Siirry pääsisältöön

Goodbye Lenin - Yann Tiersen - Summer 78





Tänään olin tyttäreni kanssa Turussa.
Olin niin iloinen , kun hän uskaltautui mukaan.
Yksi päivä isommassa kaupungissa, isommissa kaupoissa, kaduilla.
Ihan kuin olisimme olleet kauempanakin.

Tuo ihana vaihtelu, ihmispaljous, autojen vilinä,
veivät ajatukset pois pikkukaupunkilaisen arjen kuvioista.

Ostin Aleksi 13.sta uudet housut.
Porkkanamalliset, rennot, maahisen malliset.

Hallista rukiista leipää ja vahvaa juustoa.

Löysin "Elämää suurempia elokuvasävelmiä", josta poimin tuon häkellyttävän kauniin, surumielisen "Good bue Lenin".
Kuinka paljon meiltä meneekään uskomattoman kauniita lauluja, syvällisiä kirjoja, häkellyttäviä kuvia vain ohitse, elämämme aikana, mietin ja olin iloinen, että törmäsin tähän leninin -biisiin.
Joku siinä pitää minut kiinni ja kauan.

Heti kotiin tultuani, pesin autoni. Se oli niin kuraantunut.
Kuinka voi sillä ollenkaan ajella kurakeleillä talvella, jolloin en enää voi pestä sitä pihassani? harjapesuun sitä en vie, sillä se naarmuttuu.
Tää on niitä uuden auton syndroomia. =)

Nauttikaa musiikista , nauttikaa hiljaisuudesta.
Hiljaisuuteen voi tuoda musiikkia. Voiko musiikkiin tuoda hiljaisuutta?

Pimeyteen voi tuoda valoa mutta valoon ei voi tuoda pimeyttä.

halauksia kaikille ihanille, jotka tänne jaksatte vaeltaa tai eksyä.

Kommentit

Jael sanoi…
Kaunis tuo sävelmä,muistankin sen tuosta elokuvasta,jonka olen nähnyt (hyvä elokuva muuten..)
Ihanaa että sinulla oli mukava päivä tyttäresi kanssa Turussa:-)
Halauksia sinullekin ja mukavaa viikonloppua Hanne mukavien asioden parissa.
arleena sanoi…
Musiiki tuo valoa pimeyteen. Rentouttaa.
Turussa olikin tänään yllättävän vilkasta, esimerkiksi Stockmanin pysäköintihalli oli aivan täysi. Ja ihmisiä liikkeellä. Stokkalla kimlsivat jo joulukoristeet, oikein kauhistuin onko se niin lähellä
Sooloilija sanoi…
Tiersenin musiikki muistuttaa aina vähän Amélien sävelmiä, sävellysten jälki on niin tunnistettavaa. Mutta ihanaa ja ilmavaa musiikkia.
Yaelian:
En ole nähnyt tuota elokuvaa..
Alkoi kiinnostaa, löytyisköhän tuo leffa jostain?
alan kyselee..
Ihanaa viikonloppua sinulle, halauksin..

arleena:
Tavallaan Jouluun on paljonkin aikaa, toisaalta viikko rientää niin nopeaan, ettei oikein ehdi mukaan..
Käyn aina Stokkalla Turkureissuillani..=)

Sooloilija:
Samoin minä koin.
oletko nähnyt tuon leffan?
Minä haluaisin nähdä, ehkä löydän sen =)
Sooloilija sanoi…
En ole nähnyt tätä elokuvaa, mutta haluaisin nähdä, joten etsin sen jostain käsiini. Kirjoittelen sitten siitä..
Sooloilija sanoi…
ps. Makuunista ainakin löytyy tuo elokuva.
Erjuska sanoi…
Oli ihan pakko palata tähän postaukseesi kun tuo kappale jäi soimaan mieleen. Se on kaunis ja jotenkin soljuva : )

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Lauralle..

"Ellei minua ole luotu rakastamaan,miksi aamun sydän puhkeaa lauluun, ja miksi etelätuuli kuiskailee nuorten lehtien keskellä? Ellei minua ole luotu rakastamaan, miksi keskiyön kiihkeässä hiljaisuudessa on tähtien pakahduttava tuska? Ja miksi tämä hullunrohkea sydän vain lähettää toivonsa merelle, jonka äärtä se ei edes tunne? Huomasin aamun hesarista, että Laura Saloheimo on kuollut. Laura kuoli rintasyöpään 40 vuotiaana 3.11.09 Tutustuin Lauraan kesäkuussa Perniön kansanopistossa. Osallistuimme Veda-taiteen kurssille. Huomasin Lauran heti hänen pinkistä villatakistaan ja pinkistä pipostaan. Hän ei halunnut käyttää peruukkia. Juttelimme paljon iltaisin kansanopiston karussa keittiössä, nakertaen riisikakkuja ja homejuustoa. Laura kertoi avoimmesti syövästään. Hän ihmetteli,: "Miksi ihmisen- ainakin hänen- täytyy sairastua vakavasti, ennenkuin hän oppii ymmärtämään mitä Rakkaus oikeasti on ja oppii rakastamaan?" Jokin Laurassa meni minuun hyvin syvälle. Meistä tuli ystäv

" Nähdä maailma hiekanjyvässä, ja taivas kedon kukassa, pidellä äärettömyyttä kämmenellään, ja ikuisuutta hetkessä"-William blake

" Kun tiedät kuka olet, mikään ei voi pysäyttää sinua "-Stedman Graham " On kaksi tapaa elää elämä. Toinen on kuin mikään ei olisi ihme. Toinen on, kuin kaikki olisi ihmettä."-A.Einstein " Emme näe asioita sellaisina kuin ne ovat, näemme ne sellaisina kuin itse olemme. "-Anais Nin

kukkaistytön kesäviesti

Hän on hieman uudistunut Hän on päässyt kehyksiin