Siirry pääsisältöön

väsyttää...



Eilen illalla taivas oli hyvin voimauttavan, vahvan ja
jopa pelottavankin näköinen. Jäin vain tuijottamaan pilvien liikkumista.
Kuu näyttäytyi melkein kokonaisenaan välillä hohtaen ja
välillä piiloutuen pilvien taakse.
Jotain hyvin mystistä oli läsnä siinä hetkessä, satumaista.

Halusin ikuistaa tuon hetken itseeni ja myös kameraan...
mutta ilman jalustinta , kuvasta tuli liikahtunut...



Olen ollut viime aikoina hieman väsähtänyt.
Olen kyllä liikkunut riittävästi ja monipuolisesti....
Tänäänkin vedin hip hoppia oppilailleni ja kohta vielä joogaa..
Olen ulkoillut, olen nukkunut riittävästi ja syönyt terveellisesti
ja vain ollut...

Oisko se tää aika sit, joka väsyttää???
Tai sit tää ikä!!

Ihania pimeitä iltoja ja öitä,
sateisia harmauksia...

Kynttilöitä ja lyhtyjä,
pysähtyneisyyttä ja levähtämistä,
hiljaisuutta ..

Kommentit

Uuna sanoi…
Ehkä kuvasi pieni epätarkkuus tuo paremmin esiin illan mystisyyden ja kuun liikkeet. Ei kaikkien kuvien tarvitse ollakaan tarkkoja. Liike vie mukanaan.

Minua ei väsytä erikoisesti, mutta makeanhimo on taas tullut. Sama juttu aina marraskuussa.

Olen avannut kollaasini oven...:-D
Yksinäinen susi sanoi…
Ihana kuva ja mikäs sitä kauniimpi kuin illan pimeä ja täydenkuun loisto.

Minäkin olen ollut väsynyt, varsinkin kun silloin vähän aikaa sitten satoi varmaan kaksi viikkoa putkeen. Se suorastaan lannistaa! Mielialat painuvat ihan maahan. Tuntuu niin hyvältä, kun nyt (ainakin täälläpäin) aurinko on paistanut ja taivas on ollut sininen... Heti piristyy.

Tottakai työt väsyttävät ja itse ainakin rasitun heti, kun minulla ei ole riittävästä aikaa vain itselleni.

Aurinkoisia marraskuun päiviä sinne!
Nana sanoi…
Tiedätkö, minä ajattelin eilen illalla aivan samaa,kun katselin tuollaista taivasta koirien kanssa iltalenkillä. Pienistä asioista nauttiminen antaa voimia...
Ja hyvä,että löysit blogistani ohjeita tähän marraskuuhun ;)
Huhtikuunnoita sanoi…
Sanoin juuri eilen työkaverilleni: näin harmaana päivänä pitäisi olla kotona peiton alla ja lukea kirjaa. Tulee sellainen karhuntalviunutunnelma kun on pimeää.
Illalla kävin stepissä ja oli niin hauskaa, hikistä ja rentouttavaa.
Kaikki ei ole niin synkkää miltä välillä tuntuu :o)
Pilviharso sanoi…
Kiitos kirjavinkistäsi, luin sen heti (kts. blogini)!

Kumma kyllä, olen pitkiin aikoihin kokenut nämä kuutamoiset loka-marraskuun ajat kovin kauniina. Karun kauniina. Ehkä suru tuntee itsensä kotoisaksi tässä maisemassa.

Sumusta en pidä, silloin en näe tarpeeksi kauas. TAhdon avaruutta, väljyyttä, tyhjää tilaa edessä.
hanne sanoi…
Olen uuna kanssasi oikeastaan ihan samaa mieltä...
harsoinen, utuinen kuva...
Samoin minulle maistuu luvattoman usein karkit...mutta Nanalta"sain luvan" kerätä rasvaa talven varaksi...

Yksinäinen susi:
Kiitos sinulle myös!!
Oma aika ja tyhjentävä oleminen ovat niin tärkeitä!!!

Nana: Onneks sulla on koirat..
niiden kanssa on pakko mennä ulos raikkauteen...
Etenkin illalla en viitsis millään lähteä pimeyteen...vaikka se aina palkitsee!!!

Huhtiluun noita...
Olet ihan oikein sanonut työkavereillesi...
Minäkin oikeastaan jo odotan, että saan heittäytyä illalla taas vällyjen alle, kirja kainaloon..
nyt menen vielä vetää parit tunnit kouluun..

Pilviharso:
samoin minä en tykkää sumusta...paitsi jossain kuvassa, metsän reunassa, niittyjen peitteenä, usvanhenkäyksenä...
Tarvitsen avaruutta, ulottuvuutta...
olitko sä jousimies? Yleensä ne ainakin tarvitsevat...just like me...

kiva kun löysit kirjan...
Lastu sanoi…
Marraskuu, levollisuuden kuu, rauhallisuuden aika. Sisintään voi silittää.
Inkivääri sanoi…
Kuva on hieno! Täysikuu näyttää houkutelleen tosi monen muunkin kameran kanssa kuuta luurailemaan - ja valvomaan! Ehkä se on tämä aika joka väsyttää ja minua vielä täysikuu, jolta en saa nukuttua kunnolla, tosin viime yönä jo nukuin, vaan nyt jo taas väsyttää kamalasti...
Pilviharso sanoi…
Olen nouseva jouskari ja kauas pitää nähdä! Koska olen aurinkomerkiltäni härkä, tulee joskus mielenkiintoista sisäistä ristiriitaa: jousimies tekee päätökset ja menee jo, mutta härkä kiemurtelee, että mitä se nyt meni taas tekemään... Toisaalta härkä pitää jalat myös maassa.

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Anna jokaisen sielun kulkea omaa tietään.

Lauralle..

"Ellei minua ole luotu rakastamaan,miksi aamun sydän puhkeaa lauluun,
ja miksi etelätuuli kuiskailee nuorten lehtien keskellä?
Ellei minua ole luotu rakastamaan, miksi keskiyön kiihkeässä hiljaisuudessa on tähtien pakahduttava tuska?
Ja miksi tämä hullunrohkea sydän vain lähettää toivonsa merelle, jonka äärtä se ei edes tunne?

Huomasin aamun hesarista, että Laura Saloheimo on kuollut.

Laura kuoli rintasyöpään 40 vuotiaana 3.11.09

Tutustuin Lauraan kesäkuussa Perniön kansanopistossa. Osallistuimme Veda-taiteen kurssille.
Huomasin Lauran heti hänen pinkistä villatakistaan ja pinkistä pipostaan. Hän ei halunnut käyttää peruukkia.
Juttelimme paljon iltaisin kansanopiston karussa keittiössä, nakertaen riisikakkuja ja homejuustoa.
Laura kertoi avoimmesti syövästään. Hän ihmetteli,: "Miksi ihmisen- ainakin hänen- täytyy sairastua vakavasti, ennenkuin hän oppii ymmärtämään mitä Rakkaus oikeasti on ja oppii rakastamaan?"
Jokin Laurassa meni minuun hyvin syvälle. Meistä tuli ystävät.

Hän …

Tarvitsemme valoa !