haluan luottaa...

Pieni sininen orvokki sinnittelee marraskuun lopun harmaudessa...
Tunnen olevani tuo kukkanen sateen ja tuulen, harmauden ja pimeyden sylissä...


"Joku on salaa pannut käteeni rakkauden kukan.
Joku on varastanut sydämeni ja
sirotellut sen yli taivaan.
En tiedä olenko löytänyt hänet vai etsinkö edelleen,
kaikista paikoista, ja onko tämä kipu onnea vai
polttavaa tuskaa."

Vanhempi tyttäreni soitti minulle alkuillasta.
Juttelimme, pääasiassa kuuntelin.
En osaa olla murehtimatta, kannan tuskaa hänen elämästään, hänen yksinäisyydestään, hänen kihlattunsa alkoholin käytöstä, hänen tyhjyydestään, hänen suunnattomuudestaan..
En osaa, en voi muuta kuin kuunnella ja olla läsnä... mutta minusta tuntuu, että minun täytyisi tehdä enemmän..haluaisin tehdä...mutta elämä on hänen omansa ja hän elää sitä itse...etsii ja löytää, kadottaa ja taas löytää...

Mitä isommiksi/vanhemmiksi lapset kasvavat, sitä suuremmiksi murheet heistä muuttuvat...

"Tee minusta vapaa niinkuin taivaan linnut,
näkymättömien teiden kulkijat.
Tee minusta vapaa niinkuin kaatosade tai kuin myrsky,
joka puistaa kiharoitaan ja syöksyy kohti tuntematonta.
Tee minusta vapaa kuin metsäpalo, kuin ukkonen,
joka nauraa ääneen, heittäen haasteen pimeydelle."

Minä haluan luottaa.
Murehtiminen, huolehtiminen ei auta, tiedän sen...

"Tiedän, että unelmat, jotka eivät ole täyttyneet,
sävelet, jotka eivät ole vielä soineet,
eivät ole vielä irronneet sinun luuttusi kielistä,
ne eivät ole hukassa kokonaan."

Tämä päivä on ollut harmaa...
mutta tiedän että se aurinko on siellä harmauden takana..


Runot : Rabindranath Tagore