Siirry pääsisältöön
Vaikeudet ovat yksi sielun parhaista ystävistä.
Ihmiselämä olisi valtavan paljon rikkaampaa,
mikäli me voisimme ottaa kielteisen yhtä avosylin vastaan kuin
kaiken iloisen ja miellyttävän. Pyrkiessämme välttämään kielteistä, me
yksinomaan houkutamme sitä jälleen luoksemme.
meidän on opittava kielteisen merkitys uudelleen.
Kielteinen on yksi ihmiskohtalon läheisempiä ystäviä.
Se pitää sisällään ensiarvoisen tärkeitä energioita, joita me tarvitsemme, emmekä löydä mistään muualta.

Ihmissieluun sisältyy outo paradoksi, jos yrittää välttää tai päästä eroon jostakin epämääräisestä, se alkaa vainota henkilöä. Itseasiassa ainoa tehokas tapa hiljentää sen ääntä on muuntaa se toisenlaiseksi, antaa sen tulla joksikin luovaksi ja myöteiseksi, joka tukee henkilön minuutta.- Anam cara

Pieni, hento,kaunis, herkkä perhonen oli kadonnut.

Minun nuorempi tyttäreni sairastui 16 vuotiaana skitsofreniaan.
Monta vuotta yritin" parantaa "häntä.
Se suuri suru on sisälläni edelleen. Olen tutustunut siihen, tottunut siihen mutta jos avoimena keskityn ja ajattelen tyttäreni sairautta, nousee tuo vahva tunne tuoreena pinnalle.
Vein , toin, rahaasin jos minnekin erityiseen taidepiiriin, hoitoon..
Tarjosin E-Epaa, probiootti-kapseleita, terveellistä, monipuolista ruokaa..No, sehän on kaikille aina tärkeätä.
Oivalsin jossain vaiheessa, että parhaiten olen tyttäreni tukena, kun itse voin hyvin, olen tasapainoinen, läsnä ja en ole terapeutti!

Olen oppinut paljon isoja asioita Tyttäreni sairauden aikana.
Ymmärrän, että mitä tahansa, milloin tahansa saattaa tulla kenen tahansa elämään ja se on vain hyväksyttävä. Ihminen sopeutuu jossain vaiheessa yllättävän isoihin asioihin.
Osaan nähdä mielensairaudet yhtenä samanlaisena sairautena kuin mikä muu sairaus tahansa.
En pelkää niitä, enkä sairastuneita ihmisiä. Ymmärrän, että jokaisen ihmisen elämä on yhtä arvokas, tärkeä! Jotenkin uskallan sanoa, että välttäminen, toisten ymmärtäminen, empaattisuus on kasvanut minussa.
Jos saisin valita.....terve tytär ja itsekkäämpi minä vai sairas tytär ja empaattisempi, ymmärtävämpi, rakastavampi minä...valitsisin ensimmäisen!




Kommentit

olematon sanoi…
Kipeän ihmisen vieressä omat sairaudet puskevat esiin. Ja siinä vaikeudet ovat sielun parhaita ystäviä. Ne auttavat meitä tonkimaan oman talomme pimeät kellarit ja tuomaan valon niihin huoneisiin joiden ovat olemme tietämättömyyttämme sulkeneet.

Kaikki ne asiat jotka nostavat meistä kipua, mustaa ja pimeää esiin, ovat lopulta valon enkeleitä, vaikka ne saattavat näyttää pimeyden enkeleiltä.
hanne sanoi…
kiitos kommentistasi!!

Kirjoitat niin kauniisti, täynnä sanomaa.
Olen täsmälleen samaa mieltä kanssasi.
Mitä läheisemmistä ihmisitä on kyse, etenkin omista lapsista, on joskus äärimmäisen vaikeaa uskoa tuohon, mitä kirjoitit, vaikka uskonkin siihen vilpittömästi.
Minun ei tarvits huolehtia, pelätä, vaikka molemmat tyttäreni , todennäköisesti ovatkin sairastuneet ...oikeasti he ovat terveitä. Saan paljon valoa ja voimaa kun virittäydyn, pysähdyn, heittäydyn Isomman eteen ja pyydän voimia, rakkautta.
Sismpäni on laajentunut ja pehmentynyt...Minäkin autoin tänään uimahallissa yhdelle vanhalle vieraalle tädille uikkarit päälle, kun hän ei oikein itse saanut. Olen onnellinen , että näen!!Hanne
Inkivääri sanoi…
Kirjoitat kauniisti ja oivaltavasti raskaasta asiasta. Itsehän sairastuisi lapsensa puolesta, mutta kun ei voi valita.

Voi vain olla läsnä ja rakastaa ja vaikka kuinka vaikeuksista selviäminen auttaa meitä, lapsen tuskan ottaisi pois ja kantaisi itse vaikka mistä hinnasta. Olen hyvin lähellä samoja tuntoja kuin sinä, sillä rakas ainokainen Tyttäreni potee masennusta...

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Anna jokaisen sielun kulkea omaa tietään.

Lauralle..

"Ellei minua ole luotu rakastamaan,miksi aamun sydän puhkeaa lauluun,
ja miksi etelätuuli kuiskailee nuorten lehtien keskellä?
Ellei minua ole luotu rakastamaan, miksi keskiyön kiihkeässä hiljaisuudessa on tähtien pakahduttava tuska?
Ja miksi tämä hullunrohkea sydän vain lähettää toivonsa merelle, jonka äärtä se ei edes tunne?

Huomasin aamun hesarista, että Laura Saloheimo on kuollut.

Laura kuoli rintasyöpään 40 vuotiaana 3.11.09

Tutustuin Lauraan kesäkuussa Perniön kansanopistossa. Osallistuimme Veda-taiteen kurssille.
Huomasin Lauran heti hänen pinkistä villatakistaan ja pinkistä pipostaan. Hän ei halunnut käyttää peruukkia.
Juttelimme paljon iltaisin kansanopiston karussa keittiössä, nakertaen riisikakkuja ja homejuustoa.
Laura kertoi avoimmesti syövästään. Hän ihmetteli,: "Miksi ihmisen- ainakin hänen- täytyy sairastua vakavasti, ennenkuin hän oppii ymmärtämään mitä Rakkaus oikeasti on ja oppii rakastamaan?"
Jokin Laurassa meni minuun hyvin syvälle. Meistä tuli ystävät.

Hän …

Tarvitsemme valoa !