Siirry pääsisältöön

lyhtyjen yö Vallinmäessä..




Olin eilen tyttäreni kanssa Crusell-viikkoon kuuluvassa "LYHTYJEN YÖ"-tapahtumassa.
Tapahtumalla oli kymmenvuotissynttärit.
Vallilanmäki oli yhdeksän aikaan illalla aivan tupaten täynnä ihmisiä filtteineen..
Minä, kuten hyvin monet muutkin, kävin laittamassa peittoni ja aamu kahdeksalta paikalle,varmistamassa hyvän paikan meille.

Jokaisella porukalla oli oma filttinsä, jonka päälläihmiset istuvat lähekkäin...nauttivat mitä herkullisimmista picnik-eväistään, kuohuviinistä ja monipuolisesta musiikista. Jokaisella oli oma lyhty mukana. Illan pimetessä puisto oli hurmaavan näköinen, satojen lyhtyjen loistaessa heinäkuun yössä..

Musiikista vastasi eilen:
helsinkiläinen Hereä-yhtye, joka soittaa skandinaavilaista maailmanmusiikkia, jossa yhdistyy ikiaikainen syke lyyrisiin melodioihin.
Ja paikallisia musiikillisia mestareita...laulajia, soittajia...Musiikillinen anti oli taas kerran aivan mahtavaa...

kaikki aistit olivat saaneet vahvan kosketuksen ja nautinnon, tuon pimenevän illan sylissä...

Tämä on yksi tapa saada ihmisiä luonnon keskelle..metsään tai puistoon..
Joskus voisi kokeilla vastaavaa yhteenkokoontumista ilman musiikkiakin...mahtaisko ihmiset tulla peittojensa kanssa viettämään pimenevää iltaa, hiljaisuutta kuunnellen, yhdessä?

Kommentit

Rita A sanoi…
Vaikuttaa aivan upealta idealta tuollainen piknik illan pimetessä. Meikämanta vaan on niin iltauninen että ei onnistuisi...

Kiva kuva teistä :)
BLOGitse sanoi…
tosi kiva tilaisuus! kuulostaa tosi idylliselta...
Kestiko myohaan?
SuviAnniina sanoi…
Kuulostaa ihanan tunnelmalliselta tapahtumalta, lyhtyjen loiste oli varmasti upeaa!
Anonyymi sanoi…
Tunnelmallinen ilta varmaan. Voin kuvitella lyhtyjen pehmeän tuikkeen ja musiikin...hienoa!
Rita:Minäkin olen iltauninen ..Yleensä en jaksa lähteä enää minnekkään seitsemän jälkeen...miks monet jutut alkavat niin myöhään yleensä??

BLOGitse: puoleel öihin asti vallinmäellä ja jatkot paikallisessa terassiravintolassa, jonne emme jaksaneet lähteä...

SuviAnniina: ihmeen pimeää oli jo kymmenen jälkeen...syksy se hiipii...

Uuna: Musiikki luonnossa, ulkoilmassa ei ole hullumpaa... Tosi viihtyisää..ja minäkin jaksoin pirteänä nautiskella illasta...
arleena sanoi…
Näytti ja kuullosti antoisalta musiikki-illalta. Kiva idea nuo lyhdyt, illan hämärässä tunnelmalliset.
Kiitos arleena kommentistasi.oli ihana ilta pehmeässä pimenevässä suviyössä..

Hannele :D

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Lauralle..

"Ellei minua ole luotu rakastamaan,miksi aamun sydän puhkeaa lauluun, ja miksi etelätuuli kuiskailee nuorten lehtien keskellä? Ellei minua ole luotu rakastamaan, miksi keskiyön kiihkeässä hiljaisuudessa on tähtien pakahduttava tuska? Ja miksi tämä hullunrohkea sydän vain lähettää toivonsa merelle, jonka äärtä se ei edes tunne? Huomasin aamun hesarista, että Laura Saloheimo on kuollut. Laura kuoli rintasyöpään 40 vuotiaana 3.11.09 Tutustuin Lauraan kesäkuussa Perniön kansanopistossa. Osallistuimme Veda-taiteen kurssille. Huomasin Lauran heti hänen pinkistä villatakistaan ja pinkistä pipostaan. Hän ei halunnut käyttää peruukkia. Juttelimme paljon iltaisin kansanopiston karussa keittiössä, nakertaen riisikakkuja ja homejuustoa. Laura kertoi avoimmesti syövästään. Hän ihmetteli,: "Miksi ihmisen- ainakin hänen- täytyy sairastua vakavasti, ennenkuin hän oppii ymmärtämään mitä Rakkaus oikeasti on ja oppii rakastamaan?" Jokin Laurassa meni minuun hyvin syvälle. Meistä tuli ystäv

" Nähdä maailma hiekanjyvässä, ja taivas kedon kukassa, pidellä äärettömyyttä kämmenellään, ja ikuisuutta hetkessä"-William blake

" Kun tiedät kuka olet, mikään ei voi pysäyttää sinua "-Stedman Graham " On kaksi tapaa elää elämä. Toinen on kuin mikään ei olisi ihme. Toinen on, kuin kaikki olisi ihmettä."-A.Einstein " Emme näe asioita sellaisina kuin ne ovat, näemme ne sellaisina kuin itse olemme. "-Anais Nin

kukkaistytön kesäviesti

Hän on hieman uudistunut Hän on päässyt kehyksiin