Siirry pääsisältöön

Vuoren valtava suuruus on meissä jokaisessa...




Tänään kävin ensimmäisen kerran kaupassa, kävellen, reppu selässä. Matkaa kertyi yhteensä vähän yli puoli tuntia. Paluumatkalla selkääni särki ja mahaani kutiitti/kiristi. Oi miten nautinnollista oli mennä kauppareissun jälkeen selinmakuulle sänkyyn ja vain olla.

Arkeni on ollut ihanan rauhaisaa, levollista: syön säännöllisesti , terveellisesti, lepään ja liikunta on lisääntynyt varovaisesti...ja tänään olen ottanut vain yhden kipulääkkeen!

Olen ajatellut, miten ihanaa, kun kohta saan hölkätä, joogata, saunoa!!!

Aloitin lukea Donna Farhin kirjaa "kehon ja mielen jooga".
Haluan kirjoittaa muutamia otteita, hänen ajatuksiaan joogasta, joka on tie aidon itsen luo...tai yleensä meistä ihmisistä..

" Yksi tärkeimmistä mentoreistani, edesmennyt Ray Worring, vei minut usein pitkille ajeluille Montanan sydänmaalle. Erään ajelun jälkeen hän ehdotti,että katselisin jonkin aikaa vuoristoa. Vaikka maisema oli häkellyttävän kaunis, en enää halunnut istua kylmässä viimassa. Minua palelsi luita ja ytimiä myöten. Miksi olimme tulleet niin kauas vain katsomaan vuoria?
Kesti monta vuotta ennen kuin ymmärsin, minkä viestin hän yritti minulle kertoa.

Vuorten valtava suuruus on meissä jokaisessa: samat eteen avautuvat näkymät, sama mahtavuus ja ikuinen vahvuus. Jos katsoo riittävän syvälle itseensä, sieltä ei löydy mitään pientä, vaan rajaton avaruus. Tämä mahdollisuuksien rajaton taivas on ihmisen sielun perusolemus.
Tällä viestillä jonka sain niin yksinkertaisessa muodossa, mutta joka sanoin kuvaamattoman kauniisti piirtyi kokemukseeni itsestäni ja maailmasta, oli valtava vaikutus siihen, millaisena tulin näkemään joogan tarkoituksen: Pyrkimyksenä luoda uudelleen yhteys tuohon rajattomaan avaruuteen ja mielen hiljaisuuteen.



Yhä useammin "hyvä" joogaharjoitus Länsimaissa liitetään kauniiseen vartaloon, ikuiseen nuorekkuuteen ja kykyyn voida osoittaa oma taituruutensa, tekemällä edistyneitä asentoja. Mutta kun syvävenyytämme lihaksiamme tai vahvistamme vatsalihaksiamme, saammeko yhä selvemmän yhteyden sisimpäämme syvään rauhaan ja mielentyyneyteen?

Jos riisumme joogan pelkäksi mekaaniseksi työskentelyksi, menetämme jotain olennaista ja meille käy kuten puutarhurille, joka vihdoin viimein onnistuu jalostamaan täydellisen ruusun, mutta joka onkin prosessin aikana menettänyt ruusun tuoksun.

Kun lakkaa olemasta liikkuja, ja antaa elämän liikkua itsen läpi, ottaa ensiaskeleen sydämen antautumisessa henkiselle harjoitukselle. Tämän askeleen ottaminen kertoo, että on valinnut joogan elämän tieksi, eikä jooga ole vain monimutkainen voimistelumuoto."

Ymmärsin ja oivalsin, että minun ei tarvitse odottaa kahta-kolmea viikkoa ennenkuin voin joogata...
Voin joogata joka hetki, riippumatta fyysisestä kunnosta, tilanteestani huolimatta.
Sillä syvälle sisimpääni, vuoreni luo, rajattomaan avaruuteen ei mennä suorittaen.
Vain hengitys ja läsnäoloni riittää...

Kommentit

Anonyymi sanoi…
Niinpä, joka hetkessä...
Anonyymi sanoi…
Niinpä, ja edelleen vuorten katselu tai pienen kiven kädessä pitäminen on suurta. Pienen kiven kautta tuntee, miten pehmeä on kiven sisin, miten se avaa ovensa ja päästää sisään - itseesi.

Hieno kirjoitus ja lämmin ymmärrys hehkuu muillekin, kiitos!
Hannele sanoi…
Kuulostaa hyvältä. Kipulääkkeitten kans ei kannata pihistellä, koska kipu hidastaa paranemista. Luonto ja vuoret on mahtavia.
savisuti sanoi…
Hei, en löydä viuhkaasi täältä. Missähän se on vai enkö osaa etsiä? Laitatko osoitteen mulle vaikka suoraan sähköpostiin niin voin linkittää sinut Luova lauantai-sivulle ja muutkin näemme työsi?! Sähköpostiosoitteni löydät blogistani.

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Lauralle..

"Ellei minua ole luotu rakastamaan,miksi aamun sydän puhkeaa lauluun, ja miksi etelätuuli kuiskailee nuorten lehtien keskellä? Ellei minua ole luotu rakastamaan, miksi keskiyön kiihkeässä hiljaisuudessa on tähtien pakahduttava tuska? Ja miksi tämä hullunrohkea sydän vain lähettää toivonsa merelle, jonka äärtä se ei edes tunne? Huomasin aamun hesarista, että Laura Saloheimo on kuollut. Laura kuoli rintasyöpään 40 vuotiaana 3.11.09 Tutustuin Lauraan kesäkuussa Perniön kansanopistossa. Osallistuimme Veda-taiteen kurssille. Huomasin Lauran heti hänen pinkistä villatakistaan ja pinkistä pipostaan. Hän ei halunnut käyttää peruukkia. Juttelimme paljon iltaisin kansanopiston karussa keittiössä, nakertaen riisikakkuja ja homejuustoa. Laura kertoi avoimmesti syövästään. Hän ihmetteli,: "Miksi ihmisen- ainakin hänen- täytyy sairastua vakavasti, ennenkuin hän oppii ymmärtämään mitä Rakkaus oikeasti on ja oppii rakastamaan?" Jokin Laurassa meni minuun hyvin syvälle. Meistä tuli ystäv

" Nähdä maailma hiekanjyvässä, ja taivas kedon kukassa, pidellä äärettömyyttä kämmenellään, ja ikuisuutta hetkessä"-William blake

" Kun tiedät kuka olet, mikään ei voi pysäyttää sinua "-Stedman Graham " On kaksi tapaa elää elämä. Toinen on kuin mikään ei olisi ihme. Toinen on, kuin kaikki olisi ihmettä."-A.Einstein " Emme näe asioita sellaisina kuin ne ovat, näemme ne sellaisina kuin itse olemme. "-Anais Nin

kukkaistytön kesäviesti

Hän on hieman uudistunut Hän on päässyt kehyksiin