Siirry pääsisältöön

kesäpihallani..

Rakastan olla mustikkametsässä.
Haluan olla siellä yksin.
Poimia sen verran kun huvittaa.
Lapsena äitini maksoi meille, keräämistämme marjoista.
Tänään olin niin laiska, että ostin torilta litran mustikoita.





Pihallani kasvaa metsämansikoita.
Ne ovat niin makeita ja niin puhtaita.
Haluasin pujottaa ne heinävarteen ja syödä hitaasti, nautiskellen ja muistellen lapsuuden kesiäni.






Haluan, että pihallani kasvaisi paljon luonnonkukkia.
Päivänkakkaroita, harankelloja..
Perhoset kaipaavat kukkaniittyjä, joita ei enää löydy.
Kaikki on leikattua, istutettua, siistiä..






Takapihan terassin alle on ampiainen tehnyt pesän.
Eilen koko lauma hyökkäsi päälleni ja neljä kerkesi pistää minua, ennenkuin säntäsin karkuun.
Ehkä se oli terveellistä?
En raaskis hävittää heidän kotiaan, toisaalta takaterassille ei ole menoa..



Kommentit

SusuPetal sanoi…
Minä en pidä marjojen poimimisesta. Niiden syömisestä kylläkin. Mustikka sieltä, toinen täältä. Se riittää.

Ampiaisen pistot ovat kivuliaita.
Nana sanoi…
Minäkin pidän niityistä. Niistä tulee mieleen lapsuuden kesät Torniojokivarren mökillä. Lehmät, hevonen ja kissat.
Viime kesänä sain ampiaisen piston kainaloon ja olin vuorokauden todella kipeä. Sääsket ja muut pienet saavat tuikkia minua vaikka kuinka enkä saa mitään reaktioita. En olisi uskonut,että ampiaisessa on tuollainen myrkky :/ Minä hävitin niiden pesän mökiltä, koska koirille usean ampiaisen pisto kuonoon voisi olla kohtalokas...
Harakka sanoi…
Niityt ovat tosi kauniita, sellanen olisi kyllä hieno vaikka takapihalla..
Mutta nyt ne nurmikot vaan leikataan ja leikataan...
Mutta kesämökillä voisikin olla mahdollista sellanen niittykukkameri!
Mutta ampparipesä on kyllä vähän kurja olemassa lähellä, koska ne pistää aivan varmasti, jos lähelle menee..
Kurja on sitä kuitenkin rikkoakkin, voiskohan sitä siirtää jonnekkin muualle...?
Yaelian sanoi…
Ihania marjakuvia Hanne! Minä pidän tosi paljon marjojen poimimisesta ja jo viime kesänä lähdin hieman ennen niiden kypsymistä,mutta tänä vuonna lämmin ilma mahdollisti sen,että sain niitä jonkun verran poimittua ja olin siitä onnellinen:-)
arleena sanoi…
Nyt tekee mieli metsämansikoita tai smultroneita, kuten lapsena niitä kutsuimme.
Torilla näin tänään mustikoita, käyn ostamassa niitä viikonlopun piirakkaan.

Hui voin vain kuvitella neljää ampiaispistosta ja niiden kirvelyä.
joo, paras ku saa pomia pman mielen mukaisesti. Meillä vähän omia puutarhamustikoita ihan keittiön rappusilla.
Marjattah sanoi…
Mansikat heinänkorressa! Muistoja tuo mieleen metsämansikka. Sen suloisempaa makua ei ole.
sylvi sanoi…
Niittykukat ovat kauniita. Keillä pihalla on paljon istutettuja erikoisia kukkia, mutta Niittykyúkkia on myös naapurin niitty täynnä. asumme maalla.

Mustikoita olen pienestä asti tykännyt kerätä. Ylösostaja kävi aina ostamassa niitä meiltä.
Siitä saimme extra tienistiä, uusia vaatteita, Olen nimittäin 12lapsisesta perheestä.
hanne sanoi…
SusuPetal:
oli todella pelottavia nuo hyökkäävät ampiaiset..
ne tuli suoraan kohti.

Nana:
Olet aivan oikeassa...
mutta en uskalla mennä sörkkimään kepin kanssa sinne terassain lattian alle, johan ne taas hyökkäävät ja kakisnverroin??

Nuo niityt min ullekin ovat jääneet mieleen.."mansikkamäki"..
lapsuudestani..

harakka:
Ihana juttu Harakka...operaatio, ampiaispesän siirtäminen..
mitähän ampiaiset siihen..=)

Yealian:
Onko siellä teillä marjoja, joita poimia..
mansikoita varmaan.. mut viinmarjojat tms??

arleena:
Itsekin aion leipoa sunnuntaiski mustikkapiiraan..Ehkä valmiista kauramuropohjasta...=)

hannele:
Oi kun ihanaa..
saat istuskella keittiön rappusella ja nauttia mustikoista..

Marjattah:
mikähän siinä on, että metsämansikat ovat niitä , jotka tuovat eniten muistoja, herauttavat syljen suunpieleen?+

Sylvi:
Oletpa sinä onnekas..
niin paljon sisaruksia:)
Varmaan, etenkin näin isona kivaa kun on paljon kyläpaikkoja..
Una sanoi…
Pidän hirmuisesti näistä siun kuvistasi! =)

*on hurmaantunut*

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Anna jokaisen sielun kulkea omaa tietään.

Tarvitsemme valoa !

Lauralle..

"Ellei minua ole luotu rakastamaan,miksi aamun sydän puhkeaa lauluun,
ja miksi etelätuuli kuiskailee nuorten lehtien keskellä?
Ellei minua ole luotu rakastamaan, miksi keskiyön kiihkeässä hiljaisuudessa on tähtien pakahduttava tuska?
Ja miksi tämä hullunrohkea sydän vain lähettää toivonsa merelle, jonka äärtä se ei edes tunne?

Huomasin aamun hesarista, että Laura Saloheimo on kuollut.

Laura kuoli rintasyöpään 40 vuotiaana 3.11.09

Tutustuin Lauraan kesäkuussa Perniön kansanopistossa. Osallistuimme Veda-taiteen kurssille.
Huomasin Lauran heti hänen pinkistä villatakistaan ja pinkistä pipostaan. Hän ei halunnut käyttää peruukkia.
Juttelimme paljon iltaisin kansanopiston karussa keittiössä, nakertaen riisikakkuja ja homejuustoa.
Laura kertoi avoimmesti syövästään. Hän ihmetteli,: "Miksi ihmisen- ainakin hänen- täytyy sairastua vakavasti, ennenkuin hän oppii ymmärtämään mitä Rakkaus oikeasti on ja oppii rakastamaan?"
Jokin Laurassa meni minuun hyvin syvälle. Meistä tuli ystävät.

Hän …