Siirry pääsisältöön



Olen niin kiitollinen.
Minulla on ihanat , rakkaat lapset.
Saan asua isossa talossani kahden kissani kanssa.,
talossa, jossa on hyvä henki, jossa voin soittaa musiikkia niin kuin sieluni sietää,
milloin vain itse haluan. maalata, katsoa leffoja ja vain olla....
Minulla on aivan ihana työ. Olen unelma-ammatissani, josta haaveilin kymmenen vuotiaana.
Ja edelleen tykkään niin paljon opettaa nuoria ja olla heidän kanssaan.

Olen ollut sinkkuna ( kamala sana), yli vuoden verran.
Juuri nyt on hyvä aika olla itseni kanssa.
Minusta tuntuu että ,olen aina ottanut suhteissani toista enemmän huomioon kuin itseäni.
Olen pelännyt yksinoloani. Ehkä se johtuu siitä turvattomuudestani lapsuudessani- isäni alkoholin käyttö ja siitä johtuvat kaikki pelottavuudet.

Viimeisen suhteeni loppumisen jälkeen, en enää kokenut tyhjyyttä. En enää odottanut, kaipaillut että mistä löytäisin uuden, sellaisen ja sellaisen ystävän...
Halusin jäädä siihen tyhjyyteen, mennä sen läpi, alle ja löytää rauha, löytää itseni, rehellisyys ja totuus...

Nyt, elämä itseni kanssa tuntuu hyvältä.


Olen hyvä ystävä kaikkien entisten miehieni kanssa!



Tiedän, että se sieluni ystävä, joka on oman sieluni kanssa sopinut tapaamisestamme, on siellä jossain...Ehkä en ole vielä kolunnut tarpeeksi polkujani tai Hän, että aika meille olisi täysi. Mutta se tulee tai ei. Olen onnellinen silti.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Anna jokaisen sielun kulkea omaa tietään.

Lauralle..

"Ellei minua ole luotu rakastamaan,miksi aamun sydän puhkeaa lauluun,
ja miksi etelätuuli kuiskailee nuorten lehtien keskellä?
Ellei minua ole luotu rakastamaan, miksi keskiyön kiihkeässä hiljaisuudessa on tähtien pakahduttava tuska?
Ja miksi tämä hullunrohkea sydän vain lähettää toivonsa merelle, jonka äärtä se ei edes tunne?

Huomasin aamun hesarista, että Laura Saloheimo on kuollut.

Laura kuoli rintasyöpään 40 vuotiaana 3.11.09

Tutustuin Lauraan kesäkuussa Perniön kansanopistossa. Osallistuimme Veda-taiteen kurssille.
Huomasin Lauran heti hänen pinkistä villatakistaan ja pinkistä pipostaan. Hän ei halunnut käyttää peruukkia.
Juttelimme paljon iltaisin kansanopiston karussa keittiössä, nakertaen riisikakkuja ja homejuustoa.
Laura kertoi avoimmesti syövästään. Hän ihmetteli,: "Miksi ihmisen- ainakin hänen- täytyy sairastua vakavasti, ennenkuin hän oppii ymmärtämään mitä Rakkaus oikeasti on ja oppii rakastamaan?"
Jokin Laurassa meni minuun hyvin syvälle. Meistä tuli ystävät.

Hän …

Tarvitsemme valoa !