Siirry pääsisältöön

paluu arkeen huomenna...




"Mestari Eckart sanoi, ettei maaimassa ole mitään, joka muistuttaisi Jumalaa yhtä paljon kuin hiljaisuus.
Hiljaisuus on sielun ihana ystävä, se paljastaa yksinolon rikkauden. Tämän sisäisen hiljaisuuden saavuttaminen on hyvin vaikeaa. Sille on tehtävä tilaa, niin että se voi alkaa toteuttaa itseään. Ihminen ei tarvitse kaikkia mahdollisia terapiamuotoja, henkisiä ohjelmia, jos hän luottaa riittävästi omaan yksinoloonsa, kaikki tarvittava paljastetaan hänelle."-Kelttiläistä viisautta

Kuinka kaipaankaan tuota joululoman rytmiä: hiljaisuutta, rauhaisuutta ja tyhjyyttä, joka ei ollut tyhjyyttä.
Elämä soljui hitaasti, päivät seurasivat toisiaan.
Ei ollut pakko ryhtyä mihinkään, jos ei halunnut.
Sai olla vapaa!!
Sai elää omaa luonnollista rytmiänsä...

Jo muutama päivä sitten se alkoi. Tuo pieni ahdistus alkavasta koulusta.
Mietin, kuinka jotkut oppilaat saattavat olla vielä enemmän ahdistuksissaan, kun huomenna on pakko palata kouluun, ihanan levollisen tai riehakkaan loman jälkeen.
Mikä on vikaa koululaitoksessamme, kun niin moni, ei kaipaa sinne?

Olen tämän päivän suunnitellut, miettinyt, kaivanut papereitani, videoitani..
etsinyt luentojani, soitellut kollegoilleni..
Vielä minulla on tänä iltana korjaamatta tai lukematta oppilaitteni esseitä.

Oispa helppoa, kun sais vain mennä huomenna töihin ihmetellen, että mitäs tänne kuuluu ja aloittaa sitten tekemisen, mitä se sit onkaan...ilman mitään suunnitteluja, valmisteluja...vain mennä sinne kauniina ja ihanana...

Jotain on pielessä, kun minä jo ajattelen, että pian se hiihtoloma tulee!!!

-Olenko minä laiska. -En mielestäni.
-Enkö tykkää oppilaistani? -Kyllä tykkään.
-Enkö tykkää työstäni? -Kyllä tykkään.

Ehkä monella muullakin saattaa olla samakaltaisia fiiliksiä, pitkän loman jälkeen.
Ehkä kaikki tuntuu ihan mukavalta, kun pääsee taas tuohon arkiseen rytmiinsä.

Oikeasti kuitenkin,
uskallan paljastaa teille,
haluaisn jatkaa tätä lomarytmiäni
ja olisin onnellinen...



"Kiihkeys on hiljainen, mielikuva siitä ei ole.
Minä rakastan kaikkea häikäisevää,
joka osaa kororstaa sisimmässäni piilevää pimeyttä."- Rene Char.

Kommentit

Sooloilija sanoi…
Hiljaisuutta olen miettinyt minäkin tänään erityisen paljon..

Huomenna alkaa lasteni koulut. Odottavat sitä toisaalta innolla, toisaalta haluaisivat vielä olla kotona hissukseen.

Palaan itsekin töihin taas huomenna, vaikka haluaisin vain olla kotona. (Olin kyllä töissä jo alkuviikostakin). Haluaisin hissutella yöpaidassa puolillepäivin ja istua omassa maailmassani eli blogimaailmassa jne.

Hiljaisuutta hetkittäin. Oman pään sisällä. Sitä pitää toteuttaa.
tinttarus sanoi…
Imin itseeni tekstisi ja pääni yltyi nyökyttelyyn yltiöpäiseen. Niin juuri niin. Se harmonia, johon sai tottua loman aikana, se minkä sävel soi suloisen rauhaisaa rytmiä, kuin sadepisaroiden vana ikkunaruutua alas, vailla mitään kiirettä, vailla täytymisen taakkaa taikka pitämisen patistelua. Se on olotila, johon olisi niin antoisaa saada jäädä viipymään. Arki ottaa napakkaan otteeseensa ja kuiskii taukoamattomana tulvana sanojaan vaativia. Arki avaa hiljaisen torpan oven ja astuu yli kynnyksen vailla hienotunteisuutta, ei kysy vaan käskee. Vaatii tilaa ja vie voimia. Tunkee uniin ja ravistelee hereille ennen aikojaan. Arjelta pitäisi ottaa luulot pois!!Liian ahnaana se kuluttaa meitä.
Itselleni sain pienen jatkoajan viipymiseeni, kurkku tänään ilmoitti karheudestaan. Lepuuttelen äänihuulia, hellin ja hoivaan itseäni vielä loppuviikon ennenkuin palaan antamaan itsestäni oppilailleni, pienille ihanille, joiden kanssa haluan työtä tehdä, aikaani jakaa ja luovuuttani tuhlata. Voiko samaan aikaan vihata ja rakastaa??Voi. Sitä se arki joskus on.
Hiljaisuus on oiva väylä kääntyä kuulemaan sisintään.Suljen silmäni ja kuuntelen, teen matkan itseeni. KAtson sisimpääni sydämeni silmin ja hymyilen. Herkkä vaellukseni läpi kaikkeni saa huokaamaan. Elämä itsessään on ihme, minä siinä kuin taideteos ainutlaatuinen, jota itsekin opin tuntemaan joka hetki paremmin, peilaan Isän kasvojen edessä itseäni ja olen täynnä kiitoksen siemeniä. Niistä heitän viljavaan maahan uutta kasvamaan, olen samaan aikaan pelto ja työmies.

