Kun vanhempi tyttäreni sairastui muutama kuukausi sitten masennukseen, hän on kysellyt monesti :Miksi? Miksi minä?
Olen vastannut hänelle, että kuka tahansa meistä voi sairastua mihin tahansa, milloin tahansa, kukaan ei ole "turvassa"....
Ihminen on niin herkkä, hauras ja ihmisen mielen terveys on kuin veteen piirretty viiva..
Olen myös varoen kuiskannut, että sairaus on viesti...
"Emme koskaan saata ymmärtää täysin kärsimyksen merkitystä tai estää niitä voimia, jotka aiheuttavat kärsimyksen, mutta meidän on mahdollista vaikuttaa siihen, miten itse kärsimys vaikuttaa meihin, millaisia ihmisiä meistä tulee sen johdosta.
kärsimyksen lopputulos, ei sen aiheuttaja on kaikista tärkeintä."
Näin viisaasti sanoo rabbi Harold Kushner kärsimystä pohtivassa kirjassaan, jonka hän kirjoitti poikansa kuoleman jälkeen. Rabbi Kushner sanoo, että MIKSI-kysymysten sijaan voimme alkaa kysyä: MITÄ TEEN NYT, KUN TÄMÄ TAPAHTUI?
Tämän kysymyksen kautta voimme vähitellen löytää tapahtuneelle sellaisen merkityksen, joka antaa voimia jatkaa elämää kaikesta huolimatta, sydän tuskasta avautuneena..(Avara hellyys-H.Junkkari)
Kommentit
Olet oikeassa, usein vanhempikin ihmien ymmärtää ja huomaa vasta sen jälkeen kun on tervehtynyt, sen suuren merkityksen...
Tyttäreni on 32 v..ei ihan nuori enää...ja olemme puhuneet ja puhuneet joka suunnasta , näkökulmasta...uskon, että hän ymmärtää vaikka välillä edelleen kyselee miks?..
Kiitos , olen iloinen jos tykkään kuvistani =)
Minäkin voin sanoa hiljaisesti että tyttärieni sairaudet ovat kasvattaneet, laajentaneet minua enemmän kuin kevätaurinko!
Hannelen paratiisi..niin jostain se tuki, apu aina ilmeentyy, se on ihme...
On vaikea selittää miksi juuri minulle tämä tapahtui.
Kaikella on tarkoituksensa ja lopputulos on tärkein.
Sitä on vaikea hahmottaa, kun se on vasta edessäpäin.
On ahdistavaa kun ei tiedä kuinka kauan tämä jatkuu.
Ehkä ajatus masennuksen loppumisesta lohduttaa.
Mutta nyt olen itse näiden uusien kysymysten edessä. Kiitos rabbin sanoista!
Aina vain haluan muistuttaa, että se mikä toista auttaa, ei välttämättä ole toisen pelastus.
Kestokin vaihtelee, masennuksen.
Onneksi tyttäresi on saanut jo apua, onhan? Mitä aikaisemmassa vaiheessa, sen parempi.
pilviharso, kiitos kommentistasi hyvä jos olen löytänyt jotain, joka sinua lohduttaa tai avaa jotain sinussa...valoa ja voimia sinulle!!!
Elegia!!On totta...me olemme kaikessa omia persoonallisuuksia...
kuten sanoit, se mikä sopii toiselle, ei auta toista...
tyttäreni pääsi hoitoon heti, ensin psykoottisena, sittemmin masentuneena...
minä koen, että hän on jo selkeästi hieman parempi...
Luotan ja uskon ihmeisiin ja elämänvirtaan...Hänellä on valtava yritys, halu parantua...
kiitos kommentistasi =)