Siirry pääsisältöön

Hevosmaailmaa..



Ihastuin tähän hevoseen.
Niin sielukas, kaunis hän on.




Olin eilen Turussa Kotimäessä katsomassa, kun tyttäreni ratsasti, treenasi esteitä.
Kuinka vaativaa, kuinka keskittynyttä, kuinka rankkaa sekä fyysisesti että henkisesti tuo laji onkaan.
Upeaa, ihanaa katseltavaa.

Olen niin iloinen, kun hän on "löytänyt" uudestaan tuon hevosmaailman, jossa hän pikkutytöstä asti, joka päivä vietti kaiket vapaa-aikansa.
Nyt hän harkitsee oman hevosen ostamista.



Itse olen ratsastanut kymmenen, viisitoista vuotta sitten kerran viikossa.
Tykkäsin mutta hieman pelkäsin.
Aikuisena aloitettu juttu on ihan eri kuin lapsena.
Ehkä voisin mennä erittäin kiltin, pienehkön hepan selkään vielä joku päivä..

Ihanaa uutta alkavaa viikkoa teille kaikille.
Pian on lokakuu ja ehkä ensilumikin saattaa yllättää, niinkuin aina...

Kommentit

Pepi sanoi…
On kuin tulisi pienelle lomalle, kun tulee blogiisi ☺

Niin rauhallinen ja harmoninen fiilis täällä aina ♥
Yaelian sanoi…
Todella kaunis hevosen pää tuossa ensimmäisessä kuvassa,ja hyvä on kuvakin.Hevoset ovat upeita eläimiä;nuorena vietin paljon aikaa lähellä olevassa tallissa..hevoshullu teini siis olin;D
Viimeksi olen ratsastanut Venezuelassa...
Avletto sanoi…
Islannin hevonen on pienehkö ja useimmiten kiltti ja sen selässä tuntee että osaa ratsastaa vaikkei osaiskaan, uskaltaa osata.
Se saattaisi olla sun portti takaisin ratsaille :)
Niin,omimmillaan issikka on tietysti Islannissa.
Kiirepakolainen sanoi…
Itse haaveilin koko lapsuuteni ratsastamisesta. Vietin kaiken vapaa-aikani talleilla heppoja sukien ja pilttuita putsaillen.... vaan en koskaan päässyt ratsastamaan... nyyh.
Irmastiina sanoi…
Kaunis vaalea hevonen.

Olen itsekkin miettinyt, josko menisin ratsastamaan, mutta voi olla, että ratsastus jäisi siihen vaiheeseen, kun pitäisi hepan selkään nousta...☺

Oikein mukavaa maanantaita sinulle.♥
Pepi:

voi kiitos sinulle .
iso halaus ♥

Yealian:

Onko siellä israelissa mahdollisuus ratsastaa+ Muulla kuin kamelilla?
Meneppä ratsaille kerran se on sinulla siellä syvällä mielessä..=)

Avletto:

Juuri olen ajatellut tuota samaa.
minulle issikka!
Täällä aika lähellä on kuulemma parikin paikkaa jossa on islanninheppoja.
halaus kyllä kokea tuon hurmaavan tunteen ja mielellään ilman minkäänlaista pelkoa..
vai onko pelko aikuisuutta? Ei ole!!
Voi hyvin=)

Kiirepakolainen:

Ehkäpä sinäkin nouset uljaan, kiltin , säyseän islanninhepan selkään ja toteutat unelmasi!!Jooko!!

Irmastiina:
ei kun menet=)
Pääset sinne selkään itse tai joku auttaa=)=)
Se on out of this arkinen elämä..
Leena Lumi sanoi…
Hanne, vietin ponitytön elämää kymmenen vuotta. Poni oli parhaan ystäväni ja Sammy oli minulle kuin oma, sillä hoidin sitä, kun ystäväni oli matkoilla tms. Se oli iso Gotlannin Russ.

Sitten tuli välivuosia ja rakensin exäni kanssa uuden ystäväni naapuriin. Ystäväni oli tuonut saksasta hannoverilaisia, jotka ovat valtavan isoja hevosia. Pelkäsin usein ja hevonen vaistoaa sen. Kerran jäin kiitolaukassa roikkumaan jalustimesta ja siinä olisi voinut käydä todella huonosti ellen olisi säilyttänyt yhtä ohjasta, jota pitkin sain pidettyä itseni iskeytymästä maahan. Silloin päätin kun siitä selvisin, että 'se on loppu nyt'.

Meni parikymmentä vuotta ja Bessu vei minut issikkatallille. Sain mennä heti maastoon. Olin niiiiin myyty, että hankin välittömästi ratsastushousut, hanskat ja kypärän. Kudoin myös issikalleni talviloimen! Saan aina ratsastaa samalla hevosella, eikä sitä käytetä enää tunneilla, koska se on 19 vee. Hän on nimeltään Hrönn ja se tarkoittaa aaltoa...

Hanne, kipin kapin issikkatalillille. Lumimieskin on jo aloittanut!
Leena Lumi:

kipin kapin taidankin rientää=)=)

Aika pelottava, vaarallinen tuo sinun jalustimessa roikkuminen.
onnekssi suojelus mukana..

Innostuin nyt ..
huomenna soittelen hepoille ...
Kiitos sinulle näistä täkyistä, jihuu!!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Anna jokaisen sielun kulkea omaa tietään.

Tarvitsemme valoa !

Lauralle..

"Ellei minua ole luotu rakastamaan,miksi aamun sydän puhkeaa lauluun,
ja miksi etelätuuli kuiskailee nuorten lehtien keskellä?
Ellei minua ole luotu rakastamaan, miksi keskiyön kiihkeässä hiljaisuudessa on tähtien pakahduttava tuska?
Ja miksi tämä hullunrohkea sydän vain lähettää toivonsa merelle, jonka äärtä se ei edes tunne?

Huomasin aamun hesarista, että Laura Saloheimo on kuollut.

Laura kuoli rintasyöpään 40 vuotiaana 3.11.09

Tutustuin Lauraan kesäkuussa Perniön kansanopistossa. Osallistuimme Veda-taiteen kurssille.
Huomasin Lauran heti hänen pinkistä villatakistaan ja pinkistä pipostaan. Hän ei halunnut käyttää peruukkia.
Juttelimme paljon iltaisin kansanopiston karussa keittiössä, nakertaen riisikakkuja ja homejuustoa.
Laura kertoi avoimmesti syövästään. Hän ihmetteli,: "Miksi ihmisen- ainakin hänen- täytyy sairastua vakavasti, ennenkuin hän oppii ymmärtämään mitä Rakkaus oikeasti on ja oppii rakastamaan?"
Jokin Laurassa meni minuun hyvin syvälle. Meistä tuli ystävät.

Hän …