Siirry pääsisältöön

haluan lentää...



"Jokaisen sielun on välillä vetäydyttävä yksinäisyyteen löytääkseen kaiken ymmärryksen ylittävän rauhan. Jokaisen sielun on päästävä tasapainoon, ja se voi tapahtua vain hiljaisuudessa ja rauhassa. Kun tuo sisäinen tasapaino on syntynyt, voit mennä minne tahansa ja tehdä mitä tahansa ilman, että ulkoinen kaaos ja törmäily koskettavat sinua mitenkään. Se tarkoittaa menemistä Kaikkein Korkeimman salaiseen paikkaan..."-Ovi sismpään, Eileen caddy

Minusta tuntuu, että olen eristäytynyt, syrjäytynyt , erakoitunut tämän toukokuun ajan. Olen tarvinnut tätä yksinoloa, itseni kanssa keskustelua, kehooni ja mieleeni keskittymistä...
Nyt olen toipunut leikkauksesta fyysisesti ...Olenko jäänyt omaan maailmaani, omaan pesääni...
Tänään illalla olisi meidän koulun opettajille läksiäisjuhlat. Neljä entistä kolleegaani lähtevät eläkkeelle. Juhlat ovat pienen merimatkan takana, pienellä saarella, kivassa pitsiravintolassa...Ihmettelen, miksi minua ei yhtään huvittaisi lähteä mukaan...Olenko pudonnut sosiaalisista koukeroistani?
Katselenko vain sisimpääni, kuuntelenko vain omia sydämen ääniäni? Olenko itsekäs?

Joku kouraisi sisintäni, joku kostutti silmiäni...ehkä sisäinen maailmani tarvitsee vielä kesäkuun vahvistuakseen ja lähteekseen lentoon...

Kommentit

katriina sanoi…
Minulle kävi vähän samalla tavalla, kun olin työkavereitten kanssa liikuntailtapäivää viettämässä, vaikka olen vielä sairauslomalla. Oli kivaa ja oli mukava jutella kaikkien ystävien kanssa, mutta minä itse olin jossakin muualla. Omassa rauhallisessa maailmassani, kotona, lempeästi itseni kanssa. Ja sinne kaipasin koko ajan takaisin.
Uuna sanoi…
Jäin ensin niin kuvaasi, että en pääse siitä irti. Mielettömän hienosti vasemmassa silmässä on ilo ja suru. Oikea on selvästi surullinen, mutta vasen ei ole varma. Hienointa on juuri tuo valo silmää valaisten.

Minulle käy usein kuten sinulle nyt. Joskus haluan lähteä jonnekin ja jo ilmoittaudun, mutta sitten kun tulee lähdön aika, en haluakaan poistua omasta maailmastani hälyyn ja nauruun.
Johanna sanoi…
Et ole itsekäs, et ollenkaan. Se vain on niin, että aina ei jaksa pörheltää, sitä omaa rauhaa ja hiljaisuutta tarvitsee. Ja kyllä tuollainen leikkauksen jännittäminen ja siitä toipuminen vie omat energiat helposti ja sitten pitää saada palautua takaisin ihan rauhassa.Kyllä on terveellistä olla välillä hiljaa omassa itsessään....voi olla, ettei kaikki uskalla olla sitä ja siksi niin kovasti vilistävät ympäriinsä ja hommaavat jos jonkunlaista toimintaa....se kun voi olla pelottavaa ja ahdistavaakin ehkä kohdata itsensä.Aikansa kutakin, pitää kuunnella vain mitä oma sisin neuvoo, se on oikein ja hyvä.
hanne sanoi…
kiitos teille...
Katriina
uuna
johanna...

Ihmeellistä tässä päivässä oli vielä se...
tyttärelläni on ollut paha ummetus...
olen vienyt jo pari kertaa lääkäriin aiemmin... mutta tänään tuskat olivat tosi kovat, vein illan suussa hänet päivystykseen, jossa kipulääkkeen avulla laitettiin peräruiske ja kai tilanne pikku hiljaa laukeaa...
jos olisin lähtenyt sinne juhliin, en olisi ollut paikalla...
joku minussa tiesi, että minua tarvitaan kotona...

Ihana lukea sun kommenttejasi maalauksista Uuna...sinulla on silmää katsoa, sydäntä nahdä ja kokemusta olla läsnä....!!!
Hanneles paradis sanoi…
juu, välillä kiva yksikseen, vaikka enemmän olen sellainen seurallinen. Iso perhe kivaa, paljon porukkaa. Läksiäisjuhlista ja muista tykkään... Mut mä olen pinnallinen, tai sellainen nauttija ;)

Tja, jollei ole itsekäs välillä, ei jaksa kuunnella toisiakaan.

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Anna jokaisen sielun kulkea omaa tietään.

Tarvitsemme valoa !

Lauralle..

"Ellei minua ole luotu rakastamaan,miksi aamun sydän puhkeaa lauluun,
ja miksi etelätuuli kuiskailee nuorten lehtien keskellä?
Ellei minua ole luotu rakastamaan, miksi keskiyön kiihkeässä hiljaisuudessa on tähtien pakahduttava tuska?
Ja miksi tämä hullunrohkea sydän vain lähettää toivonsa merelle, jonka äärtä se ei edes tunne?

Huomasin aamun hesarista, että Laura Saloheimo on kuollut.

Laura kuoli rintasyöpään 40 vuotiaana 3.11.09

Tutustuin Lauraan kesäkuussa Perniön kansanopistossa. Osallistuimme Veda-taiteen kurssille.
Huomasin Lauran heti hänen pinkistä villatakistaan ja pinkistä pipostaan. Hän ei halunnut käyttää peruukkia.
Juttelimme paljon iltaisin kansanopiston karussa keittiössä, nakertaen riisikakkuja ja homejuustoa.
Laura kertoi avoimmesti syövästään. Hän ihmetteli,: "Miksi ihmisen- ainakin hänen- täytyy sairastua vakavasti, ennenkuin hän oppii ymmärtämään mitä Rakkaus oikeasti on ja oppii rakastamaan?"
Jokin Laurassa meni minuun hyvin syvälle. Meistä tuli ystävät.

Hän …