Siirry pääsisältöön

nuoruus ja vanhuus aina lähellä, käsikädessä arjessa...




Pilkku kuorsaa.
Oksensi ison oksennuksen matolle.
Taidan heittää maton roskikseen: täynnä pissoja.


Käki kukkuu vielä.
Pilvet taivaana.
Hyttyset vois jo häipyä.

Olen koko kesän juossut paljasjalkakengilläni.
Jalkani ovat niin tyytyväiset.
Mitä teen talvella?

Kommentit

Irmastiina sanoi…
Ihana kuva nuoruudesta ja vanhuudesta!

Niilokin välillä oksentaa, kun syö ruohoa... olen luullut, että vain kissat syövät... aina sitä oppii uutta...☺
Yaelian sanoi…
Bambi tekee samoin kuin Irmastiinan Niilo,ja oksentaa,mutta onneksi tosi harvoin.
Kesällä jalat saavat nauttia:)
Runotalon Sari sanoi…
Minä jossain vaiheessa luovutin ja aloimme elää ilman mattoja. Nyt ne voisi jo palauttaa, mutta enää ei osaa, kun on tottunut matottomuuteen...tuo sana oli niin hauska, että pakko se on tuohon jättää. Olin näkevinäni Pilkun kuvan tuolla lukemistoseurannassani, mutta nyt se taisikin kadota...ehkä vaihdoit sen juuri :)
Nana sanoi…
Voi Hanne miten ihanan kortin lähetit <3 Kiitos!!
Ennakoit ylihuomista...käypä Kastanjetissa lukemassa kuulumiset ;)
Irmastiina:
Päivän mittaan tuli mukaan ripulikin,
monet matot "roskikseen"?
Ilman mattoja ois ok mutta perketti kostuu saumakohdista helposti, matto suojelee...
Ehkä huomenna parempi..

Hannele:
kakkaa ja kikkaa =)=)

Yaelian:
Kantapäät ovat kovettuneet.
Pitäis mennä jalkahoitolaan..
Bambilla on varmaan sua ikävä..

Runotalon sari:
Taidan minäkin siirtyä piakkoin...
Paitsi matot suojelevat lattiaa..
Kiitos kommentistasi Sari =)

nana:
Kiva taas tavata sielläkin
=)
arleena sanoi…
Talvella on mukava muistella kesän pehmeää ruohoa.
arleena.
niin , totta..
ja kotona voi olla paljain jarpain=) vaiks villasukissakin on kiva..

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Anna jokaisen sielun kulkea omaa tietään.

Tarvitsemme valoa !

Lauralle..

"Ellei minua ole luotu rakastamaan,miksi aamun sydän puhkeaa lauluun,
ja miksi etelätuuli kuiskailee nuorten lehtien keskellä?
Ellei minua ole luotu rakastamaan, miksi keskiyön kiihkeässä hiljaisuudessa on tähtien pakahduttava tuska?
Ja miksi tämä hullunrohkea sydän vain lähettää toivonsa merelle, jonka äärtä se ei edes tunne?

Huomasin aamun hesarista, että Laura Saloheimo on kuollut.

Laura kuoli rintasyöpään 40 vuotiaana 3.11.09

Tutustuin Lauraan kesäkuussa Perniön kansanopistossa. Osallistuimme Veda-taiteen kurssille.
Huomasin Lauran heti hänen pinkistä villatakistaan ja pinkistä pipostaan. Hän ei halunnut käyttää peruukkia.
Juttelimme paljon iltaisin kansanopiston karussa keittiössä, nakertaen riisikakkuja ja homejuustoa.
Laura kertoi avoimmesti syövästään. Hän ihmetteli,: "Miksi ihmisen- ainakin hänen- täytyy sairastua vakavasti, ennenkuin hän oppii ymmärtämään mitä Rakkaus oikeasti on ja oppii rakastamaan?"
Jokin Laurassa meni minuun hyvin syvälle. Meistä tuli ystävät.

Hän …