Siirry pääsisältöön

Kurjet ovat lähteneet, pellot ovat tyhjinä..




Lintuharrastajat näkivät kiikareittensa kautta lähes 50.000 etelään muuttavaa kurkea, eri puolilla Suomea.
Suomalaiset kurjet talvehtivat pääasiassa Espanjassa, ja Pohjois-Afrikassa.

Kurki on Suomen suurimpia lintuja. Sen siipien väli on jopa 2,20 m.
Kurjet lentävät 68 km tunnissa halutessaan.

Jäi ikävä.
Joka päivä kävimme pellolla katsomassa niitä.
Onneksi Joutsenista osa jää.





Pilkun ja minun metsälenkki kiertää lintubongareitten suosiman Hiujärven, jossa monet isot ja pienemmätkin linnut pysähtyvät muuttoretkillään.




Tänään meillä on koirakouluilta.

Pilkun kasvattajaäiti sanoi, että on tosi vaikeaa opettaa setteriä kulkemaan kauniisti, suoraan hihnassa, koska se on metsästyskoira ja se koko ajan haistelee/ saalistaa ristiin rastiin, oiskos jotain...tuo on sillä geeneissä..

Ilmankos=)

Kommentit

Leena Lumi sanoi…
Hannele, nyt todellakin huomaan, että Pilkku on setteri. Hän on kasvanut niin paljon...

Naapurillamme oli setteri, joka nukkui pois tämän vuoden kesäkuussa vaikean sydänsairauden vuoksi, ja tiedän, että setteri ei ikinä jäljestysvaistonsa takia kulje hihnassa kuin robotti. Roosan omistaja käänsi asian voitoksi eli hän hankki sellaisen hiihto-ja juoksyvyön ja Roosalle valjaat: Yhdessä omistajalle tuli todella paljon lenkkiä ja hiihtämiset oli Olgakin usein kanssani mukana. Joskus päästimme Roosan irti jäällä ja hän ei väsynyt IKINÄ. Ajoi takaa jopa ilmassa lentäviä lokkeja ja variksia, kun meidän noutaja sanoi vain matalasti, että 'vuh'.

Valjaat ja flexi ovat lenkille hyvä yhdistelmä. Kunpa olisin tiennyt tämän jo edellisen koiran eli labradorin noutajan aikana. Julia oli niin mahdoton vetämään, mutta Olga rauhoittui kun tuli valjaat ja tuo joustava hallittu vapaus eli 8 metrin hihna. Me harvoin kuljimme maanteillä eli Olga oli kiinni vain metsäpoluille menot ja muuten vapaana, sillä hän on aina tullut luokse kehoituksesta. Namilla ja kehumisella opetettu.

Minäkin hyvästelin kurjet...
Ihana Pilkku ja miten iso hän jo on.♥

Mitkähän geenit tuota Niiloa vetää... nyt, kun nartuilla on juoksuaika lenkillä mennään, eikä meinata hyvä, kun mami perässä pysyy.
Ja nenä maassa poika porhaltaa eteenpäin...☺

Rapsutukset Pilkulle ja sinulle halit.♥
Jael sanoi…
Kuvista tosiaankin huomaa,miten Pilkku on jo kasvanut!Komea koira! Kurjet ovat kai tännepäin lentämässä,nehän pysähtyvät pohjoisessa Israelissa matkallaan Afrikkaan.Tekevät aika paljon tuhoja samalla kun syövät kaloja kasvatuslammikoista,,,,Mutta kauniita ne ovat!
Harakka sanoi…
Kyllä Pilkku onkin kasvanut ihan silmissä!
Ja kyllä ne kurjet ovatkin niin kauniita ja ihania lintuja ja haikeus tulee, kun näkee niiden lentävän täältä meiltä pois.
Anonyymi sanoi…
Jestas kun tuo poika on kasvanut ☺

Näin muuten muutama päivä sitten suurimman kurkiauran ikinä, jollen väärin muista, siinä oli 97 kurkea!
-otin siis (huonon ja pikaisen)kuvan ennnenkuin ehtivät kattojen yli piiloon ☺
Leena:
Minustakin Pilkku on hurahtanut pituutta, painoa ja huomaan sen, vaikka näen sen koko ajan..
Setterit ovat energisiä, eloisia,kilttejä yleensä ja Englanninsetterit ovat myös rauhaisia ja viihtyvät omissa puuhissaankin..

