Siirry pääsisältöön

Sielun ja kehon liikkumisesta...



"Hengestä ja aineesta:

Sielu ei voi turmeltua ruumiin turmelluksen myötä, mutta se asuu ruumiissa kuin ilma uruissa. Ilmavirta saa urut soimaan, mutta jos yksi pilleistä särkyy, soittimen ääni murtuu eikä se enää soi kauniisti."-Leonardo da Vinci. HS/3.1.10


"Opin samalla, että empatiakyky on keholähtöinen. Kun kroppa lakkasi toimimasta, myös tunteet jäätyivät."-Metsätähti Pahkinen,koreografi. HS/2.1.10


Kehoa ja mieltä ei voi erottaa. Vasta viimeaikoina länsimainen kulttuuri yleisesti on löytänyt/myöntänyt tuon yhteyden.
Minkä teet kehollesi, vaikuttaa mieleesi ja päinvastoin.

Huomaan omassa elämässäni tuon yhteyden hyvin voimakkaana.
Uskon, että ne ihmiset, jotka työskentelevät kehonsa kanssa päivittäin: tanssivat, urheilevat, joogailevat, huomaavat itsessään muutoksen, jos eivät pääse kehonsa kanssa jostain syystä liikkeelle, samoin kuin ovat tottuneet. Mieli kapeutuu, suppenee, kireytyy....

Onko kaikki kiinni vain tottumuksesta, oppimisesta?

Ihminen sopeutuu yllättävän hyvin ja nopeastikin muutoksiinsa, yksilöllisesti. Sairaudet muuttavat ihmisen arkirutiineja ja pakottavat joissain tapauksissa vain istumaan tai makamaan paikoillaan, vaikka keho ja mieli kuinka huutaisivat liikuntaa, hikeä ja hengästymistä.

Olen kokenut noita hetkiä, tosin vain hetkellisesti.
Minulta leikattiin muutama vuosi sitten vaivaisenluut molemmista jaloistani yhtaikaa. Odotin tuolloin niin suuresti sitä hetkeä, jolloin pääsen taas juoksemaan.
Olin silti rauhaisa ja sopeuduin tilanteeseeni hyvin liikkumattomuudessani.
Muistan elävästi kun otin 4 kuukauden kuluttua leikkauksestani ensimmäiset juoksuaskeleeni: tuntui hurmaavalta, tuntui siltä, ettei elämästäni puutu yhtään mitään, kaikki oli siinä hetkessä.

Joskus ihmettelen oppilaitani, joita onneksi on tosi vähän, jotka eivät voi sietää, että heille tulee hiki, ei missän tilanteessa...
He ovatkin suuri haaste opettajalle.
Miten saada heitä innostumaan liikunnasta, kunnioittamalla samalla heidän omaa valintaansa, personaansa, ihmisten erilaisuutta.

Me emme ole yksistään geenimme tai ympäristömme tuotos. Molemmat vaikuttavat meihin 50 prosenttisesti!



"Mikään muu jäsen, ei tarvitse niin montaa lihasta kuin kieli; niitä tunnetaan 24, laskematta niitä, jotka olen itse löytänyt ja kaikista tahdonalaisesti liikkuvista elimistä juuri kielellä on kaikkein eniten liikkeitä."_Leonardo da Vinci HS/3.1.10.

Kommentit

Pilviharso sanoi…
Tämäpäs sattui. Olen kohta lähdössä kummityttöni syntymäpäiville, mutta sitä ennen ehdin käydä jumppatunnilla. Tarve liikkua on itselläni sisäsyntyinen eli alkoi vapaaehtoisesti heti kun koulu(liikunta) loppui. Se oli sellaista toisenlaista voimistelu/urheiluaikaa, muistathan...

Olen myös kiitollinen siitä, että voin liikkua. Lähipiirissäni on entinen aktiiviliikkuja, jolle selkä on tehnyt ikävät tepposensa ja rajoittaa paljon, myös kilojen kuluttamista.
Anonyymi sanoi…
Kyllä nyt terveellinen ruoka ja liikunta maistuvat, kun joulupyhinä sain taas huomata, miten paha olo mässäilystä tuleekaan. Sääliksi käy niitä ihmisiä, joilla on elämäntavat pielessä vuoden jokaisena päivänä. Pointtini oli kai se, että juuri tuollaisten asioiden kautta sitä huomaa, että kehon hyvinvointi vaikuttaa mielen hyvinvointiin ja toisinpäin.