Tajunnanvirtaus vei mennessään. LAitan sille nyt pisteen.

En löydä sanoja, joilla ilmaisisin kiitokseni määrän. Posti toi eilen kaksi kaunista kuvaa. Suunnattoman kauniita. Koskettavia. Liikutuin iloni kera! LAitan molemmat seinällemme kehyksiin. Olet ainutlaatuinen paikallasi. Siunattu sieluntoveri!!

Ja toki saat eilisen päivän pyyntöni kirjaimiksi puetun ottaa itsellesi. Liikutun ja ilo läikähtää sisälläni. KAikki, mitä blogiini kirjoitan, tulee minusta, mutta jos sen joku tuntee osuvan itseensä ,liikahduttavan sisintään, saa sen ottaa itselleen, taskuunsa tallettaa ja evääksi arkeensa pakata. Ole hyvä vain!
Kiitän sinusta.
Una sanoi…
Tämä muutama luminen viikko on ollut totisesti kaunista aikaa. =)
On ihanaa kun on pakkasta eikä räntää ja vettä.

Toivon, että lomasi antoi sinulle voimia tulevalle lukukaudelle...
Uskon, että kaikki oppilaasi rakastavat sinua.
Olet sellainen ihana. =)


*halaus*
arleena sanoi…
Pitkän joululoman aikana on ollut vapaus - vapaus herätä milloin haluaa, tehdä mitä haluaa tai olla tekemättä. Vapaus laiskotella ja elää vain itselleen.

Siinä sen salaisuus, miksi emme haluaisi luopua tästä olotilasta. OLemme jo tottuneet tähän ihanaan ajattomuuteen.

Työ on kuitenkin tärkeää, antoisaa, mutta se on sidottu aikatauluihin, jota ilman olemme saaneet olla parisen viikkoa.

Nyt totutellaan taas tähän työrytmiin. Ja kohta se taas maistuu itsestäänselvyydeltä.
Yksinäinen susi sanoi…
Hienoja ajatuksia. Et ole onneksi ainoa joka ajattelee noin. :)

Koulussa on ihan mukavaa. Itse olen sen verran tiedonjanoinen, että minusta on ihanaa oppia uutta ja näyttää mitä osaan. Opettajat ovat mukavia ja koulukaverit ihania. Koulunkäynti on ehkä vain liian teljetsevää: on pakko opiskella, pakko suoriutua kunnialla, pakko herätä tiettyyn aikaan, jne.
Jostain syystä itse stressaan koulunkäyntiä, en tiedä miksi. Ehkä juuri siksi, koska minun täytyy tehdä niin.

Minäkin olen oppinyt yksinäisyyden taidon. Se on ihanaa, rauhallista, ei velvollisuuksia, eikä tarvitse esittää mitään. Se rentouttaa.
Välillä sitä vain on liian yksin. Sellainen yksinäisyys ahdistaa. Kun kaipaisi jotakuta lähelleen, edes puhekaveriksi... mutta kun ei.

Huomenna on jo aamukuudelta herättävä ja ehdittävä bussiin. Tämä susi voisi painua kohta pehkuihin.

Hyvää yötä sinulle ja mukavaa kevätlukukautta!
Taru sanoi…
Tänään tuolla ulkona Taikatalvessa auringonpaisteessa nautin omasta hiljaisesta patikointiretkestäni ulkosalla. Kuului siihen myös tarpomista uppohangessa : )
Oli niin hiljaista ja rauhallista, että minä ihan hengitin syvään sitä kaikkea.
Itselläni oli vain kaksi päivää lomaa vuodenvaihteessa. En siis oikein ehtinyt edes irtaantumaan töistä, mutta tämmöistä tämä on! Koitahan jaksaa <3
tuuluska sanoi…
Ihan aluksi KIITOS kuvista, hain eilisen postin vasta tänään ja siellä oli kaunista taidetta kirjekuorellinen. Haluan ainakin toisen kuvan laittaa sänkyni viereen suojelusenkeliksi, täytyy miettiä paikka ja kehys ^^.

