Siirry pääsisältöön

siniset enkelit sinisyydessä


"Lohduttaen sade huuhtoo
enkeleiden tummuneita siipiä, huuhtoo
niiden hohtavia käsivarsia
tuuli kohottaa ne ilmaan
tuuli hyväilee niiden siipiä
valo solmii niiden viittojen repeytyneet liepeet
pilvet kuljettavat
ylitse pimeiden kaupunkien
tuuli keinuttaa niitä hiljaisella rannalla."-Heidi Liehu
Olen nyt niin innosissani noitten kollasien kanssa. Jännä miten monella tavoin voi yhdistellä ja karsia, liittää ja poistaa...ja tuloksena aivan uusi erillainen juttu, ei huonompi, ei parempi mutta erillainen.
Niinkuin elämässäkin , kun löytää uuden näkökulman asiaan, voi ratkaisu löytyä. Kaikki voi näyttää syvemmältä, laajemmalta. Meillä on suunnattomat mahdollisuudet kaikessa.
Miksi me usein supistamme itsemme? Jäämme möykkyyn, josta tiirailemme hätäisesti , emmekä oikeasti näe maailmaa, elämää, itseämme!
Kuvan, sanojen, musiikin, yleensä taiteen kautta pääsemme yhteyteen oman sisimpämme syvimpään kerrokseen. V oimme olla vuoropuhelussa sielumme kanssa. Ja kun etenemme vieläkin syvemmälle, voimme olle yhteydessä maailmankaikkeuden kanssa, kaikkien yhteisen sielumme kanssa, jossa on kaikki...
Kun katselen tuota sinistä kuvaani. Suru minussa nousee pintaan ja kaikki ne itkemättömät tarinat , yksi kerrallaan, muuttuvat valoksi.

Kommentit

Kauniit enkelin kuvat. Uudet näkökulmat ovat aina tervetulleet. Olen onnellinen, kun saan olla paljon nuorten kanssa, jotka eivät supista itseään.
hanne sanoi…
Hannele..kiitos , kauneus on sinun silmissäsi..
Samoin minä olen ...Saan nuorilta niin paljon kaikkea...heillä on nauru vielä suupielissä..ja ilo hampaissa...

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Anna jokaisen sielun kulkea omaa tietään.

Lauralle..

"Ellei minua ole luotu rakastamaan,miksi aamun sydän puhkeaa lauluun,
ja miksi etelätuuli kuiskailee nuorten lehtien keskellä?
Ellei minua ole luotu rakastamaan, miksi keskiyön kiihkeässä hiljaisuudessa on tähtien pakahduttava tuska?
Ja miksi tämä hullunrohkea sydän vain lähettää toivonsa merelle, jonka äärtä se ei edes tunne?

Huomasin aamun hesarista, että Laura Saloheimo on kuollut.

Laura kuoli rintasyöpään 40 vuotiaana 3.11.09

Tutustuin Lauraan kesäkuussa Perniön kansanopistossa. Osallistuimme Veda-taiteen kurssille.
Huomasin Lauran heti hänen pinkistä villatakistaan ja pinkistä pipostaan. Hän ei halunnut käyttää peruukkia.
Juttelimme paljon iltaisin kansanopiston karussa keittiössä, nakertaen riisikakkuja ja homejuustoa.
Laura kertoi avoimmesti syövästään. Hän ihmetteli,: "Miksi ihmisen- ainakin hänen- täytyy sairastua vakavasti, ennenkuin hän oppii ymmärtämään mitä Rakkaus oikeasti on ja oppii rakastamaan?"
Jokin Laurassa meni minuun hyvin syvälle. Meistä tuli ystävät.

Hän …

Tarvitsemme valoa !