Minullakin oli yksi kaveri, joka ei koululiikuntatunneilla suostunut tekemään mitään, minkä aikana tulee hiki. Tosin tuollaiset periaatteet unohtuivat heti, kun kaveri kasvoi vähän vanhemmaksi. Ymmärrän kyllä, ettei ole kiva juosta, jos on paljon huonompi kunto kuin luokkakavereilla. Jos henkilö kuitenkin kieltäytyy kaikesta reippaasta liikunnasta, on siinä opettajalla varmasti ratkaisussa pohtimista. Eiköhän nämä oppilaat vielä jonakin päivänä liikunnasta innostu :)
RunoTalon Sari sanoi…
Minulle liikuntatunnit olivat kauhistus, kun tunsin aina olevani niin paljon kömpelömpi liikkeissäni kuin muut :(
Nyt kun on löhöillyt useamman päivän ja aamujoogat ovat jääneet väliin niin jopa tuntuu kireältä ja tukkoiselta eikä ole päänsärkykään kaukana. Onneksi kohta alkaa arki ja sitten taas kaikki on kuten pitääkin. Mutta on hyvä joskus olla vaan ja ilman syyllisyyttä laiskuudesta.
Hieno ajatus: urut ja ilma...jäin ihan miettimään sitä vielä.
Yksinäinen susi sanoi…
Tein uudenvuoden lupauksen: Päätin alkaa liikkumaan ja elämään terveellisemmin. Toki elän nyttenkin ihan hyvin ja hyväkuntoisena, mutta vielä voin parantaa (menemättä liiallisuuksiin).

Itse en ollut koululiikuntatunneilla kovinkaan aktiivinen. Inhosin niitä tunteja ja inhosin hikoilua. Liikuntatunneilla tapahtui nimittäin asioita, joista tuli minulle jonkinnäköisiä traumoja. Yritin kyllä parhaani mukaan olla tunneilla, vaikka jouduin myös tottumaan siihen, että liikkaopettajani ei pitänyt minusta yhtään.
Kotona rakastin ja rakastan kyllä liikkua. On ihanaa käydä lenkeillä, luistelemassa, hiihtämässä, venytellä, joogata... Koira laittaa kanssa kivasti ulkoilemaan.

Mukavia päiviä tälle uudelle vuodelle!
Pilviharso: on hienoa kun on saanut sisäsyntyisen tarpeen liikkua..Silloin ei tarvitse ihmetellä tai kysellä meniskö lenkille kun se on niin terveellistä..
Jännä pohtia, mistä se tarve on syntynyt...

Älykkyyksiä laketaan olevan 7 eri...
liikunnallisuus on niistä yksi, niinkuin matemaattisuus, musiikillisuus, jne...

cinderelle: Voin hyvin ymmärtää ja aavistaa, miten liikuntatunnit voivat ahdistaa monia...
Siinä usein jouluu laittaa uitsensä likoon avoimesti ja helposti saattaa tulla kilpailutilanteita, suorittamisia, vaikkei kukaan niin haluaisikaan...

Mut niinhän se on kielissäkin, toinen nappaa ääntämisen ihan erilailla kuin toinen...
mutta onko tuo kehollisuus sitten niin intiimi ja lähellä meitä eri tavalla kuin muut aineet...

Runotalon sari:
Mun täytyy yrittää olla vieläkin herkempi tunneillani ja luoda sellainen tuynnelma, ettei ahdistusta syntyisi.. etenkin puhua asiasta...ääneen...
niin monet ovat saaneet traumoja liiksan tunneilla ja niin monte eivät muista opettajiansa hyvällä...

