Siirry pääsisältöön

aurinkoinen päivä Isokarin saarella..



Eilen tein kivan meriretken Marival-laivalla Isokarin majakkasaarelle.Laiva vie Uudestakaupungista kaksi kertaa viikossa ihmisiä merelle ja saareen. Laiva oli ihan täynnä turisteja.
Olin alunperin halunnut tuoda tyttäreni tälle retkelle mutta hän ei jaksanut/halunnut. siispä menin yksin.




Muut retkeilijät kiipesivät ylös majakkaan, katselemaan maisemia...minä jäin kuuntelemaan meren aaltoja, makaamaan kuumalle kalliolle, tuijottelemaan ulapalle, jossa taivas ja meri suutelivat toisiaan..



Keräilin kiviä ja annoin niiden lämmön virrata itseeni...




Sain taas elää suurenmoisen päivän..
Tutustuin laivalla kahteen aivan ihanaan naiseen. Toinen oli värikäs, räiskyvä eläkeläinen Turusta ja toinen herttainen, keijukaismainen nainen Rymättylästä. Päätimme tehdä yhdessä Tammisaari-retken..

Pieniä , isoja pilviä mieleni taivaalla vaelteli...Tyttäreni ei ollut eilenkään tavattavissa...viimeaikoina hän on ollut hyvin väsynyt, poissaoleva, konemainen..harvoin hymyilee..ymmärrän ja hyväksyn hänen sairautensa mutta se sattuu...ja kaipaan häntä...


"Seisot kalliolla, meri huojuu edessäsi.
katselet toisia rantoja,
ja minä katson sinua.
Aaltojen pärske lepattaa huivina kaulallasi.
Tule ja kerro, mitä olet nähnyt,
tule silmieni eteen
lähemmäksi kuin koskaan ennen."-Niilo Rauhala

Kommentit

BLOGitse sanoi…
kaipuusi...tuollainen kaipuu on raastavaa...
mutta hyva kun sina et jaa sita neljan seinan sisaan suremaan -
ei auttaisi ketaan...
voimia...
ja valoa loppupaivaan! :)
Rita sanoi…
Kurja kuulla että tyttäresi on sairas. Ehkä olet kertonut aikaisemmin mutta en ole lukenut.

Ihanat kuvat, tulee oikein viilentynyt ja virkistynyt olo. Täällä vähän kuumissani niitä katselen ja luen runollisen kaunista tekstiäsi. Surumielisyys kuultaa rivien välistä, toivotaan että se muuttuu pian iloksi.
Yksinäinen susi sanoi…
Voimia tyttärelle ja äidille.

Majakkasaarella näytti olevan kaunista. Itsekin voisi mennä joskus maailmassa. Tuollaiset majakkasaaret ovat aina kauniita. Kaikki ihanat karikot ja upeaakin upeampi meri...
arleena sanoi…
Rauhoittavaa maisemaa.
Uuna sanoi…
Isokari-saarella on upeat maisemat ja kalliot. Meri ja vakaat kalliot antoivat varmaan sinulle voimaa kohdata tyttäresi tilanne. Vaikeaa, koska haluaisi auttaa, mutta aina ei voi.
hanne sanoi…
Kiitos teille kaikille ihanista kommenteistanne...niin, Uuna olet oikeassa...aina ei voi auttaa...
Tietysti ymmärrän että on kyse tyttäreni elämästä, jota en voi elää mutta me olemme varmasti lapsiemme kanssa jonkinlaisessa ohuen ohuessa napanuorassa, lopun elämäämme..
Välillä tuo suru ja voimattomuus pistää esiin...yleensä olen hyvin tasapainossa ja saan paljon voimia...ja todella nuo maisemat, äänet tuoksut luonnon keskellä auttavat , tuovat valoa ja voimaa..

