Siirry pääsisältöön

Yksi suurimmista synneistä on elämätön elämä...




Meidät lähetetään maailmaan elämään täydesti kaikessa, joka sisimmässämme havahtuu, ja ottamaan vastaan kaikki, mikä kohdallemme tulee.

On paljon sellaisia ihmisiä, jotka eivät elä sellaista elämää, kuin haluaisivat. Monet niistä asioista, jotka estävät heitä elämästä kohtaloaan todeksi, ovat täysin valheellisia. Ne ovat heidän oman mielensä luomia harhakuvia. Todellisia esteitä ne eivät ole.
Mutta vaatii todella syvää rehellisyyttä nähdä itsensä ja rohkeutta toteuttaa omaa rytmiänsä, kulkea kohti omaa itseänsä ja toteuttaa omaa salaisuuttaan..

Itse olen vasta viime vuosina löytänyt itseni ja ymmärtänyt, että tärkein ihmissuhde minulla on suhde itseeni.
Me emme saa milloinkaan sallia pelkojemme tai toisten odotusten muodostaa estettä omalle kohtalollemme.

Jos ihminen sallii itselleen mahdollisuuden olla sitä, mitä hän todella on , niin kaikki löytää rytminsä. Jos hän elää niin kuin kokee oikeaksi, hän saa turvaa ja siunausta.
Toisinaan meidän elämässämme ja ympärillämme vallitseva siunauksen puute johtuu siitä, että me emme elä haluamallamme tavalla, vaan pikemminkin toisten odotusten mukaisesti. Silloin me olemme pudonneet näkymättömästä rytmistä ja jääneet vaille oman luontomme valoa.

Jokaisen sielun muoto on omanlaisensa. Jokaiselle on salainen kohtalonsa.
Kun yrittää toistaa sitä, mitä muut ovat tehneet, tai pakottaa itsensä johonkin valmiiseen muottiin, niin pettää oman yksilöllisyytensä.
Löytääksemme sielumme ydintä asuttavan unelman, meidän on palattava sisäisen yksinolomme tilaan. meidän on tunnistettava tuo unelma kuin ihmettelevä lapsi, joka lähestyy aarrekammion ovea. Kun me löydämme jälleen lapsen itsessämme, asetumme lempeään mahdollisuuksien maailmaan.

Sen seurauksena löydämme itsemme yhä useammin tuosta paikasta, jossa luontevuus, ilo ja riemu vallitsevat. Valheelliset taakat putoavat silloin harteiltamme. Pääsemme rytmiin oman itsemme kanssa.
Ymmärrämme myös toisia ihmisiä enemmän. Osaamme antaa tilaa sekä itsellemme , että toiselle.


"Suo itsesi kunnioittaa omaa yksilöillisyyttäsi ja erillaisuuttasi.
Suo itsesi havaita, että sielusi muoto on
ainutlaatuinen ja että sinulla on
täällä aivan erityinen tehtävä,
että elämäsi julkisivun takana tapahtuu jotakin kaunista, hyvää ja ikuista."

Ajatuksia kirjasta "Anam cara,kelttiläistä viisautta"

Kommentit

Palaga sanoi…
Kiitos! Todella viisaita ajatuksia!
arleena sanoi…
Kyllä tulee tässä iässä entistä useamin pysähtyneeksi ajattelemaan elän rajallisuutta. Sitä katsoo taaksepäin, tuntuu, että kaikki on mennyt niin nopeasti. Havahtuu siihen, että edessä on vähemmän aikaa kuin takana.
Se tuntuu pelottavalta ja toisaalta vapauttavalta. Olen taivaltanut kohtuullisella tavalla ja saanut elää kaunista ja antoisaa elämää. Turvallista on kulkea eteenpäin.

Haikeus täyttää mielen. Haikeus sinne jonnekin pois ja haikeus taaksejääviin.
BLOGitse sanoi…
ajattelin tanne laittaa vastauksen kysymykseesi mika WO*IMA on...

Lyhyesti: mina annan kuvan ja blogivieraat kirjoittavat mita KUVA TUO MIELEEN. EI siis mita kuvassa on, vaan mita kuva herattaa mielessa joka purkautuu sanoiksi...

Kuvan tuoman pohjalta voi kirjoittaa mietelauseen, sanonnan, runon, kirjeen....
mutta oman, ei siis muualta lainatun vaan oman keksityn jutun johon kuva on inspiroinut...

Ja viela yksi juttu.
Tuon tekstin pitaa olla kirjoitettu englanniksi TAI englanti ja suomi.
Ei tarvitse olla yks yhteen kieliopillisesti kaannos - kunhan idea on sama molemmissa versioissa!

Joko nyt aukeaa?

ps. jos tsekkaat vanhempia WO*IMA postauksia tajuat mista kyse -
lauantaisin tulee kuva ja sunnuntai iltaan on aikaa rustata sanoja...

Mukavaa viikonlopun jatkoa! :)
Johanna sanoi…
Olipa voimia antava teksti!
:)
Hannele sanoi…
joo, ja elämässä usein katuu vain asioita joita EI ole tehnyt..

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Anna jokaisen sielun kulkea omaa tietään.

Tarvitsemme valoa !

Lauralle..

"Ellei minua ole luotu rakastamaan,miksi aamun sydän puhkeaa lauluun,
ja miksi etelätuuli kuiskailee nuorten lehtien keskellä?
Ellei minua ole luotu rakastamaan, miksi keskiyön kiihkeässä hiljaisuudessa on tähtien pakahduttava tuska?
Ja miksi tämä hullunrohkea sydän vain lähettää toivonsa merelle, jonka äärtä se ei edes tunne?

Huomasin aamun hesarista, että Laura Saloheimo on kuollut.

Laura kuoli rintasyöpään 40 vuotiaana 3.11.09

Tutustuin Lauraan kesäkuussa Perniön kansanopistossa. Osallistuimme Veda-taiteen kurssille.
Huomasin Lauran heti hänen pinkistä villatakistaan ja pinkistä pipostaan. Hän ei halunnut käyttää peruukkia.
Juttelimme paljon iltaisin kansanopiston karussa keittiössä, nakertaen riisikakkuja ja homejuustoa.
Laura kertoi avoimmesti syövästään. Hän ihmetteli,: "Miksi ihmisen- ainakin hänen- täytyy sairastua vakavasti, ennenkuin hän oppii ymmärtämään mitä Rakkaus oikeasti on ja oppii rakastamaan?"
Jokin Laurassa meni minuun hyvin syvälle. Meistä tuli ystävät.

Hän …