Annan tällä teokselleni nimen "Dryope".
Uskon, että se on minulle valmis nyt...
Lisäsin tuon kauniin Lootuskukan naisen käteen..
Puutuu tietty paspis, vai laitanko lainkaan...kehykset ja millaiset??
Ovidiuksen teos "muodonmuutos", jossa Dryope kokee muodonmuutoksen, vielä oma lapsi rinnoillaan. Hän on tietämättään poiminut kauniin Lootuskukan, kukan , joka oli noiduttu, nuori tyttö. Rangaistuksenaan Dryope muuttuu puuksi...
"Tee minusta jotain, joka ei ole elossa mutta ei ole kuollut."-The metamorhoses, Ovidius.
Kävin kesällä katsomassa Moeme Wakamatsun butotanssiesitystä, tästä tarinasta tai lähinnä siitä muodonmuutoksesta, jonka Dryope koki.(Postaukseni 12.9.09)
Tästä teoksestani minulle tuli vahvasti mieleen lapsuuteni hetket, jolloin äitini luki meille, sisaruksilleni, Grimmin veljesten satuja.
Ne olivat todella jännittäviä, pelottaviakin, mutta äidin läheisyydessä, pystyi kohtaamaan niitä vuorenpeikkoja, noita-akkoja turvallisesti.
Jossain sadulla joku oli eksynyt pimeään metsään ja puut muuttuivat pelottaviksi olioiksi....
Lähetän tänään äidilleni tämän kuvan ja kerron hänelle muistoni tuosta läheisestä, turvaisesta hetkestä...
"Älä lähde ja jätä minua, sillä nyt on yö.
Tie erämaan halki on yksinäinen ja synkkä
ja eksyy varjoihin.
Uupunut maa on hiljaa, kuin sokea, jolla ei ole sauvaa.
Lienen aikojen halki odottanut tätä hetkeä,
jolloin sytytän lamppuni ja poimin kukkani.
Olen tullut rannattoman meren partaalle,
sukellan ja kadotan itseni ikuisiksi ajoiksi."-Rabindranath Tagore, Toiselle rannalle
Uskon, että se on minulle valmis nyt...
Lisäsin tuon kauniin Lootuskukan naisen käteen..
Puutuu tietty paspis, vai laitanko lainkaan...kehykset ja millaiset??
Ovidiuksen teos "muodonmuutos", jossa Dryope kokee muodonmuutoksen, vielä oma lapsi rinnoillaan. Hän on tietämättään poiminut kauniin Lootuskukan, kukan , joka oli noiduttu, nuori tyttö. Rangaistuksenaan Dryope muuttuu puuksi...
"Tee minusta jotain, joka ei ole elossa mutta ei ole kuollut."-The metamorhoses, Ovidius.
Kävin kesällä katsomassa Moeme Wakamatsun butotanssiesitystä, tästä tarinasta tai lähinnä siitä muodonmuutoksesta, jonka Dryope koki.(Postaukseni 12.9.09)
Tästä teoksestani minulle tuli vahvasti mieleen lapsuuteni hetket, jolloin äitini luki meille, sisaruksilleni, Grimmin veljesten satuja.
Ne olivat todella jännittäviä, pelottaviakin, mutta äidin läheisyydessä, pystyi kohtaamaan niitä vuorenpeikkoja, noita-akkoja turvallisesti.
Jossain sadulla joku oli eksynyt pimeään metsään ja puut muuttuivat pelottaviksi olioiksi....
Lähetän tänään äidilleni tämän kuvan ja kerron hänelle muistoni tuosta läheisestä, turvaisesta hetkestä...
"Älä lähde ja jätä minua, sillä nyt on yö.
Tie erämaan halki on yksinäinen ja synkkä
ja eksyy varjoihin.
Uupunut maa on hiljaa, kuin sokea, jolla ei ole sauvaa.
Lienen aikojen halki odottanut tätä hetkeä,
jolloin sytytän lamppuni ja poimin kukkani.
Olen tullut rannattoman meren partaalle,
sukellan ja kadotan itseni ikuisiksi ajoiksi."-Rabindranath Tagore, Toiselle rannalle
Kommentit
Minunkin äitini luki lapsuudessani minulle ja veljelleni Grimmin veljesten tarinoita. Ne ovat aika pelottavia. Se, että lähetät muistosi lämmön ja kuvasi äidillesi, saa mieleni rauhoittumaan. Ehkä tulee se päivä, kun minäkin saan tytöltäni sen ymmärryksen rakkaudestani muistoksi puettuna.
Tykkään näistä kuvistasi ihan valtavasti. Ne kertovat itse tarinaansa. Se herkkyys, joka sinussa on, heijastuu kuviesi hauraista viivoista.
Päiväni on tänään tyhjää täynnä. Täytän sisintäni kuvistasi. Ja kiitän.
toisessa blogissani..omia kuvia..)
muutama päivä sitten ja hän soitti eilen ja kertoi kuinka ilahtunut oli kortistani ja samalla puhimme hieman viulunsoittamisestani lapsuudessani...
Äitini kertoi, että hän on masentunut. hän muutti joulukuun alussa Jyväskylästä Muurameen, veljeni naapuriin, rivitaloon...Nyt kun muuttohäslingit ovat hiljentyneet, hän huomaa kuinka vaikeaa onkaan juurtua vanhana tähän uuteen...
Hän sai lääkettä masennukseensa...
Yritin lohduttaa kevään tulolla ja valolla...
Mietin, miten kamalaa on, kun tuohon kaipuuseen vanhaan kotiin, syötetään lääkettä, turrutetaan se todellisuus, joka ihmisessä oikeasti sisällänsä on...
Päätin, että laittelen hänelle omia tekemiäni kortteja tarinoineen ja muistelen lapsuuttani ja häntä siinä lähelläni...
Ehkä hän ainakin sillä hetkellä saa iloa ja on läsnä siinä ...
Kiitos sinulle taas ihanista sanoistasi minulle...
Puhallan sinulle paljon terveyttä keuhkoihisi...
Hengitä rauhassa siään ja kuuntele sydäntäsi, hengitä ulos ja huomaa, kuinka sydämesi hymyilee...
Mielestäni työhösi sopisivat kenties hopeat kehykset, joissa voisi olla jotain kauniita kuvioita...
Minullekin luettiin Grimmin satuja aina joskus. Tai oikeastaan minulle ei niinkään luettu mitään vaan laulettiin lauluja. En muista pelänneeni koskaan satuja, jotain televisio-ohjelmia tosin pelkäsin. Muumit osasivat olla aika pelottavia.
Ihmettelen kovasti tuota työtäsi. Näen siinä niin paljon itseäni. Olen huomannut töissäsi jotain: Joka kerta, kun katson niitä, niistä ilmenee jotain uutta. Niissä on paljon kaikkea pientä kaunista ja niistä pienistä osista syntyy käsittämättömän kaunis, ehjä kokonaisuus. Kiitos, että saamme ihastella näitä!
Minulle Grimmin veljesten sadut olivat lapsuudessa jännittäviä ja luin niitä uudelleen ja uudelleen.
Pitäisi etsiä nuo kirjat divarista ja lukea uudelleen.
ihanaa kuulla kun joku saa jostain kuvastani jotain arkea suurempaa...sitä varten ne ovat olemassa
Arleena. Mulla tuli ihan sama fiilis...
Kysynpä ytänään kirjastosta kun olen muutenkin menossa..
Johanna: Kiitos sinulle!1Ja halait!!
Rakkaus lukemiseen lienee jäänyt noista ajoista asti, eikä osoita laantumisen merkkejä.
Kaunis kuva.