Siirry pääsisältöön

Äiti ja tytär





Olin lauantaina ystävättären tyttären hautajaisissa.
Hautajaiset olivat  kauniit.

Minua jäi koskettamaan vahvasti äidin iso suru, raastava ikävä ja kaipuu.
Kuinka kukaan voi koskkaan luopua rakkaasta tyttäretään tai pojastaan...vaikka on pakko...

Olen kiitollinen.
Minulla on molemmat tyttäreni ♥

Kommentit

Voin vain kuvitella, miten suuri ja pohjaton tuo suru voi olla :( Kaunis on taas kuva.
Harakka sanoi…
Se on niin suuri suru, kun äiti menettää lapsensa, ettei varmaan suurempaa olekaan!
Minäkin olen surullinen tämän äidin vuoksi..kuinka syvää surua hän lainkaan tunteekaan..ja mitenkään ei voi auttaa häntä.
Irmastiina sanoi…
Samaa olen miettinyt minäkin. Mieheni vanha täti menetti poikansa muutama vuósi sitten ja tänä keväänä tyttärensä. Mies on kuollut jo vuosia sitten ja nyt täti on yksin. Onneksi mieheni on hyvä mies. On ottanut tädin hoiviinsa♥
sylvi sanoi…
Suru on silloin todella suuri.
tinttarus sanoi…
Anoppini sanoo aina, ettei mikään, ei mikään voi häntä enää satuttaa niin kuin on satuttanut se, että on joutunut hyvästelemään oman lapsensa tämän ollessa 14-vuotias.

Miksi meistä joku joutuu luopumaan lapsestaan, sitä emme ikinä voi ymmärtää. On vain yksi, joka tietää. Siihen luottaen EHKÄ voi surun ja kaipauksen keskelle saada pienen valonpilkahduksen, lohdun, turvan.

Ystävällesi lämmin osanotto suureen suruun♥
Jael sanoi…
Ystävälläsi on niin suuri suru;lapsen menettäminen on lohdutonta.
Teit kauniin äiti-tytärkuvan.

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Anna jokaisen sielun kulkea omaa tietään.

Tarvitsemme valoa !

Lauralle..

"Ellei minua ole luotu rakastamaan,miksi aamun sydän puhkeaa lauluun,
ja miksi etelätuuli kuiskailee nuorten lehtien keskellä?
Ellei minua ole luotu rakastamaan, miksi keskiyön kiihkeässä hiljaisuudessa on tähtien pakahduttava tuska?
Ja miksi tämä hullunrohkea sydän vain lähettää toivonsa merelle, jonka äärtä se ei edes tunne?

Huomasin aamun hesarista, että Laura Saloheimo on kuollut.

Laura kuoli rintasyöpään 40 vuotiaana 3.11.09

Tutustuin Lauraan kesäkuussa Perniön kansanopistossa. Osallistuimme Veda-taiteen kurssille.
Huomasin Lauran heti hänen pinkistä villatakistaan ja pinkistä pipostaan. Hän ei halunnut käyttää peruukkia.
Juttelimme paljon iltaisin kansanopiston karussa keittiössä, nakertaen riisikakkuja ja homejuustoa.
Laura kertoi avoimmesti syövästään. Hän ihmetteli,: "Miksi ihmisen- ainakin hänen- täytyy sairastua vakavasti, ennenkuin hän oppii ymmärtämään mitä Rakkaus oikeasti on ja oppii rakastamaan?"
Jokin Laurassa meni minuun hyvin syvälle. Meistä tuli ystävät.

Hän …