Siirry pääsisältöön

viestit...



Vespakaupat tehtiin. Ostaja halusi ostaa vespani, minun määrittelemälläni hinnalla.
Tosin , sitten kun vasta olemme tehneet papert ja olen saanut rahat, asia on lopullisesti hallussa, eli ens viikonloppuna.

Kun muutama kuukausi sitten päätin, että myyn vespani ja ostan itselleni uuden paremman kameran. Lähetin asian "herran haltuun". Ajattelin, että turha murehtia. Kaikki ne asiat järjestyvät, joiden kuuluukin järjestyä. Ihmettelin kaikesta huolimatta, miten helposti kaikki tapahtuikaan...

Kännykkääni oli tullut eilen myöhään illalla viesti entiseltä oppilaaltani, ex-opettajalle..
Kysymys kuului:" miten minulle menee nykyään, mitä kuuluu?"
Tämä poika oli lukiossa terveystietokursseillani. Hän oli tunneillani aktiivisesti mukana mutta kokeet ja muut kirjalliset työt, myöhässä tai poissa... Hän sai juuri ja juuri kurssit läpi. Puhuttelin häntä...Ihmettelin ääneen kuinka fiksu, mukava ja älykäs nuori mies hän on, mutta jos hieman pinnistelisi, laittaisi asiat tärkeysjärjestykseen...jne...
Vastasin viestiin omat kuulumiseni ja toivotin kaikkea kivaa...Hän vastasi, että opiskelee Tampereella ja oli tullut käymään kotikaupungissaan...ja että minä olin tullut mieleen illalla...siksi viesti.

Oi kuinka ilahduin. Ehkä jonkun pienen siemenen olin pystynyt heittämään häneen, joka nyt alkoi kesäsateiden myötä itämään...miten harvoin entiset oppilaat muistavat opettajiaan tai ainakaan ilmaisevat sen heille...muutamia viestejä, helmiä olen saanut. Nuo muistamiset ovat olleet mielestäni elämän pieniä ihmeitä.

Me voimme ilahduttaa ketä tahansa ihmistä arjen keskellä. Intuitio tuo usein jonkun ihmisen mieleen , silloin mielestäni kannattaisi ottaa häneen yhteyttä tai laittaa viesti.
Me olemme kaikki pikkuenkeleitä toisillemme. Vuoroin tarvitsemme itse apua, viestejä, vuoroin voimme lähettää lähimmäisillemme valoa, voimaa, iloa...
Kun ihminen herkistyy kuuntelemaan ja oppii näkemään hän huomaa miten elämä kutsuu meitä kaikkia yhdessä tukemaan/auttamaan toisiamme ja tekemään siten elämästämme onnellisia...

Kommentit

Kiva viesti.
Kyllä opet tärkeitä, ne negatiivisetkin siemenet jää mieleen.
arleena sanoi…
Ilahduttava yhteydenotto.
Pitäisi vaikka aikojenkin päästä muistaa toisia ihmisiä, jotka jossain elämänvaiheessa ovat sivunneet omaa elämää.
Tallaiset yllätykset ovat mukavia ja saavat varmasti sen vastaanottajankin mielen piristymään.

Kaukana mutta kuitenkin lähellä, pitäisi muistaa.
Uuna sanoi…
Juuri tuollainen viesti lämmittää erityisesti. Minä olen kerran tavannut linja-autoasemalla yhden vanhan oppilaani. Hän tuli reippaasti juttelemaan ja kertoi, miten hän oli juuri minusta tykännyt, vaikka muitten kanssa oli vaikeaa. Oli ihmellinen hetki, hänestä oli kasvanut hieno nuori mies, joka myös oli opiskelemassa ja kaikki oli hyvin.

Laitoin tietoja kamerastani sivupalkkiini. Bloggeriin ei saa sellaista ns "sivua" kuten vuodatukseen, joten paljoa ei siihen mahtunut. Jos haluat kysellä jotain enemmän, niin kysy ihmeessä.
Marjukan mietteet -blogissa on paljon kameroista, koska hän on varsinainen ekspertti alalla.
hanne sanoi…
Niin Hannele...opettajia varmaan mahtuu joka junaan niinkuin oppilaitakin...

Arleena...me niin helposti unohdamme...

Uuna::: käyn kurkkailemassa..merci :D
BLOGitse sanoi…
ihania siemenia tuollaiset...

usko vaan kuinka ilahduttaa kun joku muistaa 'ekana' kun maailmalla asuu (ettei tarvitse itse olla 'aina' se aktiivinen osapuoli)..."pois silmista, pois mielesta" patee aika moniin nykyajan ihmisiin...
ja
jos ei toimi heti kun toinen tulee mieleen sitten se unohtuu...unohtuu...ja joskus jopa vuosiksi...
hanne sanoi…
BLOGitse!!Kiitos kommentistasi..


ja nuo muistuttavat itseäkin muistamaan...huomaamaan ja näkemään toiset ihmiset.......

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Anna jokaisen sielun kulkea omaa tietään.

Lauralle..

"Ellei minua ole luotu rakastamaan,miksi aamun sydän puhkeaa lauluun,
ja miksi etelätuuli kuiskailee nuorten lehtien keskellä?
Ellei minua ole luotu rakastamaan, miksi keskiyön kiihkeässä hiljaisuudessa on tähtien pakahduttava tuska?
Ja miksi tämä hullunrohkea sydän vain lähettää toivonsa merelle, jonka äärtä se ei edes tunne?

Huomasin aamun hesarista, että Laura Saloheimo on kuollut.

Laura kuoli rintasyöpään 40 vuotiaana 3.11.09

Tutustuin Lauraan kesäkuussa Perniön kansanopistossa. Osallistuimme Veda-taiteen kurssille.
Huomasin Lauran heti hänen pinkistä villatakistaan ja pinkistä pipostaan. Hän ei halunnut käyttää peruukkia.
Juttelimme paljon iltaisin kansanopiston karussa keittiössä, nakertaen riisikakkuja ja homejuustoa.
Laura kertoi avoimmesti syövästään. Hän ihmetteli,: "Miksi ihmisen- ainakin hänen- täytyy sairastua vakavasti, ennenkuin hän oppii ymmärtämään mitä Rakkaus oikeasti on ja oppii rakastamaan?"
Jokin Laurassa meni minuun hyvin syvälle. Meistä tuli ystävät.

Hän …

Tarvitsemme valoa !