Siirry pääsisältöön

haluan luottaa...



Pieni sininen orvokki sinnittelee marraskuun lopun harmaudessa...
Tunnen olevani tuo kukkanen sateen ja tuulen, harmauden ja pimeyden sylissä...


"Joku on salaa pannut käteeni rakkauden kukan.
Joku on varastanut sydämeni ja
sirotellut sen yli taivaan.
En tiedä olenko löytänyt hänet vai etsinkö edelleen,
kaikista paikoista, ja onko tämä kipu onnea vai
polttavaa tuskaa."

Vanhempi tyttäreni soitti minulle alkuillasta.
Juttelimme, pääasiassa kuuntelin.
En osaa olla murehtimatta, kannan tuskaa hänen elämästään, hänen yksinäisyydestään, hänen kihlattunsa alkoholin käytöstä, hänen tyhjyydestään, hänen suunnattomuudestaan..
En osaa, en voi muuta kuin kuunnella ja olla läsnä... mutta minusta tuntuu, että minun täytyisi tehdä enemmän..haluaisin tehdä...mutta elämä on hänen omansa ja hän elää sitä itse...etsii ja löytää, kadottaa ja taas löytää...

Mitä isommiksi/vanhemmiksi lapset kasvavat, sitä suuremmiksi murheet heistä muuttuvat...

"Tee minusta vapaa niinkuin taivaan linnut,
näkymättömien teiden kulkijat.
Tee minusta vapaa niinkuin kaatosade tai kuin myrsky,
joka puistaa kiharoitaan ja syöksyy kohti tuntematonta.
Tee minusta vapaa kuin metsäpalo, kuin ukkonen,
joka nauraa ääneen, heittäen haasteen pimeydelle."

Minä haluan luottaa.
Murehtiminen, huolehtiminen ei auta, tiedän sen...

"Tiedän, että unelmat, jotka eivät ole täyttyneet,
sävelet, jotka eivät ole vielä soineet,
eivät ole vielä irronneet sinun luuttusi kielistä,
ne eivät ole hukassa kokonaan."

Tämä päivä on ollut harmaa...
mutta tiedän että se aurinko on siellä harmauden takana..


Runot : Rabindranath Tagore

Kommentit

Una sanoi…
Sininen väri jotenkin sopiikin siulle. Se on herkkävahva väri.

Onneksi siekin huomaat näitä pieniä väriläimäsköjä maailman harmaudessa. =)


*halaus*
Uuna sanoi…
Olisi helppoa lentää kuin lintu ja unohtaa poikaset heti kun siivilleen pääsevät, mutta meillä on erilainen vastuu kuin linnuilla. Koska olemme ihmisiä ja äitejä, meillä on vastuumme, mutta on vaikea tietää, missä raja milloinkin kulkee. Liikaa ei saa tupata, mutta välinpitämätön ei saa olla.
Uskon että sinä selviät hyvin vaikeiden tilanteiden keskellä, olet herkkävaistoinen ja auki sisältä, kyllä sinä tiedät :-)
hanne sanoi…
kiito Una!!Sininen on yksi hyvin tärkeä väri minulle...

halaus!!!

uuna:Ai kun ihanasti taas annoit viisautta ja v aloa..kannustusta..minäkin jaksan lentää...
Rita sanoi…
Murehtiminen ei auta. Se on hyvin sanottu. Totta. Sitten pitäis vaan keksiä mikä auttaa... Helpommin sanottu kuin tehty.

Ihmeellistä miten myöhään orvokkeja voi olla maisemassa :) Kaunis sininen.
Yksinäinen susi sanoi…
Äidin huoli on raskas, kun lapsi ei voi hyvin... Niin ymmärrettävää. Murehtiminen ei auta (niin kuin olet itsekin jo myöntänyt), mutta voithan yrittää pitää hauskaa tytärtesi kanssa, jotta kaikilla olisi hyvä mieli.. Tee vain se minkä kykenet, mutta pidä itsesi myös onnellisena!

Lämmin halaus ja valon kosketus..

Miten piristävää nähdä tähän aikaan vuodesta maassa elävä orvokki! Se tietää varmasti jotain hyvää.. :)
Hannele mummu sanoi…
Hyvä että kuuntelet. Paljon enempää ei voi tehdä, jokainen elää omaa elämäänsä.
SuviAnniina sanoi…
Voi hanne, kuuntelemisen taito on todella hieno asia, itse olen kai aika huono siinä, vaikka tahtoisin olla parempi.
Surullista katsella vierestä toisen lähimmäisen kärsimystä, joskus tuntuu niin voimattomalta, kun tietää ettei pysty mitään tekemään.
Olla läsnä on kai se ainoa...

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Anna jokaisen sielun kulkea omaa tietään.

Tarvitsemme valoa !

Lauralle..

"Ellei minua ole luotu rakastamaan,miksi aamun sydän puhkeaa lauluun,
ja miksi etelätuuli kuiskailee nuorten lehtien keskellä?
Ellei minua ole luotu rakastamaan, miksi keskiyön kiihkeässä hiljaisuudessa on tähtien pakahduttava tuska?
Ja miksi tämä hullunrohkea sydän vain lähettää toivonsa merelle, jonka äärtä se ei edes tunne?

Huomasin aamun hesarista, että Laura Saloheimo on kuollut.

Laura kuoli rintasyöpään 40 vuotiaana 3.11.09

Tutustuin Lauraan kesäkuussa Perniön kansanopistossa. Osallistuimme Veda-taiteen kurssille.
Huomasin Lauran heti hänen pinkistä villatakistaan ja pinkistä pipostaan. Hän ei halunnut käyttää peruukkia.
Juttelimme paljon iltaisin kansanopiston karussa keittiössä, nakertaen riisikakkuja ja homejuustoa.
Laura kertoi avoimmesti syövästään. Hän ihmetteli,: "Miksi ihmisen- ainakin hänen- täytyy sairastua vakavasti, ennenkuin hän oppii ymmärtämään mitä Rakkaus oikeasti on ja oppii rakastamaan?"
Jokin Laurassa meni minuun hyvin syvälle. Meistä tuli ystävät.

Hän …