Siirry pääsisältöön

"unen maailmassa" maalauksen tarina...

Luovuus lähtee hiljaisuudesta... Alku sisältää päämäärän...

Niinkuin pienessä tammenterhossa on kaikki se tieto, mitä se tarvitsee, kasvaakseen upeaksi, uljaaksi isoksi puuksi...
lisäksi se tarvitsee hyvää maata, vettä ja aurinkoa..

Samoin meissä ihmisissä on jo sisällämme kaikki se tärkeä tieto, miten kasvaa rakastavaksi, vapaaksi, empaattiseksi, läsnäolevaksi, elämästä nauttivaksi ihmiseksi...
Mitä tapahtui, että yhteys sisimpään katkesi?
olemme vain unessa, meidän tulisi herätä...mikä ja kuka meidät voi herättää??

Olin tämän viikon Muurlassa, vedic artin kurssilla. Osallistuin opettajan kurssiin, eli nyt minulla on mahdollisuus opettaa tätä menetelmää, joka on yksi niistä monista, jotka voivat herättää meidät "unestamme" ja tuoda lähelle sisintämme...

Maalaamiseni lähti kursilla sunnuntaina omasta mielestäni takkuisesti liikkeelle...
Olin niin hätäinen, heti olisi pitänyt syntyä jotain sykähdyttävää..maalasin eri väreillä, maalasin päälle ja taas sama juttu...monta tuntia ähersin... en muistanut nauttia väreistä, en muistanut nauttia maalaamisesta, odotin tuotosta..suoritin...
taas maalasin päälle..

Jossain vaiheessa olin iloinen siitä, että osasin luopua...vaikka maalaus näyttikin värillisesti joltakin, maalasin päälle...






Jossain vaiheessa yks kaks huomasin vain kun maalauksestani ilmestyi hahmoja ja valoa...Nuo molemmat kaapuihin pukeutuneet , valoa säteilevät hahmot syntyivät aivan itse, ilman minun tietoista pensselin piirtoa...ne vain tulivat..
olin iloinen kun kuvani sain "pyhän" tunnelman..Siihen ilmestyi myös kolmaskin hahmo, mutta maalasin hänet pois...





Seuraavana aamuna innokkaana syöksyin maalauksen kimppuun ja hahmottelin valosumusta enkelin...sekin tavallaan oli jo siinä,,hiukkasen vain lisäilin muutaman sivellinvedon ja vaaleaa...

Katselin pitkään maalaustani ja se oli valtavan voimakas, elävä ja kaunis...
ajattelin, että en halua takertua siihen, ehkä jokin muu juttu haluaa myös vielä tulla tässä maalauksessa minulle ....ja maalasin päälle...oikeastaan tuona eka päivänä ja toisenakin, tietoisesti halusin harjoitella luopumista...vaikka maalaukseni merkitsi jo tuossa vaiheessa minulle paljon, uskalsin maalata sen päälle, en jäänyt siihen kiinni...




Sininen on yksi hyvin tärkeä väri minulle...maalasin sinisillä....ja hetken kuluttua aloin nähdä paljon juttuja, jotka halusivat tulla esiin maalauksessani....lintu, jonka poistin, joutsenen pää ja kaula, nainen nukkumassa vedessä, pää tyynyllä...
maisema ja kaksi pientä taloa...halusin säilyttää tämän kuvan ja hiukan viimeistelin ja viimeistelen vielä vähäsen...
Annoin maalaukselleni nimen "unen maailmassa"....Tykkään siitä paljon itse. Välttämättä en laita sitä kehyksiin mutta aion istua rauhassa ja katsoa sitä päivittäin pitkäänkin...ja antaa sen kertoa minulle viestinsä ja että minä itse menen siihen ja sitten siinä maalauksessa olevat ovat kaikki vuorovaikutuksessa minun henkeni kanssa...ja onhan siinä ne pyhät hetketkin siellä alla...





UNEN MAAILMASSA



Minä olen tuo rauhaisana, vedessä nukkuva nainen, vailkoisessa puvussaan...
unimaailmassani näen ison linnun, niin ison, ettei se mahdu kuvaankaan...tuo lintu kuvaa minulle vapautta ja uskollisuutta...linnun yläpuolella on iloinen delfiini joka tuo iloa...paljon vettä, rauhaa, koskettavaa ja pienet talot...niitä mietin vielä...


Veda taiteessa lähdetään aina liikkeele hiljaisuuden hetkestä. Istutaan hiljaa läsnä itsessään. Hiljaisuuden jälkeen piirretään viivaa...herkkää väreilevää viivaa, ympyräviivaa, voimakkaampaa viivaa...ja kun maalari on herkistynyt, läsnä siinä hetkessä, voi hän alkaa pensselinvedolla oman maalaamisensa, ilman mitään ajatusta, mielikuvaa, että siitä pitäisi tulla " se ja se"...hän vain antautuu nauttimaan väreistä, maalaamisestaan ja taide alkaa kommunikoimaan hänen kanssaan, niin kauan kun hän on vapaa, ilman suoritusta, ilman odotuksia...

