Siirry pääsisältöön

mielen liikutukset..




Miten erillainen tuo kuva tytöstä onkaan.
Eilisen kuvan otin piirroksestani keittiön lampun alla
ja tämän päiväisen, olen ottanut ulkona, lumisateen aikana..

Niin erillainen voi olla myös mielemme eilen ja tänään,
vaikka mitään erityistä ei ole tapahtunut.

Mieli on kuin vesi, kuin tuuli..

Hämähäkki ei koskaan rakenna verkkoaan kahden kovan kohteen,kuten kahden kiven, väliin. Jos se niin tekisi, niin tuuli raastaisi verkon hajalle. Kun tuuli alkaa puhaltaa, verkko taipuu ruohonkorren mukana, kunnes puuska hellittää, silloin verkko palautuu entiselle paikalleen etsien taas tasapainon.

"Ihminen kohdistaa usein mieleensä hurjasti painetta. Kun hän kovettaa näkemyksiään ja uskomuksiaan, hän menettää kaiken joustavuuden, joka suo hänelle suojaa, yhteenkuuluvuutta ja turvaa.
Joskus paras tapa huolehtia sielustaan on löytää jälleen joustavuutta käsityksiin, jotka ovat kovettuneet ja kiteytyneet mielessä, ne nimittäin vieraannuttavat ihmisen hänen omasta syvyydestään ja kauneudestaan."-Kelttiläistä viisautta.


Aivan kuten Pilviharso kirjoitti eilisessä kommentissaan minulle:
"Ole rauhassa, käy siellä missä pitää ja tule takaisin.."

Kommentit

Uuna sanoi…
Hämähäkkivertauksesi on todella hieno ja pysäytti ajattelemaan. Niin on tukipisteensä valittava, tuo on aivan totta.

Vielä eiliseen bloggaukseesi, niin ehkä joskus odottaa jotain niin suurta, ettei huomaa pientä hienoa ja kaunista ympärillä. Joskus vaan voimat menevät paljoon tekemiseen ja etenkin innostukseen. Minä ainakin olen aina ihan puhki, kun olen innoissani jotain tehnyt. Mutta kun hetken lepää, alkaa taas uutta pyrkiä pintaan.
Uusia voimia ja innostusta sinulle - kun sen aika on :-)
Verna sanoi…
Uskoin ensin, että kuva on uusi, mutta samahan se oli ja näytti todella erilaisella tavalla kauniilta. Ihmeellistä.

Joustavuus on aarre, jota ei saisi koskaan hukata. Voi taipua ilman että tarvitsee katketa.
Johanna sanoi…
Ihmeellistä miten valo vaikuttaa, samalla kuvalla kahdet kasvot. Ja niinhän se on elämässäkin, riippuu miltä kantilta katsoo niin asiat näyttää erilaiselta. Oikeastaan se pitäisi koko ajan koittaa muistaa, että asiat elämässä todellakin ovat muokattavissa just sen oman kokemisensa ja suhtautumisen kautta. Jos ajattelee vaikka lunta, jollekin se on riemu ja jollekin se on riesa. Kumman ajatuksen aamulla ajattelee niin se värittää koko päivän. Aikuinen voi aamulla kiroilla kun pitää kaivaa auto lumen sisältä ja raaputtaa ikkunat ja niin päivä alkaa kiukkuisesti. Samaan aikaan lapsi pomppii lumiaurauskinoksessa hihkuen ja riemuitsee ja niin päivä alkaa ihanasti.Oliko se niin että taivasten valtakunta on lasten kaltainen :)))))
Arjaanneli sanoi…
Minä sitten tykkään näistä enkeleistä:)

Hienolla herkällä viivalla piirrettyjä!
hanne sanoi…
Joulua on tottunut aina odottamaan suurin odotuksin, vaikkakaan niitä edes hahmottamatta...
Niin ja tulee touhuttua koko ajan, hankittua, tehtyä ja sit yks kaks kaikki pysähtyy...
Tänään oli jo ihan toisenlainen olo..

Verna: sanoit sen niin upeasti...
"Joustavuus on aarre, jota ei saisi koskaan hukata!!
kiitos sinulle..

Johanna: Oikein muistit..
tulkaamme lasten kaltaiseksi..
löytäkäämme yhteys sisäiseen lapseemme..
ja lapsethan elävät aina hetkessä, tässä ja nyt!1
meillä on heiltä paljon opittavaa..

Arjaanneli: kiitos sinulle...
Huomenna vien enkeleitäni näyttelyyn paikalliseen kirjastoon...

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Anna jokaisen sielun kulkea omaa tietään.

Lauralle..

"Ellei minua ole luotu rakastamaan,miksi aamun sydän puhkeaa lauluun,
ja miksi etelätuuli kuiskailee nuorten lehtien keskellä?
Ellei minua ole luotu rakastamaan, miksi keskiyön kiihkeässä hiljaisuudessa on tähtien pakahduttava tuska?
Ja miksi tämä hullunrohkea sydän vain lähettää toivonsa merelle, jonka äärtä se ei edes tunne?

Huomasin aamun hesarista, että Laura Saloheimo on kuollut.

Laura kuoli rintasyöpään 40 vuotiaana 3.11.09

Tutustuin Lauraan kesäkuussa Perniön kansanopistossa. Osallistuimme Veda-taiteen kurssille.
Huomasin Lauran heti hänen pinkistä villatakistaan ja pinkistä pipostaan. Hän ei halunnut käyttää peruukkia.
Juttelimme paljon iltaisin kansanopiston karussa keittiössä, nakertaen riisikakkuja ja homejuustoa.
Laura kertoi avoimmesti syövästään. Hän ihmetteli,: "Miksi ihmisen- ainakin hänen- täytyy sairastua vakavasti, ennenkuin hän oppii ymmärtämään mitä Rakkaus oikeasti on ja oppii rakastamaan?"
Jokin Laurassa meni minuun hyvin syvälle. Meistä tuli ystävät.

Hän …

Tarvitsemme valoa !