
Päivän, jolloin kaikki turha tekeminen saa jäädä ja ei-tekeminen astua päivääni.
Haluan silloin kuunnella itseäni.
Kuka minä olen?

Kuunnella hiljaisuutta ajatusten, sanojen ja tunteiden tuolla puolen. ♥

Kommentit

Hanne sanoi…
Nykyihmisen on vaikeaa olla yksin hiljaisuudessa. Joillekin se on melkein pelottavaa. Itse olen nauttinut hiljaisuudesta mökillä, kun olen ollut lomalla ja puoliso töissä.
Iso kynnys oli jäädä yksin mökille metsän keskelle, mutta itse asiassa se olikin palkitsevaa.

Ihania nämä sinun maalauksesi. Jokainen on ilmiselvästi oma erilainen itsensä:)

Mukavaa alkanutta elokuuta!
hanne:

kiitos sinulle Hanne ♥
Uskon, että monelle on vaikeaa olla yksin,olla hiljaisuudessa, olla tekemättä mitään..

Moni ei ole oivaltanut, että oikeastaan tuo ei-tekemisen tila, hiljaisuus on tärkeintä, mitä voimme itsellemme antaa.
Samoin sinulle ♥
Jael sanoi…
Niin rauhoittavalta kuulostaa tuo kurssisi;on hyvä hiljentyä välillä.Ehkä just nyt tekisi hyvää muutaman päivän totaalinen hiljaisuus...
Kaunis kuva taas :)
Jael:

kiitos sinulle ♥
Kun lööytää tuon pysähtymisen, sitä alkaa kaivata ja sen luokse haluaa mennä..

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Anna jokaisen sielun kulkea omaa tietään.

Lauralle..

"Ellei minua ole luotu rakastamaan,miksi aamun sydän puhkeaa lauluun,
ja miksi etelätuuli kuiskailee nuorten lehtien keskellä?
Ellei minua ole luotu rakastamaan, miksi keskiyön kiihkeässä hiljaisuudessa on tähtien pakahduttava tuska?
Ja miksi tämä hullunrohkea sydän vain lähettää toivonsa merelle, jonka äärtä se ei edes tunne?

Huomasin aamun hesarista, että Laura Saloheimo on kuollut.

Laura kuoli rintasyöpään 40 vuotiaana 3.11.09

Tutustuin Lauraan kesäkuussa Perniön kansanopistossa. Osallistuimme Veda-taiteen kurssille.
Huomasin Lauran heti hänen pinkistä villatakistaan ja pinkistä pipostaan. Hän ei halunnut käyttää peruukkia.
Juttelimme paljon iltaisin kansanopiston karussa keittiössä, nakertaen riisikakkuja ja homejuustoa.
Laura kertoi avoimmesti syövästään. Hän ihmetteli,: "Miksi ihmisen- ainakin hänen- täytyy sairastua vakavasti, ennenkuin hän oppii ymmärtämään mitä Rakkaus oikeasti on ja oppii rakastamaan?"
Jokin Laurassa meni minuun hyvin syvälle. Meistä tuli ystävät.

Hän …

Tarvitsemme valoa !