Siirry pääsisältöön

"Aina kun kieltäydymme elämän uudesta tarjouksesta,
saamme tunneperäisiä kovettumia sieluumme,
kieltäydyttyämme elämästä, meistä tulee kuoleman palvelijoita."-Thomas Moore

Yksi suurimmista synneistä on elämätön elämä!

"Meidät lähetetään maailmaan elämään täydesti kaikessa,
joka sisimmässämme havahtuu ja ottamaan vastaan kaikki,
mikä kohdallamme tulee.
Me emme saisi milloinkaan sallia pelkojemme tai toisten odotusten
muodostaa estettä omalle kohtalollemme.

Jokaisen sielun muoto on omanlaisensa.Jokaisella ihmisellä on salainen kohtalonsa.
Kun yrittää toistaa sitä mitä muut ovat tehneet tai pakottaa itsensä johonkin valmiiseen muottiin,
niin pettää oman yksilöllisyytensä.
Löytäkäämme sielumme ydintä asustava unelma.
Meidän on tunnistettava tuo unelma kuin ihmettelevä lapsi,
joka lähestyy aarrekammion ovea.
Sen seurauksena me löydämme itsemme yhä useammin tuosta paikasta, jossa luontevuus ilo ja riemu vallitsevat. Pääsemme rytmiin oman itsemme kanssa." Kelttiläistä viisautta, Anam cara.


Monilla vanhemmilla on odotuksia lapsiensa suhteen.
Heille haluaa tarjota paljon virikkeitä, viedä heitä erillaisiin tapahtumiin, kerhoihin, rakkaudesta...

Muistan ilolla, kun lupasin ostaa vanhemmalle tyttärelleni Dingon kirjan, jos hän vain menee musiikkiopiston karsintoihin, pianolinjalle.- Dingo oli silloin huipulla.-Hän pääsi sisään opistoon ja aloitti kannustuksestani piano-opinnot. Väkisin ja pienellä painostuksella jaksoin innostaa häntä pari vuotta. Sen sijaan hevostallilta en meinannut saada häntä pois väkisinkään, en lahjomalla tai kiristämällä. Joka ikisen hevosen kikkaraisen hän käsin siivosi viimeksi pois puruista, öljysi kaikki nahkaiset suitset ym ja kiillotti metalliset osat...

On hyvin luonnollista kertoa ylpeänä lapsistaan......ainakin mun opettajanhuoneessa...
kuinka he pääsivät opiskelemaan, menivät naimisiin, saivat lapsia, ostivat rivarin.....se tavallinen elämänkulku, jota suurin osa olettaa lapsiensa elämän olevan..
Minun tarinani...nuorempi tyttäristäni opiskeli 8 vuotta eri oppilaitoksissa, välillä suljetulla osastolla leväten, sai catering-tutkinnon..upeata!!
On tällä hetkellä eläkkeellä, ollut kakskymppisestä, ehkä ei voi tai halua koskaan tehdä lapsia...on lihonut yli 30 kiloa lääkkeistä...haluaisi löytää miesystävän....Hän on alle 30 v.
Mutta hän voi sairaudessaan tällä hetkellä hyvin. Hän asuu lähellä minua ja käy melkein päivittäin luonani ja yöpyy viikonloput kanssani, jos minulla ei ole" yövieraita."
Iloitsen siitä että tyttäreni on niin lähellä minua.

Aluksi oli hyvin vaikea ,ison surun keskellä, hyväksyä erillaista elämänpolkua omalle tyttärelleni.
Eihän elämä voi näin kohdella??? Olen sopeutunut, hyväksynyt, mitä elämä on tuonut minulle..
Olen kaiken keskellä oppinut niin valtavasti, syvästi, ettei mikään kirja, kurssi, luento olisi voinut minua opettaa...kohti valoa, luottamusta, uskoa ja ymmärrystä, että jokainen elämä on tärkeä, jokaisella on oma salainen elämänpolkunsa...

Minä uskon, että jokainen ihmissuhde, olivatpa ne omaisia tai vieraampia, ovat aina tarkoitettuja. Niillä on on aina iso sanoma. Kohtaaminen voi olla pieni hetki tai koko elämän aika, mutta se ei ole sattumaa.

Voi kun me ihmiset osaisimme vastaanottaa kaikenlaista, minkä elämä meille tuo, kiitollisena vastaan..

Kielteisen uhka on niin voimakas nimenomaan siitä syystä,
että se opastaa myötätuntoon ja minuuden laajentumiseen,
jota pieni ihmismieli viimeseen saakka vastustaa.

Nietze sanoi kerran, että yksi hänen elämänsä parhaista päivistä oli se,
jolloin hän nimesi kaikki huonoimmat puolensa parhaiksi puolikseen.

Kommentit

Pilviharso sanoi…
Hei
Löysin tänne Olemattoman kautta. En ole montaa postausta ennättänyt lukea, mutta menet suoraan asiaan niin, minkä itsekin todeksi tunnen.

Tämä nimenomainen artikkeli kosketti minua, sillä olen myös joutunut sivusta seuraamaan, kuinka aikuisen lapsen tie kulkee vaikeiden polkujen kautta. On niin totta, että rakkaus ei varsin mihinkään häviä, vaan se todellakin On.

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Anna jokaisen sielun kulkea omaa tietään.

Lauralle..

"Ellei minua ole luotu rakastamaan,miksi aamun sydän puhkeaa lauluun,
ja miksi etelätuuli kuiskailee nuorten lehtien keskellä?
Ellei minua ole luotu rakastamaan, miksi keskiyön kiihkeässä hiljaisuudessa on tähtien pakahduttava tuska?
Ja miksi tämä hullunrohkea sydän vain lähettää toivonsa merelle, jonka äärtä se ei edes tunne?

Huomasin aamun hesarista, että Laura Saloheimo on kuollut.

Laura kuoli rintasyöpään 40 vuotiaana 3.11.09

Tutustuin Lauraan kesäkuussa Perniön kansanopistossa. Osallistuimme Veda-taiteen kurssille.
Huomasin Lauran heti hänen pinkistä villatakistaan ja pinkistä pipostaan. Hän ei halunnut käyttää peruukkia.
Juttelimme paljon iltaisin kansanopiston karussa keittiössä, nakertaen riisikakkuja ja homejuustoa.
Laura kertoi avoimmesti syövästään. Hän ihmetteli,: "Miksi ihmisen- ainakin hänen- täytyy sairastua vakavasti, ennenkuin hän oppii ymmärtämään mitä Rakkaus oikeasti on ja oppii rakastamaan?"
Jokin Laurassa meni minuun hyvin syvälle. Meistä tuli ystävät.

Hän …

Tarvitsemme valoa !