Siirry pääsisältöön


Pilvet ovat imaisseet kaiken sisäänsä. Ne roikkuvat aivan maahan asti. Minne olet karannut Aurinko? Kaipaan niin sinua. Miksi näyttäydyt nykyään niin harvoin meille?

Onneksi tuo ahdistava harmaus on muuttunut valkoiseksi usvaksi, pehmeäksi valoksi. Joku kirkkaus läpäisee kaiken. Tiedän , että sinä Aurinko olet siellä. Mutta tieto ei riitä, läsnäolo, kokemus, kosketus vain pääsee koskettamaan sieluamme.

Luonnossa ruumiimme ja sielumme uudistuvat luonnon vapauttavan kaaoksen voimasta. Jos elät erilläsi luonnosta , sielusi näivettyy.

Kuuntele tuulta, haistele ilmaa, anna sateen kostuttaa kasvojasi, hengitä usvaa, hengitä valoa ja anna kaiken laajentaa sisimpääsi.

Kiitos kaikille , jotka jaatte ajatuksiani ja kuviani. tervetuloa Iines ja Hane joukkoon!

Kommentit

arleena sanoi…
Miten kauniisti sovitat sanoja auringolle, luonnolle ja meitä ympäröivälle atmosfäärille.

Toivon samaa, mutta tämä päivä on kuin valkoista maitoa.
Inkivääri sanoi…
Hiukan harmaanakin päivänä lohduttaa tieto, että siellä se aurinko on pilven toisella puolella:) Meillä näyttäisi harmaa vihdoinkin väistyvän, aurinko ei vielä paista, mutta sää on silti tosi kirkas...
hanne sanoi…
Kiitos Arleena!!
Kiitos Inkivääri!1
Ja iltapäivällä aurinko ilmaisi itsensä!!heti kepeys itsessä kasvoi, tuli hyvä mieli..
Lähdin eka kertaa fillarilla liikkeelle, maa on niin sulaa jo...
Hallatar sanoi…
Kauniita siun valkoiset kuvasi. =)
Ihan varmasti sielusikin on valkoinen...
hanne sanoi…
Voi kiitos rakas Hallatar!!
uskon että sieltä löytyy kaikkia värejä..mutta valkoinen kutsuu minua voimakkaasti...

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Anna jokaisen sielun kulkea omaa tietään.

Tarvitsemme valoa !

Lauralle..

"Ellei minua ole luotu rakastamaan,miksi aamun sydän puhkeaa lauluun,
ja miksi etelätuuli kuiskailee nuorten lehtien keskellä?
Ellei minua ole luotu rakastamaan, miksi keskiyön kiihkeässä hiljaisuudessa on tähtien pakahduttava tuska?
Ja miksi tämä hullunrohkea sydän vain lähettää toivonsa merelle, jonka äärtä se ei edes tunne?

Huomasin aamun hesarista, että Laura Saloheimo on kuollut.

Laura kuoli rintasyöpään 40 vuotiaana 3.11.09

Tutustuin Lauraan kesäkuussa Perniön kansanopistossa. Osallistuimme Veda-taiteen kurssille.
Huomasin Lauran heti hänen pinkistä villatakistaan ja pinkistä pipostaan. Hän ei halunnut käyttää peruukkia.
Juttelimme paljon iltaisin kansanopiston karussa keittiössä, nakertaen riisikakkuja ja homejuustoa.
Laura kertoi avoimmesti syövästään. Hän ihmetteli,: "Miksi ihmisen- ainakin hänen- täytyy sairastua vakavasti, ennenkuin hän oppii ymmärtämään mitä Rakkaus oikeasti on ja oppii rakastamaan?"
Jokin Laurassa meni minuun hyvin syvälle. Meistä tuli ystävät.

Hän …