Siirry pääsisältöön

kehyksissä...???


Kiikutin oranssiset kehykseni, joissa oli tummansininen paspis edellisestä työstäni, kehystämööön.
Paikalla oli taiteilijaystäväni.
Hän suositteli, että laita sininen paspis, se pehmentää ja tuo työtäni enemmän esille...

Mietin ja uskoin häntä.

Nyt en tykkääkkään .
Minusta paspis ja oranssinen kehys syövät työtäni. Ottavat liikaa tilaa...
Haluan vaihtaa valkoisen. Vaihdanko kehyksenkin?

Mitä mieltä sinä olet, näiden kuvien perusteella?
Edellisessä postauksessani on valkoinen paspis.

Kommentit

Anja sanoi…
Minustakin valkoinen sopii tosi hyvin tuolla edellisessä kuvassa, tuo siihen jotenkin tilaa ja valoa. Valkoisen kanssa oranssi kehyskin on ihana.
Pepi sanoi…
Kävin kurkkaamassa uudestaan edellisen postauksen kuvan - ja täytyy myöntää, että olet oikeassa, valkoinen on parempi.
Kehys on ihan ok, koska se toistaa työsi värejä.
Harakka sanoi…
Mä tykkään toisaalta molemmista, mutta jotenkin se valkoinen teki työsi sanoisinko herkemmäksi.
Oranssi kehys mun mielestäni ilman muuta sopii hyvin.
Birgitta sanoi…
Mä taas tykkään tästä sinisestä paspiksesta. Onhan siinä aikamoinen kontrasti, mutta minun silmät tykkää. Jos taulua ei ole teipattu takaa, niin sähän saat helposti vaihdettua paspiksen takaisin valkoiseksi.

Taulu on jokatapauksessa hieno =)
arleena sanoi…
Minä ajattelen näin, valkoinen kehys ja valkoinen paspis.
Tuo työ on värikäs ja kaunis, se pääsee oikeuksiinsa, kun ympärillä ei ole enää väriä.
Irmastiina sanoi…
Valkoisen puolesta liputan minäkin...:)
Mukavaa viikonloppua sinulle.♥
Marmustoi sanoi…
Valkoinen paspis on minustakin enemmän tehty tälle kuvalle, mutta makuasiahan se on tietysti. Mukavaa viikonvahtumista sinulle!
Anonyymi sanoi…
Hei!
Valkoinen paspis ja oranssi kehys.Jep.
Vois kokeilla miltä näyttäisi jos laittaisi tuplapaspiksen, valkosen ja sen kuvareunassa tummansininen kapea rajaamassa.
Voi, niin makuasioita...

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Anna jokaisen sielun kulkea omaa tietään.

Lauralle..

"Ellei minua ole luotu rakastamaan,miksi aamun sydän puhkeaa lauluun,
ja miksi etelätuuli kuiskailee nuorten lehtien keskellä?
Ellei minua ole luotu rakastamaan, miksi keskiyön kiihkeässä hiljaisuudessa on tähtien pakahduttava tuska?
Ja miksi tämä hullunrohkea sydän vain lähettää toivonsa merelle, jonka äärtä se ei edes tunne?

Huomasin aamun hesarista, että Laura Saloheimo on kuollut.

Laura kuoli rintasyöpään 40 vuotiaana 3.11.09

Tutustuin Lauraan kesäkuussa Perniön kansanopistossa. Osallistuimme Veda-taiteen kurssille.
Huomasin Lauran heti hänen pinkistä villatakistaan ja pinkistä pipostaan. Hän ei halunnut käyttää peruukkia.
Juttelimme paljon iltaisin kansanopiston karussa keittiössä, nakertaen riisikakkuja ja homejuustoa.
Laura kertoi avoimmesti syövästään. Hän ihmetteli,: "Miksi ihmisen- ainakin hänen- täytyy sairastua vakavasti, ennenkuin hän oppii ymmärtämään mitä Rakkaus oikeasti on ja oppii rakastamaan?"
Jokin Laurassa meni minuun hyvin syvälle. Meistä tuli ystävät.

Hän …

Tarvitsemme valoa !