Siirry pääsisältöön

"Sinä omistat ainoastaan sen, minkä voit antaa pois ja mistä pystyt luopumaan."-A.Fredenholm






Viime päivinä ajatukseni ovat harhailleet Filippiineillä, hurjamyrskyissä, maanjäristyksissä..
En osaa ymmärtää sitä tuskaa, kauhua, surua.
Vain osaan ymmärtää sen, minkä itse olen kokenut.

Mitä voin tehdä?
Antaa SPR:n kautta rahaa. Rukoilla.
Olla kiitollinen, että oma kotini on ehjä?
Miten osaisin ymmärtää?

"Katso, että kuivaat kärsivän kyyneleet, ennen kuin aurinko kuivattaa ne.
Armeliaisuutta ei esiinny tunteessa vaan toiminnassa."



Kommentit

Todella kauheaa tuollaiset luonnon katastrohvit...suretta ihmisten kohtalo.
Siis tuo kuva ON ihana...oikeesti!
Harakka sanoi…
Olipa niin mieltä sykähdyttävä postaus, kiitos.
Ja kuva on kyllä niiiiin ihana!
Jael sanoi…
Kauheat luonnonvoimat liikkeellä.Täällä toisen vapaaehtoispaikkani joidenkin lasten vanhemmat niin huolestuneita omaisistaan.Onneksi se menehtyneitten määrä ei kuitenkaan ollut niin suuri kuin alussa mainittiin.
Ihana kuva.
Kiiris sanoi…
Onneksi teet näitä suojelusenkeleitä! Tämäkin näyttää miettivän maailmanmenoa ja avuntarvitsijoita.
Liirun sanoi…
Näin pitää ajatella ja sitten toimia, kiitos kehoituksesta !
tinttarus sanoi…
Nämä suuret myllerrykset saavat sanattomaksi.
Perspektiivi muuttuu.
Ymmärrys ei riitä.
Pitää vain tarttua ajatukseen, kaikella kuitenkin tarkoituksensa.
Julma maailma.
Rakastava Jumala. Kuitenkin.
Rahallinen apu, rukousapu. Siinä meidän pienten keino olla lähellä niitä, jotka elävät kärsimyksen ja katastrfofin ytimessä.
Miten paljosta saakaan olla joka päivä kiitollinen!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Anna jokaisen sielun kulkea omaa tietään.

Lauralle..

"Ellei minua ole luotu rakastamaan,miksi aamun sydän puhkeaa lauluun,
ja miksi etelätuuli kuiskailee nuorten lehtien keskellä?
Ellei minua ole luotu rakastamaan, miksi keskiyön kiihkeässä hiljaisuudessa on tähtien pakahduttava tuska?
Ja miksi tämä hullunrohkea sydän vain lähettää toivonsa merelle, jonka äärtä se ei edes tunne?

Huomasin aamun hesarista, että Laura Saloheimo on kuollut.

Laura kuoli rintasyöpään 40 vuotiaana 3.11.09

Tutustuin Lauraan kesäkuussa Perniön kansanopistossa. Osallistuimme Veda-taiteen kurssille.
Huomasin Lauran heti hänen pinkistä villatakistaan ja pinkistä pipostaan. Hän ei halunnut käyttää peruukkia.
Juttelimme paljon iltaisin kansanopiston karussa keittiössä, nakertaen riisikakkuja ja homejuustoa.
Laura kertoi avoimmesti syövästään. Hän ihmetteli,: "Miksi ihmisen- ainakin hänen- täytyy sairastua vakavasti, ennenkuin hän oppii ymmärtämään mitä Rakkaus oikeasti on ja oppii rakastamaan?"
Jokin Laurassa meni minuun hyvin syvälle. Meistä tuli ystävät.

Hän …

Tarvitsemme valoa !