Siirry pääsisältöön
"Se mikä lisää , vähentää, rajoittaa tai laajentaa kehon voimaa, lisää, vähentää, rajoittaa tai laajentaa myös mielen voimaa. Ja mikä lisää, vähentää, rajoittaa tai laajentaa mielen voimaa, lisää vähentää, rajoittaa tai laajentaa myös kehon voimaa.-Spinoza (1632-1677).

Olen maannut kolmatta päivää sängyssä ja välillä sohvalla, kovassa kuumeessa. En edes muista, milloin minulla on ollut kuumetta yli 38 astetta, joskus lapsena ainakin. Lapsilla on hyvä vastustus ja heidän kuumeensa nousee nopeasti ja jyrkästi.
Olin melkein hehkutellut opettajanhuoneessa, kun kolleegat putoilivat vuoronperään petiinsä, ettei mulle tule tuo influenssa sillä syön niin terveesti, lisäksi popsin E-Epaa, probiootteja, ubikinonia, berokkaa. Ulkoilen joka päivä ja harrastan niin monipuolisesti liikuntaa...
Mutta kyllä tuo tauti kaatoi minutkin helposti, eikä auttanut käsien pesutkaan..

Olen ajatellut, että sairaus on aina joku viesti itselle. Kun itse en ole pysähtynyt kuuntelemaan kehoani, vaan olen pakottanut sitä hurjan lailla eteenpäin, se pysäyttää itse itsensä.
Olen yrittä'nyt opettaa oppilailleni, aina jokaisen liikuntatunnin lopussa pysähtymään ja hiljentymään, kuuntelemaan omaa hengitystä, omaa sydäntä, viemään tietoisuutta kämmenpohjasta, jalan päkiään ja päinvastoin...pyytämään heitä kiittämään jalkojaan, käsiään, jotka ahkerasti , joka päivä tekevät puolestamme paljon asioita.

Tulee mieleen yks juttu, joka tapahtui minulle vajaa kymmenen vuotta sitten. Olin seurustellut tiiviisti yhden miehen kanssa. Olin vahvasti rakastunut häneen. Yks kaks hän ilmoitti minulle, että hän ei voi olla kanssani, kun meillä on niin monta vuotta ikäeroa. Hän ei kehtaa viedä mua kavereittensa luo...Olin tavallaan varautunut tuohon, tiesin jo silloin, kun annoin itseni vaipua ihanaan rakkauteen, että mahdollisesti tiemme eivät kulje kauaan samaa polkua, olihan meillä yli kaksikymmentä vuotta eroa...lähes kolmekymmentä...
Olin kiitollinen noista hetkistä hänen kanssaan ja en jäänyt katkerana tuomitsemaan, syyllistämään...Mutta kaikki tunteeni syöksähtivät valloilleen ja suuri suru oli elettävä pois.
Muistan kun ajattelin, että kuinka voin olla koulussa... Monet asiat saivat tunteet valloilleen ja itku oli läsnä. Heti toisella tunnilla , kun pidin oppilailleni jumppaa, oikea nivelsiteeni venähti! Joudun sairaalaan ja kahdeksi viikoksi kotiin lepäämään. Ihmeellistä, ajattelin...kuinka jalkani huolehti sydämestäni..

"Keho on olemassaolon merenranta"-sufi,(anon.)

Kommentit

Villiina sanoi…
Minun olkapäävaivani on toiminut juuri samoin. Kun olen ollut liian kuormittunut psyykkisesti, se on jostain pienestä kolhusta äitynyt tosi kipeäksi ja vaatinut 2 viikon levon :-)

Meillä on varmaan sama tauti, kuumetta ei ole enää mutta heikko olo, sydän läpättää pienestäkin ponnistelusta ja poskionteloita jomottaa siihen malliin että pitää varmaan hakea antibiootit avuksi.
hanne sanoi…
heippa Villiina!
Makaan kolmatta päivää korkeassa kuumeessa...yli 38 koko päivän..
Toivon, että pääsisin perjantaina oppilaitteni esitykseen vanhoissa tansseissa. heillä on päivällä koululaisille, torilla muulle kansalle ja illalla lähinne vanhemmille...
Pilviharso sanoi…
JOku sanoi minulle, että oikea puoli on "elämäsi miehet" ainakin jaloissa. Olen kipuillut oikean jalan nivelpussia (juuri saatu lääk. diagnoosi) monta viikkoa, mutten tunnista miessuhteita juuri nyt miettineeni. VAi pitäisikö niitä miettiä?

Paranemisia ikävästä kuumetaudista!
hanne sanoi…
"En pysty ystävyyteen,
se vatii niin paljon.
Osaan rakastaa
Siihen tarvitaan vain yksi.-E.Kilpi

kiitos pilviharso, tänään on vain hiukkasen kuumetta, kyllä tästä vielä selvitään..

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Anna jokaisen sielun kulkea omaa tietään.

Tarvitsemme valoa !

Lauralle..

"Ellei minua ole luotu rakastamaan,miksi aamun sydän puhkeaa lauluun,
ja miksi etelätuuli kuiskailee nuorten lehtien keskellä?
Ellei minua ole luotu rakastamaan, miksi keskiyön kiihkeässä hiljaisuudessa on tähtien pakahduttava tuska?
Ja miksi tämä hullunrohkea sydän vain lähettää toivonsa merelle, jonka äärtä se ei edes tunne?

Huomasin aamun hesarista, että Laura Saloheimo on kuollut.

Laura kuoli rintasyöpään 40 vuotiaana 3.11.09

Tutustuin Lauraan kesäkuussa Perniön kansanopistossa. Osallistuimme Veda-taiteen kurssille.
Huomasin Lauran heti hänen pinkistä villatakistaan ja pinkistä pipostaan. Hän ei halunnut käyttää peruukkia.
Juttelimme paljon iltaisin kansanopiston karussa keittiössä, nakertaen riisikakkuja ja homejuustoa.
Laura kertoi avoimmesti syövästään. Hän ihmetteli,: "Miksi ihmisen- ainakin hänen- täytyy sairastua vakavasti, ennenkuin hän oppii ymmärtämään mitä Rakkaus oikeasti on ja oppii rakastamaan?"
Jokin Laurassa meni minuun hyvin syvälle. Meistä tuli ystävät.

Hän …