Siirry pääsisältöön

hengitän, olen itsessäni...



maalaukseni "kiltti tyttö"


"Kun ihmisellä on elämässään syksy, hänelle tapahtuneet asiat tai sydämeen pesiytyneet kokemukset, jotka kenties ovat jääneet hänelle aivan vieraaksi, tarjoavat nyt kypsän hedelmänsä.
Syksy voi olla ihmisen elämässä tärkeää kasvun aikaa. Silloin hän pääsee korjaamaan kokemustensa sadon.

Sisimmässä voi vallita samanaikaisestikin useampi vuodenaika, mutta yleensä yksi niistä on kerrallaan hallitsevana.
Syksy rinnastetaan usein vanhuuteen. Elämän syksyssä korjataan kokemusten viljaa."-Anam cara.

Minun sisimmässäni vallitsee nyt selvästikin syksy.

Aistin syvän väsymyksen itsessäni. Kun istahdan, pysähdyn ja hiljennyn, koen tuon autuaalisen painavuuden painavan minua pehmeän lempeästi alaspäin.

Yleensä syksyllä aloitetaan paljon uusia juttuja, harrasteita, tekemisiä....
Minusta tuntuu, että luovun, vähennän ja hiljennän...
Tämä on uutta..
Ennen en ole kuunnellut sisäistä kuiskausta, kehoni kutsua vaan olen painanut vauhdilla kohti uusia tuulia, hakenut sykettä ja säihkettä milloin salilla, milloin luennoilta...

Onpa ihanaa heittäytyä itsensä luo, olla tekemättä mitään, kuulematta mitään..

Minusta tuntuu, että olen kerännyt niin paljon elämäni aikana kursseja, luentoja, koulutuksia, kirjoituksia, dokumenttejä....reppuuni...se on aivan repeämäisillään...ja aina vaan muka pitäisi päivittää!!!
Mikään ei kerkiä kunnolla kiinnittymään, sulautumaan, kun aina vaan pitäisi jotain uutta ihmeellistä ulkoapäin...

Kuka on käskenyt ,kuka onpakottanut?
Epävarmä, pelokas, liian kiltti, ahne, kateellinen, kilpailija, suorittaja........

Hengitän sisään ja kuuntelen sydäntäni, hengitän ulos ja sydämeni hymyilee..

Kommentit

Una sanoi…
Hyvä.
Hengitä kolmesti pitkään ja osa sinua puhdistuu.
Teen itse niin silloin tällöin.

*halaus*
Villiina sanoi…
minne olisikaan kiire?
Yksinäinen susi sanoi…
Maailman meno on joskus oikeasti todella hurjaa. Jo meidät nuoret totutetaan kiireeseen ja stressiin, kamalasti töitä koulussa. Kouluissa voisi alkaa järjestämään vaikka stressittömät keskiviikot, jolloin tehtäisiin kaikkea mukavaa ja rauhallista esim. katseltaisiin videoita tai käytäisiin luonnossa. :)

Minun sisimmässäni vallitsee tällä hetkellä loppusyksy.. routainen maa minussa odottaa puhtaan lumen tuloa...

Minäkin niin rakastan hetkiä, jolloin voi vain olla ja hengähtää, eikä tarvitsisi tehdä mitään. Kunpa joskus voisi olla myös ajattelematta hetken..
BLOGitse sanoi…
kiltilla tytolla nayttaa olevan isot silmat...
nakee, havaitsee ja aistii...itsensakin!
SuviAnniina sanoi…
Voi miten ihastuttava kuva!!!
arleena sanoi…
Rentoudu syksyn täyteläisessä ilmapiirissä, ahmi happea ja ole tekemättä mitään.
Nämä hiljentymisen hetket kuuluvat syksyyn.
hanne sanoi…
Una: kiitos hengityksistä.
pidin tänään abeille kakskyt minuuttia hengitysharjoituksia ja tietty hengittelin itsekin samalla...

Villiina: ei kiirus mihinkään, muuten vain on paljon kaikenlaisia...
itseasiassa eilen huomasin bailatino-tunnilla, että mielummin oisin metsässä samoilemassa..
tanssi monessa muodossaan on aina ollut mulle hyvin rakas ilmaisumuoto....mutta oikein ihmettelin eilista ajatustani...

Yksinäinen susi.
Olisipa ihana idea, tuo keskiviikko!!Vaikkapa edes kerran kuussa...
Vois olle eri työpajoja ja oppilaat sais itte valita minne menisivät....taidanpa ehdottaa meidän lukioon, vaiks edes yhden keskiviikon!!!

BLOGitse:
Toivottavasti tuo tyttö on aidosti kiltti!?

Suvianniina: kiitos =)

Arleena: teen sen...kuntuo tuulikin tuulettaa luontoa, on sinne hyvä mennä ja rauhassa..
BLOGitse sanoi…
aidosti kiltti? kiltti ja kiltti...riippuu kenen nakokulmasta katsoo...

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Anna jokaisen sielun kulkea omaa tietään.

Tarvitsemme valoa !

Lauralle..

"Ellei minua ole luotu rakastamaan,miksi aamun sydän puhkeaa lauluun,
ja miksi etelätuuli kuiskailee nuorten lehtien keskellä?
Ellei minua ole luotu rakastamaan, miksi keskiyön kiihkeässä hiljaisuudessa on tähtien pakahduttava tuska?
Ja miksi tämä hullunrohkea sydän vain lähettää toivonsa merelle, jonka äärtä se ei edes tunne?

Huomasin aamun hesarista, että Laura Saloheimo on kuollut.

Laura kuoli rintasyöpään 40 vuotiaana 3.11.09

Tutustuin Lauraan kesäkuussa Perniön kansanopistossa. Osallistuimme Veda-taiteen kurssille.
Huomasin Lauran heti hänen pinkistä villatakistaan ja pinkistä pipostaan. Hän ei halunnut käyttää peruukkia.
Juttelimme paljon iltaisin kansanopiston karussa keittiössä, nakertaen riisikakkuja ja homejuustoa.
Laura kertoi avoimmesti syövästään. Hän ihmetteli,: "Miksi ihmisen- ainakin hänen- täytyy sairastua vakavasti, ennenkuin hän oppii ymmärtämään mitä Rakkaus oikeasti on ja oppii rakastamaan?"
Jokin Laurassa meni minuun hyvin syvälle. Meistä tuli ystävät.

Hän …