"sulje minut syliisi niin lujasti, ettei minulta mitään puutu!"

"Rehellisesti sanottuna uudessa olotilassani oli eräitä puolia, joita pidin parempina verrattuna aiempaan elämääni. En ollut halukas uhraamaan uusia oivalluksiani toipumiselle. Minusta oli mukavaa tietää, että olin nestettä.
Minusta oli ihanaa tietää, että henkeni oli yhtä maailmankaikkeuden kanssa ja virtasi yhdessä kaiken minua ympäröivän kanssa. Minusta oli kiehtovaa aistia energioita ja tulkita ruumiinkieltä. Mutta ihaninta oli sisimpäni täyttävä rauha.


Kaipasin jonnekin, missä ihmiset olisivat rauhallisia ja arvostaisivat sisäisen rauhan kokemustani. Koska empatiakykyni oli voimistunut, huomasin olevani äärimmäisen herkkä muiden ihmisten stressille.
Jos toipuminen tarkoitti, että joutuisin jatkuvasti tuntemaan samoin kuin he, se ei kiinnostanut minua."-"Elämäni oivallus", Jill Bolte Taylor.


Katsottuani muutamia kertoja Jill Bolte Taylorin aivohalvausvideon, ( postauksesasni 12.11.)
olen ollut niin kiihkeästi innostunut, kiinnostunut Jill Bolte Taylorin sairauskohtauksesta, hänen toipumisestaan ja etenkin hänen mielen muutoksestaan ja oivaltamisistaan aivojen oikean ja vasemman puolen vaikutuksista elämässämme.

Luen parhaillaan hänen kirjaansa "Elämäni oivallus" ja se kiehtoo minua ihmeellisellä tavalla.
Olen niin kiitollinen, että maailmasta löytyy ihmisiä, jotka jakavat, laajentavat omien kokemustensa kautta rakkautta, välittämistä ja tietoa kaikille halukkaille.


Olen ollut niin tämän aivojen erillaisuuden ja etenkin oikean aivopuoliskon lumoissa, että olen urheasti, rohkeasti pystynyt rehellisesti kohtaamaan (taas kerran) ihmissuhteeni menetyksen, loppumisen.


"Kun kutsuit minua, nukuin muurieni varjoissa
enkä kuullut sinua.
Sitten töytäist minua käsilläsi
ja heräsin kyyneliin.
Näin, että aurinko oli noussut,
vuorovesi oli tuonut tullessaan syvyyden kutsun,
ja veneeni oli valmiina,
keinumassa tanssivilla aalloilla."-Tagore