Niin rita..Nuorin tyttäreni sairastui 16 vuotiaana skitsofreniaan...ja on sillä tiellä...Hän täyttää pian 30v...
Hän ei ole ollut työelämässä...sain opiskenlunsa päätökseen...asuu yksin mutta kolme yötä viikossa suurinpiirtein mun luona..ja syömme melkein joka päiva yhdessä..
Villiina sanoi…
Se on niin kurja tauti kun sillä lailla kaventaa maailmaa. Vaikea edes kuvitella miltä tuntuu kun oma lapsi sairastaa. Hienoa että pystyy kuitenkin aika itsenäiseen elämään :-)
hanne sanoi…
Villiina: Kiitos kommetistasi...
Vaikka olen tottunut, sopeutunut, hyväksynyt...silti tulee aina hetkiä, jolloin suree mutta vain hetkellisesti...
elämä tuo asioita, tapahtumia, joita emme tilaa...kai ne ovat merkityksellisiä kuitenkin, suuressa suunnitelmassa??+
Elegia sanoi…
Ihania kuvia! Jostain syystä ei tullut niistä Suomi ollenkaan mieleen. Voisivat olla jostain muualtakin. Mutta sehän vain kertoo Suomen monipuolisesta luonnosta ja maisemista. Tuonne tekisin itsekin mieluusti retken.

Todella ikävää tuo tyttäresi sairaus. Se koskettaa jotenkin erityisesti sydäntäni, sillä itse menetin rakkaan ja silloin parhaan ystäväni skitsofrenialle. Hän sairastui joskus 18-vuotiaana ja oli vaihtelevasti laitoshoidossa, kuntoutuskodissa ja omassa kodissa.

Pidimme yhteyttä, mutta hänen tilansa paheni toisinaan, toisinaan oli helpompaa. Hänen päätöksensä oli kuitenkin katkaista välit kokonaan. Nykyään hän käsittääkseni on kokonaan laitoshoidossa.

Vaikka siitä on aikaa, kun olen viimeksi hänet nähnyt, niin silti ajattelen häntä paljon. Hän oli ensimmäinen todellinen sielunystäväni.

Voin ymmärtää sinun huoltasi ja suruasi tyttäresi puolesta. On kuitenkin hienoa, että annat hänelle tilaa ja rauhaa, mutta olet kuitenkin läsnä ja rakastat.

Lähetän paljon halauksia teille molemmille!
Lenita sanoi…
Hei! Kiehtova maailma sinulla täällä. Tulin ensimmäisen kerran.

Tyttäresi on selvästi suuri opettajasi.

Kaikkea hyvää teille molemmille!
Hanneles paradis sanoi…
Kaunsita, kivisitä rannoista tykkään.

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Anna jokaisen sielun kulkea omaa tietään.

Tarvitsemme valoa !

Lauralle..

"Ellei minua ole luotu rakastamaan,miksi aamun sydän puhkeaa lauluun,
ja miksi etelätuuli kuiskailee nuorten lehtien keskellä?
Ellei minua ole luotu rakastamaan, miksi keskiyön kiihkeässä hiljaisuudessa on tähtien pakahduttava tuska?
Ja miksi tämä hullunrohkea sydän vain lähettää toivonsa merelle, jonka äärtä se ei edes tunne?

Huomasin aamun hesarista, että Laura Saloheimo on kuollut.

Laura kuoli rintasyöpään 40 vuotiaana 3.11.09

Tutustuin Lauraan kesäkuussa Perniön kansanopistossa. Osallistuimme Veda-taiteen kurssille.
Huomasin Lauran heti hänen pinkistä villatakistaan ja pinkistä pipostaan. Hän ei halunnut käyttää peruukkia.
Juttelimme paljon iltaisin kansanopiston karussa keittiössä, nakertaen riisikakkuja ja homejuustoa.
Laura kertoi avoimmesti syövästään. Hän ihmetteli,: "Miksi ihmisen- ainakin hänen- täytyy sairastua vakavasti, ennenkuin hän oppii ymmärtämään mitä Rakkaus oikeasti on ja oppii rakastamaan?"
Jokin Laurassa meni minuun hyvin syvälle. Meistä tuli ystävät.

Hän …