Koulumaailmaan siirtymisen fiilikset on varmasti monella tuommoisenkaltaisia. Loman jälkeen ei kait aina olla niin kovin virkistyneitä... ainakin meitin nuoriso on kaikkea muuta!!! Jos tänään edes saisi ne sänkyihinsä ja kaikista mediavekottimsita virrat pois ennen puoltayötä... Uuh.

Jaksamisia, kyllä se hiihtolomakin sieltä... ^^
Verna sanoi…
Toivon sinulle lempeää harmonian löytymistä myös arkeen...

Halaus*
Nana sanoi…
Samaa mietin aina minäkin,kun loma on loppumassa...Kuitenkin yleensä on jo uusi loma lähestymässä. Tämä kaamosajan lomailu on vain niin parasta, kun on tätä ihanaa hämärää ja lempeää valoa, eikä tarvitse tehdä mitään...
Ja kiitos Hanne, posti toi tänään ihanan yllätyksen!! Aivan ihanat nuo kaksi enkeliä <3 Teetän niistä kauniit taulut itselleni. Kiitos ja halaus!!!
hanne sanoi…
Sooloilija: Mikä sen iahnampaa kuin rauhassa palloilla yökkäri päällä ja herätä rauhassa aamusta päivään..
Oman pään sisäinen hiljaisuus...sen voi saavuttaa vaikka suuressa melussakin...

tinttarus: hienoa, että enkelini lensivät luoksesi..
Minä puolestaan otin sinun sanasi, ajatuksesi, pyyntösi..ja laitoin ne kalenterini toiseksi viimeiselle sivulle, jossa ne ovat aina maukanani..
Olit niin kauniin ihanasti osannut pukea sanoiksi juuri ne samat pyynnöt, jotka minullakin on Isälle...niin suloisesti, pehmeästi..

kiitos Una: oli kiva taas tavata oppilaitani ja kaikki alkoi ihan mukavasti..
halaus sinulle!!

arleena. oikeastaan jo yksi päivä riitti pääsemään arkeen kiinni ja kohtahan on taas viikonloppukin..=)

Yksinäinen susi. kiva että olet opinhaluinen ja uudesta utelias!1
Jotenkin vain tuo kiire, YO-kirjoitukset ovat kai pahin syyllistäjä...
koskaan ei tunne, et ois riittävästi tehnyt..

On myös taito, että osaa olla yksin itsensä kanssa, hiljaisuudessa..

Taru: kiitos kannustuksesta, eiköhän tämä tästä taas lähde mukavasti..ja osaa nauttia enemmän niistä hiljaisista hetkistään..

Tuuluska: Se enkeli tuo sinulle varmasti rauhaisaa unta...
Kiva jos tykkäät niistä.=)

Hienosti m inulla lähti tämä eka päivä käyntiin...
oli kiva nähdä taas oppilaitani..

Verna: Kyllä se tasapaino löytyi...aluksi kait täytyy hieman kiskotella vastaan leikisti, pienesti...onks ihan pakko??

Nana:Kiva kun sait sinne kauas pohjoiseen asti ...
Kiva jos ne miellyttävät sinua...
Isot halaukset myös sinulle!!!ja hiljaisia hetkiä...terkkuja koirille!!
Voi hyvin ja energiaa opintoihisi!!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Anna jokaisen sielun kulkea omaa tietään.

Lauralle..

"Ellei minua ole luotu rakastamaan,miksi aamun sydän puhkeaa lauluun,
ja miksi etelätuuli kuiskailee nuorten lehtien keskellä?
Ellei minua ole luotu rakastamaan, miksi keskiyön kiihkeässä hiljaisuudessa on tähtien pakahduttava tuska?
Ja miksi tämä hullunrohkea sydän vain lähettää toivonsa merelle, jonka äärtä se ei edes tunne?

Huomasin aamun hesarista, että Laura Saloheimo on kuollut.

Laura kuoli rintasyöpään 40 vuotiaana 3.11.09

Tutustuin Lauraan kesäkuussa Perniön kansanopistossa. Osallistuimme Veda-taiteen kurssille.
Huomasin Lauran heti hänen pinkistä villatakistaan ja pinkistä pipostaan. Hän ei halunnut käyttää peruukkia.
Juttelimme paljon iltaisin kansanopiston karussa keittiössä, nakertaen riisikakkuja ja homejuustoa.
Laura kertoi avoimmesti syövästään. Hän ihmetteli,: "Miksi ihmisen- ainakin hänen- täytyy sairastua vakavasti, ennenkuin hän oppii ymmärtämään mitä Rakkaus oikeasti on ja oppii rakastamaan?"
Jokin Laurassa meni minuun hyvin syvälle. Meistä tuli ystävät.

Hän …

Tarvitsemme valoa !