Siirry pääsisältöön

meitä kutsuu oman sisimpämme elinikäinen kaipaus kohdata itsensä..




Menin metsään,
koska halusin elää harkitusti,
halusin katsoa silmästä silmään elämän olennaisimpia tosiasioita ja nähdä,
enkö voisi oppia,
mitä sillä olisi opetettavaa,
ja välttää kuolemani hetkellä sitä mahdollista havaintoa,
etten ollutkaan elänyt.





Jos oman sisimpämme kuiskaava kaipaus ja synnynnäinen viisautemme eivät kutsu meitä,
mikä tai kuka enää kutsuu meitä kotiin itsemme luo?





Näemme sen, mitä haluamme nähdä, emme sitä, mikä todella on silmiemme edessä.
Me katsomme, mutta emme ota vastaan tai ymmärrä.
Meidän on ehkä viritettävä näkemistämme niin kuin viritämme soitinta kasvattaaksemme sen herkkyyttä, sen ulottuvuutta, sen selkeyttä, sen empaattisuutta.

Voimme sanoa päämäärän olevan, nähdä asiat sellaisina kuin ne todella ovat, ei sellaisina kuin toivoisimme tai pelkäisimme niiden olevan tai pelkästään sellaisina kuin meidät on sosiaalisesti ehdollistettu näkemään tai tuntemaan.




Mitä suurempaa voi kukaan sinulle antaa kuin tämän hetken,
tästä alkaen, juuri tässä huoneessa, kun käännyt ympäri?

Tekstit kirjasta "Kehon ja mielen viisaus"-J.Kabat-Zinn

Kommentit

Leena Lumi sanoi…
Hanne, sanotaan, että ihminen ei pelkää mitään niin paljon kuin kohdata itsensä.

Näithän mitä ilmoitin naistaiteilijoistani viikonloppupostauksessa?

Nyt kokeilen vielä palkiin Tyttöä ja ruusua.

Mikä on suosikkikuvasi kautta aikojen omista kuvistasi?
Heipa Leena!

Luin sen varmaan niin ajattelematta, että ohitin oman nimeni=)=)

Hieno juttu. sinä aina keksit ja yllätät=)

Tuli aika vaikea kysymyt, oma ehdoton suosikkikuvani kautta aikojen??
Jos jus nyt on pakko vastata niin ehkä tllä hetkellä minua kutsuu tuo "variaatio Dreamsista", jonka laitan kohta sivulleni ylimmäksi..

Melkein kaikki kuvani ovat minulle tärkeitä sillä monet niistä tulevat juuri siitä hetkestä, juuri sisältäni, uskon, puhtaasta sielustani..ja niillä on vahva sanoma minulle..
Siis tuo "unelmani lapsuudestani"
Minun on oltava sen kanssa vielä. Se puhuu minulle..
viattomuudesta, lapsuuden kauneudesta, siitä että kaikki on edelleen minussa, siitä, että voin luopua mössöistäni, alemmuuden ja ylemmyyden tunteistani, ahneudestani, peloistani..
me kaikki olemme yhtä ja kaikki olemme henkiä, täynnä rakkautta..
halaus sulle Leena!
Yaelian sanoi…
Tekstit pistävät miettimään, Olen joskus lukenut Kabat-Zinin joitakin tekstejä.
Kaunis tuo tanssiva tyttö(eikö hän tanssikin;)
Irmastiina sanoi…
Ajatuksia herättävää tekstiä.

Olisikin tärkeää elää niin, ettei vanhana tarvitsisi miettiä, elämätöntä elämää...sen vain kuin muistaisi ja oppisi.

Ihanaa sunnuntai iltaa sinulle.♥
Kirjailijatar sanoi…
Tuo on niin totta, että näemme sen mitä haluamme nähdä....pani miettimään.

Mukavaa viikon alkua!
Leena Lumi sanoi…
Hanne, se onkin todella herkkä kuva. Jotian melkein mystistä ja hentoa väreissä. Taidan laittaa sen siihen esittelykuvaksi, mutta mukaanhan tulee linkki, jolla sitten kaikki pääsevät katsomaan muutkin kuvat.

Suloista syyskuun jatkoa!
Kiirepakolainen sanoi…
Kauniita viisaita virkkeitä, hmmh... ajattelen.
Kyllä monasti ihminen on ja hengittää, vaan ei elä. Ja niin ne päivät kuluvat, kun pitäisi, jos ehtisi aikoa.....
Avletto sanoi…
Taas niin mahtavia kuvia Hannele. Kiitos.
Mulle meri kaikissa tilanteissa on kuin sinun metsä.
Just nyt matkalla pohjoiseen.Matkaa jäljellä 30 tuntia. Ei pysähdyksiä. Minusta puoliksi joutenolo on vapauttavaa. Saan istua vakiopaikallani,myös koneella ja käydä maailmalla. Voin olla yhdessä kipparin ja juniorin kanssa puhumatta, tai voin lukea , juoda kahvia ja kuunnella kipparin lempimusiikkia (ei todellakaan minun makuuni). Välistä pitää nukkua kun väsyttää ja syödä kun on nälkä.
Vuorokaudenaikoja ei yöstä ja päivästä huolimatta ole.
Ruijalainen viisaus, vastaus siihen, kun Bergenin tienoon tehokkaat kalastajat hermostuvat kalatehtaan hitauteen, "niin ne päivät vaan kuluvat" tulee mieleen ja sopii meidän kahden vuorokauden irtiottoon. Sun tytötkin tykkäävät kun pääsivät mukaan.
En ymmärrä, miksi välillä kommenttini eivät tule näkyviin??
Harmillista.
Näin on taoahtunut liian useinkin.


Kiitoe Yaelian, tyttö tanssii...
Irmastiina ♥
Kirjailijatar, ihanaa kuulla sinusta,
kiirepakolainen ja he eivät useinkaan hengitä oikein..
Avletto, sanasi koskettavat, kutsuvat, jäävät elämmän sisälle..
meri on mies, metsä on nainen ♥
Harakka sanoi…
Näitä sun sanojasi jäin oikein miettimnän ja katselemaan taas niin kauniita kuviasi.

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Anna jokaisen sielun kulkea omaa tietään.

Tarvitsemme valoa !

Lauralle..

"Ellei minua ole luotu rakastamaan,miksi aamun sydän puhkeaa lauluun,
ja miksi etelätuuli kuiskailee nuorten lehtien keskellä?
Ellei minua ole luotu rakastamaan, miksi keskiyön kiihkeässä hiljaisuudessa on tähtien pakahduttava tuska?
Ja miksi tämä hullunrohkea sydän vain lähettää toivonsa merelle, jonka äärtä se ei edes tunne?

Huomasin aamun hesarista, että Laura Saloheimo on kuollut.

Laura kuoli rintasyöpään 40 vuotiaana 3.11.09

Tutustuin Lauraan kesäkuussa Perniön kansanopistossa. Osallistuimme Veda-taiteen kurssille.
Huomasin Lauran heti hänen pinkistä villatakistaan ja pinkistä pipostaan. Hän ei halunnut käyttää peruukkia.
Juttelimme paljon iltaisin kansanopiston karussa keittiössä, nakertaen riisikakkuja ja homejuustoa.
Laura kertoi avoimmesti syövästään. Hän ihmetteli,: "Miksi ihmisen- ainakin hänen- täytyy sairastua vakavasti, ennenkuin hän oppii ymmärtämään mitä Rakkaus oikeasti on ja oppii rakastamaan?"
Jokin Laurassa meni minuun hyvin syvälle. Meistä tuli ystävät.

Hän …