Siirry pääsisältöön
Tänään, 4.3.1977 syntyi esikoiseni kello 6.35 Jyväskylän keskussairaalassa, 32 vuotta sitten.
Muistan niin täydellisesti tuon tunteen synnytyksen jälkeen.
Mikä valtava ilo, onnellisuus, rakkaus syntyi kaikkia kohtaan. Siinä hetkessä en tarvinnut mitään muuta, siinä hetkessä oli läsnä kaikki!
Siihen aikaan lasta ei saanut vierihoitoon. hänet sai viereensä vain imetyksen ajaksi. Voi kuinka ikävöin ja kaipasinkaan lastani noina hetkinä, jolloin hän oli poissa. Tunnistin jo kaukaa heti hänen itkunsa, kun kärry nälkäisiä vauvoja tuotiin äideille ruokittavaksi.

Toinen lapseni syntyi parin vuoden päästä ja samanlainen onnellisuus täytti minut.

Vanhempien elämätön elämä on kaikkein pahinta lapselle, sanotaan.
Minä uskon, että olen elänyt elämääni mutta tukahduttanut monia ahdistavia tunteitani sisälleni.
Avioliittoni ei toiminut. Emme puhuneet entisen mieheni kanssa kuin arkisista, jokapäivän asioista. Emme puhuneet tunteistamme, olemattomasta seksielämästämme, emmekä siitä miksi avioliittomme, kotimme ilmapiiri on ahdistava...Minä jatkoin , koska tytöt olivat pieniä ja kuvittelin , että avioero heille olisi järkytys. Kuitenkin erosimme kun lapset olivat 9 ja 11v.

Olen pyytänyt tyttäriltäni anteeksi kun en ole osannut olla rehellinen, en itselleni , enkä muille.
He ovat saaneet kokea tuon ahdistavan ilmapiirin, hengen kodissamme.
Nykyään olemme hyviä ystäviä entisen mieheni kanssa. Pystymme keskustelemaan kaikesta. Olemme antaneet toisillemme anteeksi. Vietämme "entisen" perheemme kanssa joulut, Pääsiäiset...ja meillä on tosi mukavaa yhdessä..

Silti välillä mieltin, minkä jäljen, mallin olen lapsilleni jättänyt. Vanhempi tyttäreni myöntää, että hänen on tosi vaikeaa puhua syvistä asioista, tunteistaan.
Miksi minä en uskaltanut olla rehellinen, paljastaa todellisia tunteitani. Miksi riipuin siinä suhteessa vaikka en löytänyt rakkautta, silloin.
En ymmärtänyt silloin mitä on rakastaa.
Olen ollut läheisriippuvainen. Ehkä olen kasvanut siitä pois, ainakin osittain. Olin turvallisuudesta siinä avioliitossani, tai niin luulin. En uskaltanut hypätä itseni kanssa elämään, pois epärehellisyydestäni itseäni ja muita kohtaan.

Huomaan miten paljon vaatii rohkeutta olla rehellinen kaikessa, itselleen ja muille. Ei oikeasti tarvitse pelätä mitään. Elämä tuo ne oikeat asiat meille, kun antaudumme omina itseinä, viattomina sen haltuun...

Olen kirjoittanut vanhemmasta tyttärestäni, jolla on tänään synttärit, hänen masennuksestaan.
En tunne syyllisyyttä, en syytä itseäni mutta ajatukseni siirtyvät tuonne lasten lapsuuden aikaan, jolloin en uskaltanut olla minä!!! Olen antanut anteeksi myös itselleni. Toivon että se rakkaus, jonka olen löytänyt, kantaa kaikkia lähellä olevia niin lapsiani kuin muitakin ihmisiä.
Kaikki voidaan aina korjata rakkaudella.


