Siirry pääsisältöön

kauneus on täällä..




"Viivy autiossa illassani,
missä sydämeni odottaa;
täytä sen yksinäisyyden malja,
ja salli minun tuntea itsessäni Sinun rakkautesi äärettömyys."-Tagore

Miten löytää tuo rakkauden äärettömyys itsessään,
sisällään?

Onko se ollut sisälläni aina. Kaikkien ihmisten sisällä.
Pitääkö meidän löytää se, herätellä henkiin, sytyttää valoon.

Ehkä se heijastuu siinä, mitä näemme ,miten näemme, mitä koemme, miten koemme.
Pienet yksinkertaiset, herkän hauraat, surullisetkin asiat koskettavat, saavat muutoksen meissä, kasvattavat valoa sisällämme, Sinun Rakkauttasi, minun Rakkauttani..



Kommentit

Metsätonttu sanoi…
Kyllä sen löytää kaikessa kauneudessa ympärillä, mikä peilaa juuri sitä rakkautta. Ja tunteissa, mitkä läikehtivät pieninä tai suurina hetkinä Toiseen.

Surussakin se löytyy, mutta se on hiljaa kuin korpimaiden lampi mustine vesineen, odottaa, että auringonsäde sitä kohtaa.
Ari sanoi…
Kauneus on katsojan silmissä.. :)
Yaelian sanoi…
Kauniisti kirjoitettu Hanne;kun oikein katsoo löytää elämästä niin paljon kauneutta vaikka säröjä usein tuleekin.
Kaunis kuva jälleen:)
kiirepakolainen sanoi…
Kauniiden sanojen lisäksi uskomattoman kauniita kuvia. Herkkyyttä tulvillaan!
Pepi sanoi…
Ollanpas sitä taas niin suloisen herkällä päällä ♥

Kaunis kuva taas!
Metsätonttu:
Kiitos ihanista sanoistasi.

Ari:
Vanha viisaus!!

Yaelian:
Kiitos sinulle.
kaikki värit kuuluvat päiviimme.

kiirepakoilainen:
Kiitos sinulle ♥

pepi:

herkkyys kaivautuu esiin kesällä,
ei tarvitse käpertyä kasaan,
voi olla pehmeä.
kehokin on joustavampi lämmössä.=)
Irmastiina sanoi…
Kauniisti kirjoitat...taas ja ihana Tagoren runo..☺

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Anna jokaisen sielun kulkea omaa tietään.

Tarvitsemme valoa !

Lauralle..

"Ellei minua ole luotu rakastamaan,miksi aamun sydän puhkeaa lauluun,
ja miksi etelätuuli kuiskailee nuorten lehtien keskellä?
Ellei minua ole luotu rakastamaan, miksi keskiyön kiihkeässä hiljaisuudessa on tähtien pakahduttava tuska?
Ja miksi tämä hullunrohkea sydän vain lähettää toivonsa merelle, jonka äärtä se ei edes tunne?

Huomasin aamun hesarista, että Laura Saloheimo on kuollut.

Laura kuoli rintasyöpään 40 vuotiaana 3.11.09

Tutustuin Lauraan kesäkuussa Perniön kansanopistossa. Osallistuimme Veda-taiteen kurssille.
Huomasin Lauran heti hänen pinkistä villatakistaan ja pinkistä pipostaan. Hän ei halunnut käyttää peruukkia.
Juttelimme paljon iltaisin kansanopiston karussa keittiössä, nakertaen riisikakkuja ja homejuustoa.
Laura kertoi avoimmesti syövästään. Hän ihmetteli,: "Miksi ihmisen- ainakin hänen- täytyy sairastua vakavasti, ennenkuin hän oppii ymmärtämään mitä Rakkaus oikeasti on ja oppii rakastamaan?"
Jokin Laurassa meni minuun hyvin syvälle. Meistä tuli ystävät.

Hän …