Kommentit

Pilviharso sanoi…
Kuulostaa mielenkiintoiselta, ihanalta. Ylenpalttisena pohtijana kaipaan sellaista tekemistä, jossa ei tarvitse ajatella, vaan antaa mennä. Mattojen pesusta kummempaa en ole nyt löytänyt.

Kiitos kauniista kortista! Keinutyttö on jo kehystetty!
Anonyymi sanoi…
Hienoa, että kerrot prosessista, miten maalaus lähtee sisältä. Tällainen omin sanoin kerrottu ja samalla koettu tapahtumasarja on parasta ja mielenkiintoisinta. Joskus lainaat viisaita sanoja, mutta omat sanasi ovat paljon viisaampia ja luontevampia. Tätä oli todella mielenkiintoinen lukea ja katsoa kuvia myös.

Minua kiinnostaa ensimmäinen kuva eniten, koska siinä on niin voimakkaat vastakohdat. Edessä on sidottu ja vangittu joku tai jokin, jonka takana hehkuu valo. Valo haluaa vapauttaa vangitun ja onkin jo siinä onnistumassa.

Minustakin maalaamisessa on parasta juuri se, ettei pyri mihinkään, eikä yritä tehdä sitä tai tätä. Maalaa vain ja antaa tulla mitä on tulossa. Miten kaipaankaan sitä tunnetta. Ja koko ajan tunnen, miten pallo sisälläni kasvaa ja kaipaa sivellintä käteen. Olen tietoisesti antanut ajan kulua, sillä kun otan siveltimen käteeni, tiedän, että syntyy jotain täysin erilaista kuin ennen. Mistä sen tiedän, en tiedä, tiedän vain.

Nyt harpin jo ohi aiheen, mutta saat aina luovuuden minussa pyrkimään pintaan. Kiitos sinulle, on kuin olisin itse maalannut :-)
SuviAnniina sanoi…
Nukkuva nainen vedessä on aivan Ihana!
Pilviharso!
Ole hyvä =)


Uuna!
Se maalaamisessa ja elämässä on tärkeää, että me noudatamme omaa "Dharmaamme"...tietämme, tehtävämme...ja että löydämme se, mikä on meidän "iso" tehtävä..

Minä huomaan maalatessani, että värit ovat minun maailmani, muoto on minulle "vaikeampaa"...

Olen iloinen kun innoitan sinut luovuuden maailmaan!!

kiitos SuviAnniina!!!
Johanna sanoi…
Ihanalta kuullostaa. Se on tuttua tuo hiljaisuuteen humpsahtaminen ja sitten kuva vaan tulee. Niinkuin meditaatio....en yhtään kyllä ihmettele että sait delfiinitkin siellä vieraaksesi :)
Ihanaa kun nyt voit opettaa tuota taitoa!
Kiitos Johanna...
helppo ymmärtää kun on kokenut...
kiitos kommentistasi!!!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Lauralle..

"Ellei minua ole luotu rakastamaan,miksi aamun sydän puhkeaa lauluun, ja miksi etelätuuli kuiskailee nuorten lehtien keskellä? Ellei minua ole luotu rakastamaan, miksi keskiyön kiihkeässä hiljaisuudessa on tähtien pakahduttava tuska? Ja miksi tämä hullunrohkea sydän vain lähettää toivonsa merelle, jonka äärtä se ei edes tunne? Huomasin aamun hesarista, että Laura Saloheimo on kuollut. Laura kuoli rintasyöpään 40 vuotiaana 3.11.09 Tutustuin Lauraan kesäkuussa Perniön kansanopistossa. Osallistuimme Veda-taiteen kurssille. Huomasin Lauran heti hänen pinkistä villatakistaan ja pinkistä pipostaan. Hän ei halunnut käyttää peruukkia. Juttelimme paljon iltaisin kansanopiston karussa keittiössä, nakertaen riisikakkuja ja homejuustoa. Laura kertoi avoimmesti syövästään. Hän ihmetteli,: "Miksi ihmisen- ainakin hänen- täytyy sairastua vakavasti, ennenkuin hän oppii ymmärtämään mitä Rakkaus oikeasti on ja oppii rakastamaan?" Jokin Laurassa meni minuun hyvin syvälle. Meistä tuli ystäv

" Nähdä maailma hiekanjyvässä, ja taivas kedon kukassa, pidellä äärettömyyttä kämmenellään, ja ikuisuutta hetkessä"-William blake

" Kun tiedät kuka olet, mikään ei voi pysäyttää sinua "-Stedman Graham " On kaksi tapaa elää elämä. Toinen on kuin mikään ei olisi ihme. Toinen on, kuin kaikki olisi ihmettä."-A.Einstein " Emme näe asioita sellaisina kuin ne ovat, näemme ne sellaisina kuin itse olemme. "-Anais Nin

kukkaistytön kesäviesti

Hän on hieman uudistunut Hän on päässyt kehyksiin