Siirry pääsisältöön

On puhuttava tarina pois..




Jäin kiinni tarinaani,
samanlailla, kun joskus naamio voi jäädä kiinni ihmisen kasvoihin.
Paluu aitouteen, itsensä luo voi olla pitkä ja kivulias.

Nautin esiiintymisestä.
Haluan jakaa, mitä olen löytänyt.
Haluan olla kanava, antaa virrata kauttani.





Hiljennyin, pyysin, että en olisi yksin tekemässä tarinaani, elämässä sitä..

Päädyin naamioon.

Tulin näyttämölle pimeydestä, lokit itkivät kaukana.
Näin valkoisen ruusun. Tulin sen luo. Riisuin saappaat. Käperryin alas, poskeni makasi ruusun päällä, hennosti.

Muistin...

Riisuin huivini, takkini..koskin kasvoihini, joita petti naamio..
Kuuntelin, pysähdyin...koin naamioni, jota olin pidellyt niin pitkään..

Halusin luopua naamiostani...
Kosketin kasvojani...tunsin, aistin kaiken uudella, puhtaalla tavalla..olin kuin uudestisyntynyt itseeni..


Uskon, että ihmiset kokivat jotain ..jokainen omalla tavallaan..
Kaksi ystävääni olivat koskettuneita, vaikuttuneita..
moni muukin....uskon..

Olen iloinen, kun halusin tehdä/elää tuon esitykseni ystävättärelleni.

Jokin minussa liikahti. En ollut yksin.
Huomenna voin luopua tästä..




Sydämellisesti tervetuloa lukijakseni : kati, Cici, Sykerö ♥

Kommentit

aina kiva jakaa toisen kanssa
Pepi sanoi…
Ihana ♥ kylmät väreet meni lävitse kun luin ♥♥♥

Hyvää yötä/huomenta Hanne, ja suloista sunnuntaita!
Kati sanoi…
Ihanaa, kun asiat vielä koskettavat ihmisiä..

Uskon, että tuollaisen esityksen läpivieminen tyhjentää hetkeksi energiatkin, mutta se, että voi toimia jonkin elämää suuremman välikapaaleena, on varmasti upea kokemus!
Kuinka upea, koskettava ja vaikuttava kirjoitus sekä kuvat! Sait ajattelemaan.

Blogissani on arvonta, tule osallistumaan. Halit!
trina sanoi…
tarinasi on varmasti ollut koskettava nähdä, kun se oli niin koskettava lukeakkin.
Yksinäinen susi sanoi…
Se mahtoi tuntua upealta... Olisinpa ollut katsomassa...
Halit sulle!
Yaelian sanoi…
Miten koskettavalta kuulostaa tuo esityksesi Hanne,ja voi kun olisi voinut olla näkemässä sitä!
arleena sanoi…
Kuulosti kauniilta ja koskettavalta. Naamio merkitsee paljon ja kosketus.
Heli sanoi…
Kuulosti aivan ihanalta. Väreet minussakin menivät, olisinpa saanut nähdä sen!

Ihanaa viikkoa sinulle, Hannele!
Lastu sanoi…
On suuri ilo löytää aito itsensä naamion takaa. Voi elää omannäköistänsä elämää ja kohdata toiset ilman rooleja, pelejä, naamioita. Saa vihdoin avoimesti antaa ja ottaa vastaan.

Kaunis, koskettava tarina joka on niin totta. Kiitos.
Kiitos teille kaikille ihanista kommenteistanne ♥

Jotain tapahtui minussa, minuun,
tuossa esityksessä..
Illalla oli levotn, olisin halunnut jutella jonkun kanssa tanssistani...

Yöllä näin voimakkaan unen..isäni oli siinä..
Aamulla oli jotenkin surullinen, haavoittunut...

Ehkä olin ottanut itseltäni jonkin naamion pois itsestäni,
yhden kerroksen..
Tunnen itseni rohkeammaksi, paljaammaksi, hyvällä tavalla..

kaikille teille ihanaa tätä viikkoa, joka on alkanut aika harmaana...
Johanna sanoi…
Vau, sinä laajentelet siellä luomisen ja tulkitsemisen rajoja aina vaan, kiva!
Harakka sanoi…
Ihanaa, kun voi ystävien kanssa jakaa tarinansa.
Heiltä saa voimaa!
Haneli sanoi…
Liikutuin tästä. Sanasi osuivat johonkin sanattomaan minussa... Kiitos Hanne.
Johanna:
olen silloin tällöin tanssinut joissakin tilaisuuksissa...
kolleegoiden eläkejuhlissa, omissa synttäreissäni åari vuotta sitten...
Jotenkin tuo ilmaiseminen on niin ihanaa, vahvaa..

Harakka:
=)
Näin on..
Tarvitsemme ystäviä, joille voimme antaa ja saada elämässämme..

Haneli:
Joku joskus avautuu, pykii esiin meissä..emme voi aavistaa mikä sen avaa...ihanaa, että kuoriutuu itsestään kohti Itseään..♥

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Anna jokaisen sielun kulkea omaa tietään.

Tarvitsemme valoa !

Lauralle..

"Ellei minua ole luotu rakastamaan,miksi aamun sydän puhkeaa lauluun,
ja miksi etelätuuli kuiskailee nuorten lehtien keskellä?
Ellei minua ole luotu rakastamaan, miksi keskiyön kiihkeässä hiljaisuudessa on tähtien pakahduttava tuska?
Ja miksi tämä hullunrohkea sydän vain lähettää toivonsa merelle, jonka äärtä se ei edes tunne?

Huomasin aamun hesarista, että Laura Saloheimo on kuollut.

Laura kuoli rintasyöpään 40 vuotiaana 3.11.09

Tutustuin Lauraan kesäkuussa Perniön kansanopistossa. Osallistuimme Veda-taiteen kurssille.
Huomasin Lauran heti hänen pinkistä villatakistaan ja pinkistä pipostaan. Hän ei halunnut käyttää peruukkia.
Juttelimme paljon iltaisin kansanopiston karussa keittiössä, nakertaen riisikakkuja ja homejuustoa.
Laura kertoi avoimmesti syövästään. Hän ihmetteli,: "Miksi ihmisen- ainakin hänen- täytyy sairastua vakavasti, ennenkuin hän oppii ymmärtämään mitä Rakkaus oikeasti on ja oppii rakastamaan?"
Jokin Laurassa meni minuun hyvin syvälle. Meistä tuli ystävät.

Hän …