Siirry pääsisältöön

Lupa olla väsynyt

Tähän pimeyteen tottuu. Tähän sateeseen tottuu. Ulkona on hyvä hengittää.
Koskaan en ole ennen odottanut niin paljon lunta, pakkasta kuin nyt.

Pilkun tassujen karvat on siistitty, kynnet leikattu. Ei tule niin paljon hiekkaa sisälle.

Leivoin taas taatelikakun. Tein sen speltjauhoista, luomumunista, täysruokosokerista. Oikein ihanan maukas kakku tuli.
Maistoin juuri kolmannen, ison palasen. Kakku on oikeastaan lauantaita varten.

Pilkku syö kermaviilipurkkia, tyhjää.

Kommentit

Jael sanoi…
Tähän aikaan vuodesta onkin lupa olla väsynyt.Muistan miten väsynyt olinkin aina marraskuussa. Taatelikakkusi kuulostaa ihanalta;ei ihmekään ettet malttanut olla ottamatta palasia;D
Ja mandoliinin? soittaja on ihastuttava!
Avletto sanoi…
Lumi valaisee, ei sitä tarvitse tulla kuin ihan vähän niin heti on paljon kirkkaampaa.Pienet asiat ne mielenkin piristää, ihan lähellä olevat. Niinkun just taatelikakku.
Milloinhan sais aikaiseksi.
Ihana tyttö :)
tinttarus sanoi…
Taatelikaakkunen kuulostaa juuri nyt niin hyvältä. Polvikipu saa minut pian hulluksi. Nyt olen vain kovin väsynyt ja voimaton. Elämän aaltoliike keinuttaa joskus niin, että täytyy pyristellä alakuloa vastaan ja niellä esiin pyrkiviä kyyneleitä. Silti jaksan luottaa, että hyvä ja levollinen, kivuton päivä odottaa kulman takana. Luotan kantaviin käsivarsiin.
Voikaa hyvin! Sinä ja Pilkku!
A-L sanoi…
Hurjalta tuntui lukea, että lunta tulisi vasta helmikuussa.
Ihminen kaipaa rytmitystä, nyt lunta ja pikku pakkasta.
Piristeenä käyvät kynttilät, kukat ja vaikkapa kakun leipominen.
Tyttösi taas ihana.
Valoa!
sylvi sanoi…
Kyllä tuo pimeys väsyttää, sen olen minäkin huomannut.
Oi mitä herkkua taatelikakkua, täälläkin olisi maistunut.
Kauniisti taas piirsit.
Kaikkea hyvää sinulle ja pilkulle.♥
mimon mami sanoi…
Lumi sais jo tulla, että olisi valoisampaa. Tämä harmaus tosiaan väsyttää ja vie voimia. Kotityötkin tuntuvat ylivoimaisilta. Tuikkujen poltteluja ja hyvä musiikki piristävät. Enkelityttöso on valoisammalla mielellä!
Lastu sanoi…
Kuva kertoo hyvästä levosta. Niin kuin sanasikin. Ne soivat yhteen kuin kaunis laulu.

Ja ehdottomasti siihen kuuluu palanen herkullista, marraskuista taatelikakkua.
Minäkin odotan lunta....vaikka miten yritän, alkaa mieli väsyä ainaseen pimeyteen ja harmauteen...tule apea mieli.

Pidän taatelikakusta....nam...
Taatelikakku kelpaisi tännekin, vaikkakaan täällä ei onneksi ole pimeää ja märkää, vaan huuruista ja sopivan hämärää :)
Anonyymi sanoi…
Alin kuvasi on minusta täydellisen kaunis ja todellinen.
Katselet hymyillen, uskosi ja luottamus näkee syvemmälle tulevaan kuin fyysinen näkemä.
Eikö kuluneet vuodet olekin opettaneet luottamaan vuodenaikoihin ne saapuvat omalla ajallaan ja tavallaan oikeaan aikaan.
Kirjailijatar sanoi…
Meilläkin koira nuolee niin tasan tarkkaan kaikki purkit ja purnukat. Ja on ihan onnessaan.

Taatelikakku, apua kun tuli nälkä. Nyt on pakko kehittää jotain iltapalaa.
Yaelian:
Mandoliinin =)
Taatelikakku on jo puolissa välin=)
haleja sulle.

