Siirry pääsisältöön
Otteita kirjasta "Sielun ojaama elämä"-Thomas Moore

Noudattaessamme auringon tahtoa, huomioidessamme kuun,
jäljitessämme kasveja ja liikkuessamme tuulten mukana löydämme tuon
vaikeasti tavoitettavan tunteen itseydestä, jota pidimme ainoastaan sisäisenä,
tähän maailmaan kuulumattomana.

Elä yksinkertaisesti mutta ole monimutkainen.

Aina kun kieltäydymme elämän uudesta tarjouksesta, saamme tunneperäisiä kovettumia
sieluumme.
pelon mukaan toimimisessa tulee nopeasti tapa,
joka muuttuu vääjäämättä yhä jäykemmäksi.
kieltäytyessämme elämästä meistä tulee kuoleman palvelijoita.

Sielustaan huolehtiminen ei ole projekti
samassa mielessä kuin ihmisenä kasvaminen tai itsensä kehittäminen.
Kyse ei ole niinkään paljon siitä, että me teemme jotakin,
vaan siitä, että meille tehdään jotakin.
Meidän osamme on väistyä sivuun tai luoda edellytykset sisääntulolle.
On hyödyllistä oppia, miten puolustaa itseään, jotta tunteiden vuo tai rakkauden ja elämän runsaslukuiset vaihtoehdot eivät täysin murskaa meitä, mutta meidän ei tarvitse sulkea itseämme kokonaan. Meidän on vain pidettävä sielun ovi lukitsemattomana tai jätettävä ikkuna hieman raolleen.

Avarra maailmaa varten viritetyt silmät, jotka pystyvät huomioimaan tavallisemmankin tapahtuman tai esineen ja
näkemään siinä vilauksen ikuisuudesta.
Sellainen kyky antaa tarkoituksen tavallisille päiville ja vapauttaa meidät turhasta tarpeesta
löytää merkitys oman rajallisen elämämme ulkopuolelta.

Elämän tarkoituksen löytää elämällä täysillä ja kiihkeästi.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Anna jokaisen sielun kulkea omaa tietään.

Lauralle..

"Ellei minua ole luotu rakastamaan,miksi aamun sydän puhkeaa lauluun,
ja miksi etelätuuli kuiskailee nuorten lehtien keskellä?
Ellei minua ole luotu rakastamaan, miksi keskiyön kiihkeässä hiljaisuudessa on tähtien pakahduttava tuska?
Ja miksi tämä hullunrohkea sydän vain lähettää toivonsa merelle, jonka äärtä se ei edes tunne?

Huomasin aamun hesarista, että Laura Saloheimo on kuollut.

Laura kuoli rintasyöpään 40 vuotiaana 3.11.09

Tutustuin Lauraan kesäkuussa Perniön kansanopistossa. Osallistuimme Veda-taiteen kurssille.
Huomasin Lauran heti hänen pinkistä villatakistaan ja pinkistä pipostaan. Hän ei halunnut käyttää peruukkia.
Juttelimme paljon iltaisin kansanopiston karussa keittiössä, nakertaen riisikakkuja ja homejuustoa.
Laura kertoi avoimmesti syövästään. Hän ihmetteli,: "Miksi ihmisen- ainakin hänen- täytyy sairastua vakavasti, ennenkuin hän oppii ymmärtämään mitä Rakkaus oikeasti on ja oppii rakastamaan?"
Jokin Laurassa meni minuun hyvin syvälle. Meistä tuli ystävät.

Hän …

Tarvitsemme valoa !