Siirry pääsisältöön

Aina kun tiedostat hengityksesi, olet täysin läsnä




Runoilijat, taiteilijat ja viisaat ovat kautta aikojen huomanneet todellisen onnen, ilon löytyvän yksinkertaisista, aivan tavallisista asioista.

Useimmat ihmiset etsivät levottomasti jotain suurta, jotain merkityksellistä elämäänsä, heiltä näin jää huomaamatta vähäpätöinen, joka ei välttämättä olekaan vahäpätöistä.

Näetkö syksyn kauneuden, värit, lehtien tanssin, taivaan kirkkauden?
Kuuletko tuulen laulun, hiljaisuuden, lasten naurun, sateen äänen?
Haistatko maan väkevyyden, sateen raikastaman kadun?
Kosketatko ihmistä?






"Sisäinen tietoisuus ja ydinminä ovat yksi ja sama asia.
Pienten hiljaisten asioiden tiedostaminen vaatii sisäistä äänettömyyttä ja suurta valppautta.Ole tyyni. katso. Kuuntele. Ole läsnä.
kaikki luovuus syntyy sisäisestä avaruudesta."-E:Tolle

Kommentit

Leena Lumi sanoi…
Täyttä totta! Me ihmiset emme todella edes hengitä! Olen aikanaan harrastanut joogaa ja kun muistan, teen lenkillä joogahengitystä, niin koko olo tulee ihan eriksi, enempi läsnäolevaksi ja rahallisemmaksi.

Istuminen ja pinnallinen hengitys vievät meidät ennen aikaiseen raihnauteen.
Kiki sanoi…
Yritän parhaani mukaan opetella läsnäoloa, muistaa hengittää tietoisena. Välillä menee kivasti ja tuntuu, että edistyy. Sitten varsinkin keinomaailmoissa (tietokone ja tv) ollessa, kadottaa taas lähes koko tietoisuutensa. Mutta toivoa sopii, että muistan yhä useammin palata läsnäolon harjoitteluun, joka hetkihän on taas uusi valinta: ollako tietoinen vai eikö olla...
Ari sanoi…
Me unohdamme sen olennaisen, pienet asiat hyvin helposti, liian vähäpätöisinä.
Yksinäinen susi sanoi…
Juuri tänä aamuna pohdin, että minäkin olen oikeastaan hirmu onnellinen saadessani yksinkertaisesti elää, tuntea tuulen ja sateen ihollani ja hengittää raikasta syysilmaa.

Kaipaan silti elämääni enemmän rakkautta, sitä on jotenkin aivan liian vähän elämässäni, vaikka eilen juuri istuessa rakkaan ystäväni kainalossa, ajattelin että en tarvitse enää muuta. Olen hyvin kiitollinen siitä hetkestä ja ihanista ihmisistä ympärilläni.

Joskus tekisi vain mieli sanoa ihmisille, jotka haikailevat onnea ja toivovat sitä elämäänsä, että "katsokaa ympärillenne, siellä sitä on... kaikkialla".

Kiitos, kun kirjoitit tästä postaukseesi. Sillä se on aivan totta. Onni on aina pienissä asioissa. Toivottavasti kaikki edes jossain vaiheessa tulevat sen ymmärtämään.

Ihanaa viikkoa sinulle!
arleena sanoi…
Luovuus syntyy sisäisestä avaruudesta - tämä jäi askarruttamaan mieltä.

Avaruus lienee sitä, että mahdutamme ja hyväksymme pienetkin asiat emmekä väheksy niitä. Ihmisen kokoiset asiat. Suuri ei ole aina kaunista.
Yaelian sanoi…
Aivan näin,Hanne,ilo löytyy pienistä asioista jos sitä osaa niistä etsiä.
Joogasta olen onneksi oppinut kunnon hengitystavan ,jota yritän noudattaa aina kun mahdollista,esim,bussissa istuessa.
hanne sanoi…
Leena Lumi:
Hienoa, että sinä hengität..
et muuten olisikaan niin energinen, tuottelias ja luova =)

Kiki:
Kiitos Kiki kommentistasi.
Olet niin oikeassa, tietsikka, tv varastavat sielusi läsnäolon, ihminen ei ole läsnä, hilluu jossain omituisessa maailmassa..
Luonto on yksi parhaimpia herättelijöitämme..


Ari:
Onkohan se osa selviytymistä?
Meidän täytyy joka aamu ottaa itsestämme kiinni ja olla läsnä, muuten haihdumme olemattomiin..

Yksinäinen susi:

Kirjoitit niin isoja viisauksia, tärkeitä...
Kun itse on kokenut, läpikäynyt, on helpompi ymmärtää..
helpompi avautua, luopua vähitellen yhä enemmän...

arleena: yritän kirjoittaa ja vastata tuohon vaikka postauksessani..
Minuakin ihastutti tuo "avaruus " meissä..

Yealian:
vaikki ihminen "haraastaa" joogaa mistä syystä/tarpeesta tahansa, hän oppii löytämään pieniä hippuja sisäisestä avaruudestaan ja tuo tila kasvaa vähitellen...
=)
Ari sanoi…
Monet juoksevat vuosikausia, josksu koko elämänsä uransa tai jonkin perässä eivätkä huomaa pysähtyä kuin silloin vasta kun on pakko tai jokin pysäyttää.

Pysähtyminen on osa selviytymistä!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Anna jokaisen sielun kulkea omaa tietään.

Tarvitsemme valoa !

Lauralle..

"Ellei minua ole luotu rakastamaan,miksi aamun sydän puhkeaa lauluun,
ja miksi etelätuuli kuiskailee nuorten lehtien keskellä?
Ellei minua ole luotu rakastamaan, miksi keskiyön kiihkeässä hiljaisuudessa on tähtien pakahduttava tuska?
Ja miksi tämä hullunrohkea sydän vain lähettää toivonsa merelle, jonka äärtä se ei edes tunne?

Huomasin aamun hesarista, että Laura Saloheimo on kuollut.

Laura kuoli rintasyöpään 40 vuotiaana 3.11.09

Tutustuin Lauraan kesäkuussa Perniön kansanopistossa. Osallistuimme Veda-taiteen kurssille.
Huomasin Lauran heti hänen pinkistä villatakistaan ja pinkistä pipostaan. Hän ei halunnut käyttää peruukkia.
Juttelimme paljon iltaisin kansanopiston karussa keittiössä, nakertaen riisikakkuja ja homejuustoa.
Laura kertoi avoimmesti syövästään. Hän ihmetteli,: "Miksi ihmisen- ainakin hänen- täytyy sairastua vakavasti, ennenkuin hän oppii ymmärtämään mitä Rakkaus oikeasti on ja oppii rakastamaan?"
Jokin Laurassa meni minuun hyvin syvälle. Meistä tuli ystävät.

Hän …