Siirry pääsisältöön
Katsoin äsken ylen teemalta ohjelman "Mielen vuoristorata".
Ohjelma kertoi kakssuuntaisesta mielialanhäiriöstä.
Olin hyvin intensiivisesti läsnä sillä toinen kahdesta tyttärestäni
todennäköisesti on sairastunut tai saanut diagnoosin sairauteen.

Ohjelmassa eräs mies, joka sai tietää sairaudestaan, halusi lähteä tutkimaan sitä, siihen liittyviä asioita: lääkkeitä, lääkäreitten mielipiteitä ja muita sairastuneita...
Jotkut käyttivät tunnollisesti lääkitystä, jotkut pakosta, jotkut "lääkitsivät itseään hyvällä ravinnolla: rasvaisella kalalla ja kalaöljyllä, stressittömällä elämällä...
Tämä mies lopuksi kyseli itseltään ja muutamalta maanis-debressiiviseltä tyypiltä, haluaisiko hän vaihtaa elämänsä "normaaliin elämään"..
.Monet eivät!!
Mieskään ei halua tylsää elämää!!!

Missä on sairauden ja terveyden raja?
medikaalisaation seurauksena usein kaikki poikkeavuudet yritetään tasapäistää ja lääkinnellistää...Ujous, seksuaalinen haluttomuus, kaljuus...kaikkiin tarjotaan lääkitystä..

Ihminen on haavoittuvainen, herkkä ja joskus haluaa mennä suojaan, piiloon, pysähtyä, hiljentyä...Aina ei tarvitse olle tehokas, suorittaa, olla hyvä, kaunis, laiha..

Kommentit

Villiina sanoi…
Olen samaa mieltä kanssasi, mitä tulee medikalisaatioon. Psykiatrinen käsitteistö ei kerro koko totuutta, se on vain yksi käsitejärjestelmä. Silti olen sitä mieltä että tämän sairauden kohdalla lääkehoito ja ennaltaehkäisevä lääkehoito on hyvin tärkeä ja antaa mahdollisuuden parempaan elämään. Se on jotenkin niin biologinen vaiva, vähän niinkuin diabetes. Silti lääkehoito ei saa koskaan olla ainoa hoito, koska ihminen on kokonaisuus.

Sulla on niin kaunis blogi, että jäin heti koukkuun ;-)
hanne sanoi…
Kiitos Villiina!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Anna jokaisen sielun kulkea omaa tietään.

Tarvitsemme valoa !

Lauralle..

"Ellei minua ole luotu rakastamaan,miksi aamun sydän puhkeaa lauluun,
ja miksi etelätuuli kuiskailee nuorten lehtien keskellä?
Ellei minua ole luotu rakastamaan, miksi keskiyön kiihkeässä hiljaisuudessa on tähtien pakahduttava tuska?
Ja miksi tämä hullunrohkea sydän vain lähettää toivonsa merelle, jonka äärtä se ei edes tunne?

Huomasin aamun hesarista, että Laura Saloheimo on kuollut.

Laura kuoli rintasyöpään 40 vuotiaana 3.11.09

Tutustuin Lauraan kesäkuussa Perniön kansanopistossa. Osallistuimme Veda-taiteen kurssille.
Huomasin Lauran heti hänen pinkistä villatakistaan ja pinkistä pipostaan. Hän ei halunnut käyttää peruukkia.
Juttelimme paljon iltaisin kansanopiston karussa keittiössä, nakertaen riisikakkuja ja homejuustoa.
Laura kertoi avoimmesti syövästään. Hän ihmetteli,: "Miksi ihmisen- ainakin hänen- täytyy sairastua vakavasti, ennenkuin hän oppii ymmärtämään mitä Rakkaus oikeasti on ja oppii rakastamaan?"
Jokin Laurassa meni minuun hyvin syvälle. Meistä tuli ystävät.

Hän …