Siirry pääsisältöön

"Unessa nähtyä"- viiden naisen yhteisnäyttely Uudessakaupungissa




Moninaiset ryhmämme perustimme joskus kolme vuotta sitten.
Huomasimme olevamme kiehtovalla tavalla erilaisia ja samanlaisia ja kaikilla meillä on tytär tai tyttäriä.
Tämä on meidän kolmas yhteinen näyttelymme.







Tässä me, melkein kaikki.
Kuvasta puuttuu Mervi Levanen, jonka metsä puineen näkyy vasemmalla.
Oikealla olevat työt ovat Susanna Pihlajan.







Minä huilailen ripustelun tiimoilla.






Auli Sormusen upea, monitasoinen maalaus.








Minun "läsnäoloni" on jo varmaan teille tuttukin.


Pakkahuone on suosittu vierassatama, kahvila Uudenkaupungin sydämessä.
Taidetila ei ole paras mahdollinen, mutta toisaalta vanhat hirsiseinät ottavat lämpimästi maalauksemme haltuunsa.

Tervetuloa,
jos vain pääsette ♥

Kommentit

Onnea näyttelyyn!
Niin mielelläni piipahtaisin♥
Jael sanoi…
Mahtavaa,onnea näyttelyyn!
tinttarus sanoi…
Kovin voimatonna minä täällä yhä, mutta sovitaanhan, että tulen luoksesi ennen kuin näyttelynne on ohi. Laitan sulle postia tulemaan...
arleena sanoi…
Onnea näyttelylle.
Te sovitte hyvin yhteen maalauksista päätellen.
Anja sanoi…
Hyvältä näyttää, onnea näyttelyllenne!
Kirjailijatar sanoi…
Onnittelut näyttelyn johdosta! Onpa hienoa, että saitte taas töitänne esille ja paikkakin näyttää kivalta. Jollen ihan väärin muista, olen joskus siellä käynytkin.

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Anna jokaisen sielun kulkea omaa tietään.

Tarvitsemme valoa !

Lauralle..

"Ellei minua ole luotu rakastamaan,miksi aamun sydän puhkeaa lauluun,
ja miksi etelätuuli kuiskailee nuorten lehtien keskellä?
Ellei minua ole luotu rakastamaan, miksi keskiyön kiihkeässä hiljaisuudessa on tähtien pakahduttava tuska?
Ja miksi tämä hullunrohkea sydän vain lähettää toivonsa merelle, jonka äärtä se ei edes tunne?

Huomasin aamun hesarista, että Laura Saloheimo on kuollut.

Laura kuoli rintasyöpään 40 vuotiaana 3.11.09

Tutustuin Lauraan kesäkuussa Perniön kansanopistossa. Osallistuimme Veda-taiteen kurssille.
Huomasin Lauran heti hänen pinkistä villatakistaan ja pinkistä pipostaan. Hän ei halunnut käyttää peruukkia.
Juttelimme paljon iltaisin kansanopiston karussa keittiössä, nakertaen riisikakkuja ja homejuustoa.
Laura kertoi avoimmesti syövästään. Hän ihmetteli,: "Miksi ihmisen- ainakin hänen- täytyy sairastua vakavasti, ennenkuin hän oppii ymmärtämään mitä Rakkaus oikeasti on ja oppii rakastamaan?"
Jokin Laurassa meni minuun hyvin syvälle. Meistä tuli ystävät.

Hän …