Siirry pääsisältöön

tähän päivään...








Eilen illalla piirtelin.....
katsoin yhdentekevän leffan...

Piirtäessä olen läsnä itsessäni ja tässä hetkessä,
vaikka saatankin saavuttaa virtauksen,
tilan ja hetken jossa taiteilijajumalatar on läsnä..
aika katoaa ja on vain minä ja piirtäminen..

Telkkaria katsoessani en ole itsessäni, olen jossani muualla..
Luovutan jotain itsessäni medialle, turrun...
Harva elokuva todella koskettaa ja saa aikaan kosketuksen hipaisun itsessäni, muutoksen mielessäni ja tunnemyrskyn minussa...

Tänään ajattelin katsoa iki-ihanan "West side storyn",
jonka katsoin aikanaan joskus kuuskyt-luvulla, kuusi kertaa
Jyväskylän nuhjuisessa leffateatterissa...
Silloin se kosketti , joka kerran...
Silmät turvonneina itkusta, hiiviskelimme tyttökaverin kanssa häpeillen ulos
illan pimeyteen..


Tämä aamu on kaunis.
Aurinko sulattaa yön pakkasen,
jäät sulavat,
lehtikään ei liiku.
Ihmeellinen hiljaisuus,
ikäänkuin kaikki odottaisivat jotain suurta...

Kommentit

Saima sanoi…
Tuosta piirustuksesta huomaa, että oot ollut läsnä. Mäkin kaupaan sitä tunnetta, oon sitä joskus kokenut, mutta en pitkään aikaan.
arleena sanoi…
Tänään on ollut kaunis syksyinen päivä. Minäkin ihmettelin rauhaa ympärillä, odottava tunne.
Runotalon Sari sanoi…
Minulla aika katoaa luonnossa: kun menen puutarhaani ja istun hiljaa tai kun kävelen metsässä. On ihana tunne, kun voi hävittää ajan!
hanne sanoi…
Saima: kitos kommentistasi..
Olen ollut siinä..luonto on varmaan parhaita taiteilijoita ja siellä helposti pääsee läsnäolevaksi itsensä ja kaikkeuden kanssa...

Arleena: niin...ihmeelinen pysähtyneisyys...ja linnut parveilivat valtoimenaan...

Runotalon Sari:
on ihana tunne!!!
oikeastaanhan aikaa ei ole...
eli kun on oikein itsessään on siinä oikeasti ja kaikkeudessa..

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Anna jokaisen sielun kulkea omaa tietään.

Tarvitsemme valoa !

Lauralle..

"Ellei minua ole luotu rakastamaan,miksi aamun sydän puhkeaa lauluun,
ja miksi etelätuuli kuiskailee nuorten lehtien keskellä?
Ellei minua ole luotu rakastamaan, miksi keskiyön kiihkeässä hiljaisuudessa on tähtien pakahduttava tuska?
Ja miksi tämä hullunrohkea sydän vain lähettää toivonsa merelle, jonka äärtä se ei edes tunne?

Huomasin aamun hesarista, että Laura Saloheimo on kuollut.

Laura kuoli rintasyöpään 40 vuotiaana 3.11.09

Tutustuin Lauraan kesäkuussa Perniön kansanopistossa. Osallistuimme Veda-taiteen kurssille.
Huomasin Lauran heti hänen pinkistä villatakistaan ja pinkistä pipostaan. Hän ei halunnut käyttää peruukkia.
Juttelimme paljon iltaisin kansanopiston karussa keittiössä, nakertaen riisikakkuja ja homejuustoa.
Laura kertoi avoimmesti syövästään. Hän ihmetteli,: "Miksi ihmisen- ainakin hänen- täytyy sairastua vakavasti, ennenkuin hän oppii ymmärtämään mitä Rakkaus oikeasti on ja oppii rakastamaan?"
Jokin Laurassa meni minuun hyvin syvälle. Meistä tuli ystävät.

Hän …