"Sinun tehtävänäsi ei ole etsiä rakkautta, vaan pelkästään etsiä ja löytää kaikki ne esteet itsestäsi, jotka olet rakentanut torjumaan sitä. Ei ole välttämätöntä etsiä sitä, mikä on totta mutta on välttämätöntä etsiä sitä, mikä on valheellista. Jokainen harhakuva on pelon harhakuva, esiintyipä se missä muodossa tahansa. Ja jos yrität paeta yhdestä harhakuvasta toiseen, epäonnistut pakostakin. Jos etsit rakkautta itsesi ulkopuolelta, voit olla varma siitä, että havaitset vihaa sisimmässäsi ja pelkäät sitä. Rauha ei kuitenkaan koskaan synny rakkauden harhakuvasta, vaan ainoastaan sen todellisuudesta.

Rakkaus levittää Käsivartensa vastaanottamaan teidät ja
antamaan teille rauhan ikuisiksi ajoiksi."-Ihmeiden Oppikirja

Kommentit

Hallatar sanoi…
Onnea esikoisellesi. =)
Hänkin on herkän haaveellinen kalojen horoskoopissa syntynyt?

Onnea myös sinulle tänään.
Olet tehnyt suuren työn 32 vuotta sitten. =)
Nätisti korjoitat. Tunne synnytyksen jälkeen on mahtava.
kiitos hallatar...hän on herkkä...

neljän lapsen äiti! Sinä ymmärrät ja muistat!Lapset ovat suuria lahjoja meille, koko loppuelämän ajan!
Vanhempien elämätön elämä, niin. Velvollisuutemme elää omaa elämää eikä vain elää lastemme kautta.

Vaikka on ihanat kaverit heistä :)
Opin joka päivä jotain uutta.
Palaga sanoi…
Olen hiljelleen lueskellut ja katsellut herkkiä blogejasi! Löydän niistä paljon yhtymäkohtia itseeni ja elämääni.
Kuljen itse vielä masennuksen jälkimainingeissa ja surun ja menetyksen tiellä. Poikani on viidettä vuotta vakavan masennuksen kourissa ja mieheni kuoli noin vuosi sitten.

Kiitos vierailusta blogissani! Toivon,että tulet toistekkin.

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Lauralle..

"Ellei minua ole luotu rakastamaan,miksi aamun sydän puhkeaa lauluun, ja miksi etelätuuli kuiskailee nuorten lehtien keskellä? Ellei minua ole luotu rakastamaan, miksi keskiyön kiihkeässä hiljaisuudessa on tähtien pakahduttava tuska? Ja miksi tämä hullunrohkea sydän vain lähettää toivonsa merelle, jonka äärtä se ei edes tunne? Huomasin aamun hesarista, että Laura Saloheimo on kuollut. Laura kuoli rintasyöpään 40 vuotiaana 3.11.09 Tutustuin Lauraan kesäkuussa Perniön kansanopistossa. Osallistuimme Veda-taiteen kurssille. Huomasin Lauran heti hänen pinkistä villatakistaan ja pinkistä pipostaan. Hän ei halunnut käyttää peruukkia. Juttelimme paljon iltaisin kansanopiston karussa keittiössä, nakertaen riisikakkuja ja homejuustoa. Laura kertoi avoimmesti syövästään. Hän ihmetteli,: "Miksi ihmisen- ainakin hänen- täytyy sairastua vakavasti, ennenkuin hän oppii ymmärtämään mitä Rakkaus oikeasti on ja oppii rakastamaan?" Jokin Laurassa meni minuun hyvin syvälle. Meistä tuli ystäv

" Nähdä maailma hiekanjyvässä, ja taivas kedon kukassa, pidellä äärettömyyttä kämmenellään, ja ikuisuutta hetkessä"-William blake

" Kun tiedät kuka olet, mikään ei voi pysäyttää sinua "-Stedman Graham " On kaksi tapaa elää elämä. Toinen on kuin mikään ei olisi ihme. Toinen on, kuin kaikki olisi ihmettä."-A.Einstein " Emme näe asioita sellaisina kuin ne ovat, näemme ne sellaisina kuin itse olemme. "-Anais Nin

kukkaistytön kesäviesti

Hän on hieman uudistunut Hän on päässyt kehyksiin