Siirry pääsisältöön

luovuus



Sain Inkivääriltä , yhdessä seitsemän muun bloginpitäjän kanssa maininnan/valinnan luovaksi bloggariksi. Olen hirmu iloinen tästä kunniasta. Kiitos Vielä "Inkivääri"!!



Sääntöihin kuuluu, että annan hyvän kiertää eli valitsen myös omasta mielestäni kahdeksan luovaa blogia.




Mitä luovuus oikeastaan on?

Meidät on luotu. Mitä me luomme? Me luomme koko elämämme.
Joka päivä luomme uusia upeita juttuja. Vai luommeko? Onko elämämme pystyyn kuivettunut puu, jota jo madot nakertavat?




1100-luvulla eli Saksassa abbedissa, nimeltään Hildegard von Bingen, jota myöhemmin on pidetty hyvin viisaana naisena.
Hän oli aktiivinen ja luova.
Hän jätti jälkeensä lauluja, musiikkia, runoja, kirjoja, kuvataiteita.



Hildegard von Binden näki sairauden ja tukahdetun luovuuden välisen yhteyden.
Hänen mielestään suurin synti oli "hiljaisuus", ts se, että luopuu ilmaisemasta ajatuksia, tunteita ja omaa persoonallisuutta.


Hän koki tulevansa hyvin sairaaksi, kun ei käyttänyt lahjakkuuttaan ja mahdollisuuksiaan hyväksi.
Samalla hän huomasi, että luova työ vapautti hänessä suuria fyysisiä ja psyykkisiä voimavaroja. Hänen mielestä sorrosta vapautumisen radikaalein muoto koostui siitä, että ilmaisi itseään.
Jos tätä perustavan laatuista tarvetta tukahdutti, hänen mielestään alistui sellaisiin suhtautumistapoihin, kun, "tätä en osaa", "tätä minun ei kuulu" ja "kuka luulen olevani".



Nämä johtivat hänen käsityksensä mukaan sairauksiin.




Kjell Freden määrittelee luovuutta:


Ei vain luoda jotain uutta vaan luodaan itseään uudestaan, siis omaa kehitystä ja olemassaoloa. Kuinka paljon jätämme tilaa oman persoonallisuuden ja tunteiden ilmaisemiselle? Meidän tulee tarkastella, mitä asioita priorisoimme arjessamme ja elämässämme.



Jos haluamme , että luovuutta voimistetaan, meidän täytyy mahdollisuuksien mukaan itse tehdä valintoja, sen sijaan että antaisimme toisten tehdä niitä puolestamme.


Meidän tulee suojata itseämme liialta informaatiolta. Meidän pitää siis itse valita kuinka paljon, mitä tietoa ja vaikutteita otamme vastaan. Sen lisäksi voimme tehdä valinnan, että työskentelemme ilmaisumme kanssa, voimme valita luovuuden kehittämisen ja olla aktiivisempia.



"Mielikuvitus on tärkeämpää kuin tieto." A.Einstein



"Maalaaminen on yksi tapa pitää päiväkirjaa."P.Picasso



"Elääksemme luovaa elämää, miedän on luovuttava erehtymisen pelostamme."



"Löydämme oman lahjamme, kun lopetamme sopeutumisemme omiimme ja muiden malleihin, opimme olemaan oma itsemme ja annamme luonnollisen kanavamme olla avoinna."S.Gawain


On hyvin vaikeata nimetä vain kahdeksan blogia, näiden upeiden, lukemattomien blogien joukosta mutta kun on rajattava niin on pakko!


Oikeasti, en oikeastaan tykkääkään tästä ...
Jospa jätänkin valinnan tekemättä ja ilmoitan, että tuo merkki ylhäällä kuuluu mielestäni kaikille!!

Kommentit

Tässä tulee:
http://tarinointi.vuodatus.net/
http://runoruno.vuodatus.net/
http://inspis.vuodatus.net/
http://yykaakoo4.vuodatus.net/

Kiitoksia kommenteerauksesta!
Kuivettunut puu, ei. Kivoja sitaatteja, lainaan tuon "Valokuvaaminen on yksi tapa pitää päiväkirjaa."
P.Picasso

Ja otan merkin mukaani.
Kimmonkamera sanoi…
Minulla on samansuuntainen suhde näihin "blogipalkintoihin". Jokaisesta olen iloinen, mutta en haluaisi tehdä niiden sääntöjen mukaisia valintoja. Minustakin jokainen blogi on luova, hyvä, kaunis... omalla tavallaan. Omasta tilanteestani riippuen huomaan keskittyväni eri aikoina erilaisiin blogeihin.

Kiitos luovista sitaateistasi! Ajattelen niitä.
Kiitos Malboroman!!
Ehkä torstaina osallistun kuvagalleriaan???

Hannelen paratiisi!!
Muuten ihana tapa pitää päiväkirjaa maalaamalla..
Itse usein maalaailen naisen kasvot päivässä...
kai siinä tutkailen itseäni kuiteskin..

kiitos Kimmo kommentistasi!!
Olen iloinen kun olen sattunut löytämään sitaatteja, jotka koskettavat muitakin =)
Hallatar sanoi…
Minustakin on todella vaikeaa määritellä vain muutama blogi...
Siksi miekään en enää nimeä vastaanottajia vaan sallin kunniamerkin kaikille joilta se vielä puuttuu.

Sinulle se todella kuuluu. =)


Kaunista päivää siulle.
Kiitos sinulle Hallatar!!!
Halaukset!!!!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Lauralle..

"Ellei minua ole luotu rakastamaan,miksi aamun sydän puhkeaa lauluun, ja miksi etelätuuli kuiskailee nuorten lehtien keskellä? Ellei minua ole luotu rakastamaan, miksi keskiyön kiihkeässä hiljaisuudessa on tähtien pakahduttava tuska? Ja miksi tämä hullunrohkea sydän vain lähettää toivonsa merelle, jonka äärtä se ei edes tunne? Huomasin aamun hesarista, että Laura Saloheimo on kuollut. Laura kuoli rintasyöpään 40 vuotiaana 3.11.09 Tutustuin Lauraan kesäkuussa Perniön kansanopistossa. Osallistuimme Veda-taiteen kurssille. Huomasin Lauran heti hänen pinkistä villatakistaan ja pinkistä pipostaan. Hän ei halunnut käyttää peruukkia. Juttelimme paljon iltaisin kansanopiston karussa keittiössä, nakertaen riisikakkuja ja homejuustoa. Laura kertoi avoimmesti syövästään. Hän ihmetteli,: "Miksi ihmisen- ainakin hänen- täytyy sairastua vakavasti, ennenkuin hän oppii ymmärtämään mitä Rakkaus oikeasti on ja oppii rakastamaan?" Jokin Laurassa meni minuun hyvin syvälle. Meistä tuli ystäv

" Nähdä maailma hiekanjyvässä, ja taivas kedon kukassa, pidellä äärettömyyttä kämmenellään, ja ikuisuutta hetkessä"-William blake

" Kun tiedät kuka olet, mikään ei voi pysäyttää sinua "-Stedman Graham " On kaksi tapaa elää elämä. Toinen on kuin mikään ei olisi ihme. Toinen on, kuin kaikki olisi ihmettä."-A.Einstein " Emme näe asioita sellaisina kuin ne ovat, näemme ne sellaisina kuin itse olemme. "-Anais Nin

kukkaistytön kesäviesti

Hän on hieman uudistunut Hän on päässyt kehyksiin