Siirry pääsisältöön

sanat kadoksissa...




mitä kirjoittaisin

sanat ovat sisälläni
ne ovat pieniä nuppuja
en saa niitä ulos

on niin paljon aikaa, tilaa,
mahtuisi tänne monta asunnotonta,
monta yksinäistä, monta nälkäistä

tuhlaanko tämän päivän itselleni?

Kommentit

Pepi sanoi…
wau, tekstisi veti sanattomaksi, pisti ajattelemaan....♥♥♥
Yaelian sanoi…
Hienosti puettu sanoiksi,joskus tunnen noin itsekin.Tulisin mielelläni juuri nyt vierailulle,tunnen samaa.
Haleja!
tinttarus sanoi…
Nupuista aukeaa valon ja lämmön hoivassa kukka!
Sanoit niin kauniisti.
Marge sanoi…
Hanne, siunattua pääsiäistä sinulle!♥
Harakka sanoi…
Jäin miettimään sanojasi ja katsomaan kaunista piirrostasi...
Kirjailijatar sanoi…
Oi välillä saa kyllä tuhlata päivän ihan itseen. Eikä se minun mielestäni ole edes tuhlaamista, vaan viisautta. Ihania pyhiä sinulle!
pepi:
=)=)=)

Yaelian:
Oi kun pääsisitkin tai minä sinne..
Joskus vielä=)

Hannele mummun paratiisi:
lapset ja vanhukset lähestyvät toisiaan..
luin juuri "Liisa keltikangas-Järvisen sosiaalisuus-kirjasta..

tinttarus:
Niin, nupussa on kaiiki mahdollisuudet, kaikki voima...



marge:
kiitos sinulle samoin♥

Harakka:
Kiitos sinulle ihanasta Pääsiäsitoivotuksestasi ja suloisesta kukasta ♥

kirjailijatar:
Tuhlaaminen elämässä on ihanaa, kun tuhlaa oikeita asioita, oikeina hetkinä..
Huhtikuunnoita sanoi…
Hanne. on kerrassaan suotavaa tuhlata päivä ihan itselle. Liian harvoin niin tulee tehtyä. Sanoja on joskus ihan liikaa. Hiljaisuus antaa tilaa ajatuksille, sellaisille hyville :o)
Huomenna on vielä Pääsiäispäivä, vietä se mukavasti ja itseäsi hellien.
Leena Lumi sanoi…
Hyvin herkkä kuva...vähän hauras ja jotain muuta...hukassa? Ehkä.
Huhtikuunnoita:
kiitos sanositasi...
Minusta kun tuntuu, että joka päivä minä elän itselleni..
Onhan se tavallaan luonnollista, kun asun yksin kissojeni kanssa...
tyttäreni kuuluvat kuitenkin vahvasti elämääni...

leena Lumi:
Ehkä hukassa..

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Anna jokaisen sielun kulkea omaa tietään.

Tarvitsemme valoa !

Lauralle..

"Ellei minua ole luotu rakastamaan,miksi aamun sydän puhkeaa lauluun,
ja miksi etelätuuli kuiskailee nuorten lehtien keskellä?
Ellei minua ole luotu rakastamaan, miksi keskiyön kiihkeässä hiljaisuudessa on tähtien pakahduttava tuska?
Ja miksi tämä hullunrohkea sydän vain lähettää toivonsa merelle, jonka äärtä se ei edes tunne?

Huomasin aamun hesarista, että Laura Saloheimo on kuollut.

Laura kuoli rintasyöpään 40 vuotiaana 3.11.09

Tutustuin Lauraan kesäkuussa Perniön kansanopistossa. Osallistuimme Veda-taiteen kurssille.
Huomasin Lauran heti hänen pinkistä villatakistaan ja pinkistä pipostaan. Hän ei halunnut käyttää peruukkia.
Juttelimme paljon iltaisin kansanopiston karussa keittiössä, nakertaen riisikakkuja ja homejuustoa.
Laura kertoi avoimmesti syövästään. Hän ihmetteli,: "Miksi ihmisen- ainakin hänen- täytyy sairastua vakavasti, ennenkuin hän oppii ymmärtämään mitä Rakkaus oikeasti on ja oppii rakastamaan?"
Jokin Laurassa meni minuun hyvin syvälle. Meistä tuli ystävät.

Hän …