Siirry pääsisältöön

odotan lauantaita...



Lauantaina menemme vanhemman tyttäreni kanssa Ruissalon juoksuun, kympille.
En ole juossut kymppiä varmaan kymmeneen vuoteen.
Vaikka tykkään paljon juoksemisesta, etenkin metsäpoluilla, tuulen kanssa kilpaa...hölkkäilen nykyään harvemmin ja vähemmän, sillä olen koko ikäni urheillut, tanssinut, käyttänyt kehoani ja niveliäni.
Polveni ovat ihan kunnossa mutta , hyvin kuluneet taitavat nivelpinnat olla.
Yritän jutella niille, että jos ne nyt ei kauhistuis tuosta tempauksestani.

Minulla on haastetta.
Puolileikilläni ja -tosissani yritän päästä palkintosijoille.
Kolme parasta palkitaan, kussakin sarjassa.
Ajattelin, että N 60+ sarjassa tuskin olisi montaa juoksijaa...voi olla , että olenkin aivan väärässä. Mutta kuiteskin, tavoite minulla on.

Tänään menen uimaan, enkä revittele yhtään..Huomenna täydellinen lepopäivä ja nautin hiilihydraattipitoista ruokaa. Illalla aikaisin nukkumaan.

Oikeasti tärkein tavoite minulle on juosta tuo kymmenen kilometriä, ilman kävelyä. Ajalla ei ole väliä.
Ja vielä tärkeämpää on, kun vanhempi tyttäreni tulee kanssani juoksemaan tuon matkan.
Ehkä hän saa siitä valoa ja iloa, ainakin tuoksi päiväksi.

Kommentit

Una sanoi…
Otathan rauhallisesti. Kuuntelet itseäsi...
olematon sanoi…
Mahtava toi polville keskustelujuttu. Muistakin kuunnella niitä jos alkavat kesken matkaa huutamaan.

Hyvää juoksua sulle :)
hanne sanoi…
Una: kuuntelen hengitystäni, enkä ala kilpailla kenenkään kanssa, paitsi ehkä itseni??

Olematon: Oikeesti kehomme kuulee meitä...kaikki se iänaikainen viisaus on joka solussamme...
valtava viisaus ja syvällisyys asuu meissä..

Muistan kuunnella palviani!!
Lastu sanoi…
Hyvää lauantaita! On upeaa että juokset yhdessä tyttäresi kanssa.
Ja jos polvesi sanovat jihaa, mennään vaan, niin sittenhän menet; mutta jos ne pyytävät, hellitä jo, kohta on tenkkapoo stop, niin kuuntelethan sitäkin ja "hiihtelet" hiljakseen.

Hyvin kaikki menee, niin uskon.
Huhtikuunnoita sanoi…
Hieno homma!
Haasteita pitää olla ja tavoitteita.
Mukavaa lauantaijuoksua niin Sinulle kuin tyttärellesikin.
Psyykkaa hyvin ne polvet :o)
arleena sanoi…
Olisin tullut kirittämään, mutta lähdemme huomenna pienelle tripille.
hanne sanoi…
kiitos Lastu:tänään perjantaina lepään ja olen polviystävällinen..
kerään voimia, intoa huomiseen...pieni jännitys , mukavanlainen alkaa nousta...

huhtikuunnoita:kiitos sinulle...
hellin ja lellin polviani...
uskon et ne jaksaa...

Arleena: Mutta olet mukana hengessä...=)
Elegia sanoi…
Onpa mainio idea ja tavoite! Olet muuten aika rautaisessa kunnossa, hienoa :) Minuakin kosketti tuo polville keskustelu, hellästi ja ystävällisesti.

Itse koin jonkinlaisen "rakastumisen" kehooni mökillä, kun tein pitkiä lenkkejä. Minulla on ollut ikäni vaikea suhde omaan kehooni: Milloin se on mielestäni ruma ja milloin liian rojuluinen ja iso tmv.

Lenkkellessäni syysauringossa kuitenkin aloin ajatella toisin. Kiitin jalkojani siitä, että ne kantavat minua, keuhkojani siitä, että ottavat happea. Tuli todella euforinen olo pitkästä aikaa ja jotenkin aloin ajatella kehostani suopeammin sen sijaan, että sättisin sitä. Aina kun mieleeni tulee kielteisiä kuvia itsestäni, yritän ajatella noita lenkkien tunnelmia.
Elegia sanoi…
Niin, pitää vielä lisätä että toki käyn täälläkin lenkillä, mutta siellä maaseudulla lenkkeilyssä oli jokin oma viehätyksensä ja vapautensa.
hanne sanoi…
Elegia:
kiitos kommentistasi...

hyvin monet hyljeksivät, häpeävät, laiminlyövät, eivät arvosta omaa kehoansa....kuitenkin he ovat itse tehneet aika pitkälti sen siksi, mikä se sattuu olemaan...keho on niin viisas, uskollinen ja viimeiseen asti yrittää jaksaa kantaa meitä, viedä paikkoihin ja toteuttaa mielemme hassuajakin ideoita..
Hienoa, kun olet löytänyt kehosi ja välität siitä...se alkaa ihan erilailla viestittelee sinulle...

kivaa viikonloppua!!!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Anna jokaisen sielun kulkea omaa tietään.

Tarvitsemme valoa !

Lauralle..

"Ellei minua ole luotu rakastamaan,miksi aamun sydän puhkeaa lauluun,
ja miksi etelätuuli kuiskailee nuorten lehtien keskellä?
Ellei minua ole luotu rakastamaan, miksi keskiyön kiihkeässä hiljaisuudessa on tähtien pakahduttava tuska?
Ja miksi tämä hullunrohkea sydän vain lähettää toivonsa merelle, jonka äärtä se ei edes tunne?

Huomasin aamun hesarista, että Laura Saloheimo on kuollut.

Laura kuoli rintasyöpään 40 vuotiaana 3.11.09

Tutustuin Lauraan kesäkuussa Perniön kansanopistossa. Osallistuimme Veda-taiteen kurssille.
Huomasin Lauran heti hänen pinkistä villatakistaan ja pinkistä pipostaan. Hän ei halunnut käyttää peruukkia.
Juttelimme paljon iltaisin kansanopiston karussa keittiössä, nakertaen riisikakkuja ja homejuustoa.
Laura kertoi avoimmesti syövästään. Hän ihmetteli,: "Miksi ihmisen- ainakin hänen- täytyy sairastua vakavasti, ennenkuin hän oppii ymmärtämään mitä Rakkaus oikeasti on ja oppii rakastamaan?"
Jokin Laurassa meni minuun hyvin syvälle. Meistä tuli ystävät.

Hän …