Siirry pääsisältöön

"Nadja"

Olen jo aiemmin kertonut, että taideyhdistyksellämme, "Vakka-Suomen taideyhdistys",
on vuosinäyttely kaupunkimme taidetilassa, Crusellin alakerrassa, lokakuussa.
Jokainen yhdistyksen jäsen saa tuoda enitään kolme teostaan raadille, joka valitsee taideteoksista haluamansa. Raatiin kuuluu kaksi kuvataiteilijaa, todennäköisesti Raumalta.

Olen miettinyt, että mitä minä veisin raadin eteen..
Tänään saan lasikehystämöstä kolmi-ikkunallisen teokseni, jossa katsoo kuusi erillaista tyttöä kaukaisuuteen...sen ainakin vien...Sen nimi ehkä on "odotus" tai "katse"...teen päätöksen, kun saan ikkunani...

Toisena juttuna ajattelin viedä valokuvasarjan:

kolme kuvaa, tytöstä,jota on kaltoin kohdeltu..joka vähitellen löytää valoa elämäänsä..."Nadja"
Silloin, kun tein tuota kuvaa...
luin Hesarista, kuinka Siperiasta oli löydetty 5 vuotias pikkutyttö, jota oli pidetty koko ikänsä koirien ja kissojen kanssa kellarissa...kun hänet löydetiin, hän elehti kuin koiranpennut....muistaakseni tytön nimi on Nadja...

Menen tänään ystäväni, ammatttivalokuvaharrastajan luo, joka on luvannut tulostaa kuvani a 3 kokoisiksi...Sitten mietin, miten tarinani esitän...Spaspikset vai ei...miten kuvat esille??

Nää prosessit ovat aivan ihania..Ei väliä, vaiks kuvani ei pääsiskään näyttelyyn, tässä hetkessä niitten kanssa oleminen ja tekiminen tuo niin paljon hyvää mieltä, elämän rikkautta, että se melkein jo on kaikki..

Tietty, olisin iloinen , jos kuvani voisivat pysäyttää yhdenkin sielun...












Kommentit

Yksinäinen susi sanoi…
Kuvasi ovat pysäyttäneet minun sieluni..
Hannele sanoi…
Miten saat kasvosi niin eläväksi..
arleena sanoi…
Kun kerroit Nadjasta, maalauksesi tyttö eli mielessäni Nadjana. Surumielinen, kaipaava katse. Yksinjätetyn, hyljätyn anova katse.
hanne sanoi…
Kiitos yksinäinen susi...

Hannele..???? =)

arleena: kuinka paljon lapsia kaltoin kohdellaan, tuntuu pahalta...

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Anna jokaisen sielun kulkea omaa tietään.

Lauralle..

"Ellei minua ole luotu rakastamaan,miksi aamun sydän puhkeaa lauluun,
ja miksi etelätuuli kuiskailee nuorten lehtien keskellä?
Ellei minua ole luotu rakastamaan, miksi keskiyön kiihkeässä hiljaisuudessa on tähtien pakahduttava tuska?
Ja miksi tämä hullunrohkea sydän vain lähettää toivonsa merelle, jonka äärtä se ei edes tunne?

Huomasin aamun hesarista, että Laura Saloheimo on kuollut.

Laura kuoli rintasyöpään 40 vuotiaana 3.11.09

Tutustuin Lauraan kesäkuussa Perniön kansanopistossa. Osallistuimme Veda-taiteen kurssille.
Huomasin Lauran heti hänen pinkistä villatakistaan ja pinkistä pipostaan. Hän ei halunnut käyttää peruukkia.
Juttelimme paljon iltaisin kansanopiston karussa keittiössä, nakertaen riisikakkuja ja homejuustoa.
Laura kertoi avoimmesti syövästään. Hän ihmetteli,: "Miksi ihmisen- ainakin hänen- täytyy sairastua vakavasti, ennenkuin hän oppii ymmärtämään mitä Rakkaus oikeasti on ja oppii rakastamaan?"
Jokin Laurassa meni minuun hyvin syvälle. Meistä tuli ystävät.

Hän …

Tarvitsemme valoa !