Siirry pääsisältöön

vielä on aikaa paljain jaloin..




Lapsuuden kesät kestivät ikuisuuden.
Aurinko paistoi aina.
Sade maistui pehmeältä.

Tämä kesä on ollut Pilkun kesä.
Eikä se ole vielä loppu,
vaikka reppumainokset lehdissä pelottelevatkin.

Olen onnellinen, iloinen ja niin kevyt!


Kommentit

Irmastiina sanoi…
Muistan lapsuuden kesät samalla lailla.☺
Miten sitä ehtikään silloin tapahtua kesässä niin paljon...nykyisin aika kulkee kuin pikakelauksella...☺

Ihanaa perjantaita sinulle!
Yaelian sanoi…
Minustakin lapsuuden kesät olivat ihanan pitkiä.Ehkä silloin aikakäsiten on vaan erilainen.
Kaunista ja mukavaa viikonloppua sinulle ja Pilkulle!
Kirjailijatar sanoi…
Pilkun kanssa kesä taitaa maistua kovin makealta :) Täälläkin kevyt olo, vaikka hiukkasen väsyttää. Taidan mennä ottamaan päivätirsat.
arleena sanoi…
Samoin muistan lapsuudenkesät. Ja vuosi vuodelta ne palaavat mieleen entistä tiiviimpinä.
sylvi sanoi…
Lapsuuden kesät tuntuivat erilaisilta.
Teillä suomessa onkin ollut juuri sellainen kesä kun minä muistan kesän olleen lapsuudessa, siis lämmin ja pitkään.
Kauniit hempeät tytöt piirsit.
Mukavaa elokuun viikonloppua Pilkkusi kanssa.
Joskus on hyvä, et aika kulkee/rientää pikakelauksella...joskus vois kulkea hidaskelauksella..
ihanaa lauantaita sinulle =)

yaelian:
Ihanaa viikonloppua sinulle ja Bambille ♥

Kirjailijatar:
Minua väsyttää puolestaan nyt ja päätä särkee ,
pitäs mennä päikkäreille..

arleena.
vanhetessa ympyrä sulkeutuu ja lapsuus tulee voimakkaana..ihana..

sylvi :
kiitos=)
itsekkin tykästin tyttööni..=)
Voi hyvin!
Leena Lumi sanoi…
Hanne, sinulla on vielä monta Pilkku-kesää, minulla ehkä ei enää yhtään Olga-kesää - tämän jälkeen. Joka kerta kun tulemme uimasta, ajattelen: Tämäkö oli nyt viimeinen kerta?

Lapsuuden kesät olivat pitkiä ja kuumia, ne kestivät ja kestivät ja syksy oli mielettömän kaukana...

Mukavaa viikonloppua sinulle ja Pilkulle!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Anna jokaisen sielun kulkea omaa tietään.

Tarvitsemme valoa !

Lauralle..

"Ellei minua ole luotu rakastamaan,miksi aamun sydän puhkeaa lauluun,
ja miksi etelätuuli kuiskailee nuorten lehtien keskellä?
Ellei minua ole luotu rakastamaan, miksi keskiyön kiihkeässä hiljaisuudessa on tähtien pakahduttava tuska?
Ja miksi tämä hullunrohkea sydän vain lähettää toivonsa merelle, jonka äärtä se ei edes tunne?

Huomasin aamun hesarista, että Laura Saloheimo on kuollut.

Laura kuoli rintasyöpään 40 vuotiaana 3.11.09

Tutustuin Lauraan kesäkuussa Perniön kansanopistossa. Osallistuimme Veda-taiteen kurssille.
Huomasin Lauran heti hänen pinkistä villatakistaan ja pinkistä pipostaan. Hän ei halunnut käyttää peruukkia.
Juttelimme paljon iltaisin kansanopiston karussa keittiössä, nakertaen riisikakkuja ja homejuustoa.
Laura kertoi avoimmesti syövästään. Hän ihmetteli,: "Miksi ihmisen- ainakin hänen- täytyy sairastua vakavasti, ennenkuin hän oppii ymmärtämään mitä Rakkaus oikeasti on ja oppii rakastamaan?"
Jokin Laurassa meni minuun hyvin syvälle. Meistä tuli ystävät.

Hän …