Avletto:
Pienissa asioissan on niin paljon, niin suurta, niin vaikuttavaa. Pienestä siemenestä kasvaa valtava puu ja ihminenkin kasvaa pienestä mutta niin suuresta.
Lumi tekee enkelin eteiseen!

tinttarus:

Voi tinttarus,
lähetän parantavia terveisiä sinulle..ajattelen polveasi lämmöllä, lähetän sille valoa=)
Se ihana Luottamus kantaa aina.

A-L:
Kiitos sinulle=)
Meissä on ikiaikainen rytmitys, neljä ihanaa vuodenaikaa, neljä rytmiä..
Olemme irti itsestämme jos tuo rytmitys on heikentynyt, vääristynyt, sillä olemme se rytmi..

Sylvi:
Kiitos sinulle♥
Joka päivä kaipaan jotain pientä makeaa. se on tämä pimeys=)

Mimin mami:
Musiikki, soittaminen ilahduttavat enkelityttösiäkin..
Piäiskö alkaa lumitanssimista. Jos kaikki me yhdessä, ehkä silloin saatais valkea Joulukuu!!

Lastu:
kakku on jo puolillaan syöty tai siis mun syömä=)
makea tekee hyvää=)
En karppaile, juoksen metsässä..Pilkun kanssa tietty..
halit sulle.

<irmastiina:
Tuo harmauden keskellä hetken voi viivähtää mutta ei jatkuvasti...
Sade on ihanaa mutta riittäis jo ja kaivattais sitä valkoista satamista!!

Helmi-Maaria Pisara:
Hämärä on oikeastaan hurmaavaa, lohdullista, pehmeää. Ja kun sinne tuo oman valon mukaan, jo tuntuu mukavalta, viihtyisältä..
Raikasta on ollut viimeaikoina. Sadekin rauhoittaa=)
Voi hyvin siellä Saksanmaalla=)

Liirum.
Luottaminen on niin tärkeää..
Uskon ja jaksan odottaa. Se tulee kuitenkin, vaikka vain hetkeksi!

Kirjailijatar:
Pilkku on niin niin ahmatti. Vaikka kuinka naamioin munankuorimisen äänen, Pilkku kuulee sen ja rientää kuola poskella paikalle., tietäen, että hän saa yhden keitetyn munan myös!

Tekisi mieli myös joulutorttua. se on mun herkkua.

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Lauralle..

"Ellei minua ole luotu rakastamaan,miksi aamun sydän puhkeaa lauluun, ja miksi etelätuuli kuiskailee nuorten lehtien keskellä? Ellei minua ole luotu rakastamaan, miksi keskiyön kiihkeässä hiljaisuudessa on tähtien pakahduttava tuska? Ja miksi tämä hullunrohkea sydän vain lähettää toivonsa merelle, jonka äärtä se ei edes tunne? Huomasin aamun hesarista, että Laura Saloheimo on kuollut. Laura kuoli rintasyöpään 40 vuotiaana 3.11.09 Tutustuin Lauraan kesäkuussa Perniön kansanopistossa. Osallistuimme Veda-taiteen kurssille. Huomasin Lauran heti hänen pinkistä villatakistaan ja pinkistä pipostaan. Hän ei halunnut käyttää peruukkia. Juttelimme paljon iltaisin kansanopiston karussa keittiössä, nakertaen riisikakkuja ja homejuustoa. Laura kertoi avoimmesti syövästään. Hän ihmetteli,: "Miksi ihmisen- ainakin hänen- täytyy sairastua vakavasti, ennenkuin hän oppii ymmärtämään mitä Rakkaus oikeasti on ja oppii rakastamaan?" Jokin Laurassa meni minuun hyvin syvälle. Meistä tuli ystäv

" Nähdä maailma hiekanjyvässä, ja taivas kedon kukassa, pidellä äärettömyyttä kämmenellään, ja ikuisuutta hetkessä"-William blake

" Kun tiedät kuka olet, mikään ei voi pysäyttää sinua "-Stedman Graham " On kaksi tapaa elää elämä. Toinen on kuin mikään ei olisi ihme. Toinen on, kuin kaikki olisi ihmettä."-A.Einstein " Emme näe asioita sellaisina kuin ne ovat, näemme ne sellaisina kuin itse olemme. "-Anais Nin

kukkaistytön kesäviesti

Hän on hieman uudistunut Hän on päässyt kehyksiin