Eilen koirakoulussa harjoittelimme ravia ja kävelyä hihnassa lähellä..
no, palkinnon kanssa ihan jees=)
Kyllä se siitä.
Harjoitus tekee mestarin=)

Palkinto, kehuminen ja taputus ovat parhaita opettajia, tukijoita, apuja..

Irmastiina:
niilolle terveiset ja myös rapsutukset=)
Pilkku on harjoitellut jo pienestä asti "pökkimistä" pitkän tyynyt kanssa =)=)

Yaelian:
Siknne ne kurjet karkaavat..
Raulkoilla on niin nälkä, pitkän, uuvuttavan lennon jälkeen..
Eivät ymmärrä, että nuo kalat eivät ole heille, vai ovatko?
Halauksin sulle ja Bambille =)

Harakka:
Kuin iso Pilkusta tuleekaan???
Linnut ovat taivaan lahja meille..
onneksi tänne jää talvehtimaan sentäs lintuja..
halit sulle !

Pepi:
mahtoi olla sykähdyttävä näky tuo valtava kurkiaura..
Vanhemmiten kaikki luonnonilmiöt ovat tulleet niin tärkeiksi, vaikuttaviksi. Nuorena sitä kuljeskeli silmät ummessa...=)
Ari sanoi…
Pilkusta on tullut jo iso koira ja tuo setterin geenit ovat sellaisia
Avletto sanoi…
Kurkikin tykkää tanssia, ehkä olet kiintynyt kurkiin sen takia.
Pilkkuun varmaan voi soveltaa sellaista luonnnonmukaista rodunomaista agilitya.
Ettei sitä liikaa pistä tottelevaisuuslaatikkoon.
Leenan mainitsema hallittu vapaus on just se juttu :)
Hyviä syyskenkkejä teille
Ari:
Setterit ovat geeniensä seuraajia..
mut Pilkku on aika rauhaisa kaikkinensa.=)

Avletto:
Kurkien tanssi on sykähdyttävää. Ehkä siksi tyttäänkin heistä ja sit niiden huutonsa takia. Se vangitsee,,=)

uskon, että Pilkku saa sopivaisesti koulutusta ja vapautta=)
Tärkein ehkä on se, että Pilkku tulee kutsusta mun luo, aina , missä tahansa..=)

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Lauralle..

"Ellei minua ole luotu rakastamaan,miksi aamun sydän puhkeaa lauluun, ja miksi etelätuuli kuiskailee nuorten lehtien keskellä? Ellei minua ole luotu rakastamaan, miksi keskiyön kiihkeässä hiljaisuudessa on tähtien pakahduttava tuska? Ja miksi tämä hullunrohkea sydän vain lähettää toivonsa merelle, jonka äärtä se ei edes tunne? Huomasin aamun hesarista, että Laura Saloheimo on kuollut. Laura kuoli rintasyöpään 40 vuotiaana 3.11.09 Tutustuin Lauraan kesäkuussa Perniön kansanopistossa. Osallistuimme Veda-taiteen kurssille. Huomasin Lauran heti hänen pinkistä villatakistaan ja pinkistä pipostaan. Hän ei halunnut käyttää peruukkia. Juttelimme paljon iltaisin kansanopiston karussa keittiössä, nakertaen riisikakkuja ja homejuustoa. Laura kertoi avoimmesti syövästään. Hän ihmetteli,: "Miksi ihmisen- ainakin hänen- täytyy sairastua vakavasti, ennenkuin hän oppii ymmärtämään mitä Rakkaus oikeasti on ja oppii rakastamaan?" Jokin Laurassa meni minuun hyvin syvälle. Meistä tuli ystäv

" Nähdä maailma hiekanjyvässä, ja taivas kedon kukassa, pidellä äärettömyyttä kämmenellään, ja ikuisuutta hetkessä"-William blake

" Kun tiedät kuka olet, mikään ei voi pysäyttää sinua "-Stedman Graham " On kaksi tapaa elää elämä. Toinen on kuin mikään ei olisi ihme. Toinen on, kuin kaikki olisi ihmettä."-A.Einstein " Emme näe asioita sellaisina kuin ne ovat, näemme ne sellaisina kuin itse olemme. "-Anais Nin

kukkaistytön kesäviesti

Hän on hieman uudistunut Hän on päässyt kehyksiin