Yksinäinen susi: hyvä päätös..
Sudethan rakastavat luonnossa liikkumista, juoksemista, että lumet pöllyää...Ihananaa alkanutta vuotta sinulle halauksin!!!
tinttarus sanoi…
Läikähti jokin sisimmässäni, huusi heikolla äänellään itselleen tilaa....liikkumisen riemu se tempoo päästä kuuluville, kiertää kätösensä tötterölle ja huutaa kaikellaan: kuule minun ääneni!!
Olen aikoinani hoitanut monet murheenmykkyrät juoksemalla, ajatuksista tippui juoksupoluille kaikkinaiset taakat, karisivat vauhdin kiihtyessä. Kotiin palatessa olo oli taivaallinen, ruumis riepoteltu sietokykynsä äärirajoille, mieli uudistunut, sielu lauloi kiitostaan! Muistan tuon tunteen, kun tuore hiki helmeili vartalolla.
Sitten. Se loppui. Polvi operoitiin kaksi kertaa, toisen kerran jälkeen kuulen ortopedin sanat vieläkin: tällä polvella juoksut on juostu. Piste. PISTE. Tuosta pisteestä olen toki piristynyt, uutta kremppaa kehooni saanut, vaan sieluani hellin ja hoivaan silti! Kuntosalilla saan pikkuisen kiinni siitä tunteesta, kun keho antaa kaikkensa. Juoksua kaipaan aina. Sitä yksin viilettämistä pitkin maisemaa ei korvaa mikään. Suljen silmäni ja aistini heräävät hiljaa kaipuuseen...Tyynnyttelen niitä kuiskaten:raahaan repussani jokaisen soluni tänään kuntosaliin...
Hymy ottaa sijansa ilmeessäni, tyytyväisyys kiertyy ylleni, avaan käsivarteni ja kiedon ne kiitollisuutena harteilleni. En luovuta.Liikun ja hikoilen, vaikka piste juoksuilleni langetettiinkin.

Liikkumisen riemua sinulle ja kaikille!! Terve sielu terveessä ruumiissa! Hoivataan itseämme, kun keho hyrisee tyytyväisyyttään, saa sielu säveliinsä ilon!
tinttarus: Sinun sanasi, kirjoituksesi laittavat kehoni väreilemään, sieluni laulamaan, mieleni keinumaan..
Kuinka ihana onkaan sanojesi sointu, elävä kosketus ja hyväily!!

me ymmärrämme tuon jumalaisen juoksun vaikutuksen , se on muistissa jokaisessa solussamme ja voimme aina paluttaa sen läsnäolevaksi tähän hetkeen..
olen kiitollinen, että polveni eivät vielä itke, vaikka joskus joudunkin niitä kunnioittamaan..

Ihania hetkiä kuntosalilla..Halaus!!!
Wiltteri sanoi…
Lumista maisemaa, on muuten joka puolella! Kivasti narskuu lumi kenkäin alla! :)

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Lauralle..

"Ellei minua ole luotu rakastamaan,miksi aamun sydän puhkeaa lauluun, ja miksi etelätuuli kuiskailee nuorten lehtien keskellä? Ellei minua ole luotu rakastamaan, miksi keskiyön kiihkeässä hiljaisuudessa on tähtien pakahduttava tuska? Ja miksi tämä hullunrohkea sydän vain lähettää toivonsa merelle, jonka äärtä se ei edes tunne? Huomasin aamun hesarista, että Laura Saloheimo on kuollut. Laura kuoli rintasyöpään 40 vuotiaana 3.11.09 Tutustuin Lauraan kesäkuussa Perniön kansanopistossa. Osallistuimme Veda-taiteen kurssille. Huomasin Lauran heti hänen pinkistä villatakistaan ja pinkistä pipostaan. Hän ei halunnut käyttää peruukkia. Juttelimme paljon iltaisin kansanopiston karussa keittiössä, nakertaen riisikakkuja ja homejuustoa. Laura kertoi avoimmesti syövästään. Hän ihmetteli,: "Miksi ihmisen- ainakin hänen- täytyy sairastua vakavasti, ennenkuin hän oppii ymmärtämään mitä Rakkaus oikeasti on ja oppii rakastamaan?" Jokin Laurassa meni minuun hyvin syvälle. Meistä tuli ystäv

" Nähdä maailma hiekanjyvässä, ja taivas kedon kukassa, pidellä äärettömyyttä kämmenellään, ja ikuisuutta hetkessä"-William blake

" Kun tiedät kuka olet, mikään ei voi pysäyttää sinua "-Stedman Graham " On kaksi tapaa elää elämä. Toinen on kuin mikään ei olisi ihme. Toinen on, kuin kaikki olisi ihmettä."-A.Einstein " Emme näe asioita sellaisina kuin ne ovat, näemme ne sellaisina kuin itse olemme. "-Anais Nin

kukkaistytön kesäviesti

Hän on hieman uudistunut Hän on päässyt kehyksiin