Siirry pääsisältöön
Syntyessään jokaisella on kyky rakastaa ja luova , kukoistava mielikuvitus, jota myös osaamme käyttää. Meillä on yhteys rikkaaseen maailmaan, täynnä lumousta ja ihmeitä.Miksi ne haalistuvat ja katoavat vuosien kuluessa?
Meille opetetaan lapsesta asti, että olemme erilaisia kuin muut, että meidän tulee kilpailla menestyäksemme ja että emme ole kyllin hyviä sellaisina kuin olemme.

Vuonna -93 törmäsin sattumalta/tarkoituksella kirjaan "Palatkaamme rakkauteen", jonka on kirjoittanut Marianne Williamson.
" Kirja opastaa takaisin siihen totuuteen mihin synnyimme ja antaa vastauksia päivittäin kohtaamiimme ongelmiin niin ihmissuhteissa, uran kuin terveydenkin alueilla.Kirja ohjaa irrottautumaan kahlitsevasta elinikäisestä itsekontrollista, jotta vapautuisimme kehittämään toisenlaista tietämystä, myönteistä ajattelutapaa ja löytäisimme takaisin perusrakkauteen."
"Palatkaamme rakkauteen" on henkinen itseopiskelukirja ja perustuu "A Course in Miracles"-kirjan opetukseen..

Luin palavalla innolla, ihmetyksellä tuon Mariannen kirjan. Sain siitä mahdottoman paljon uutta, ihmeellistä, rakkaudellista ajateltavaa..Ajattelin, että heti kun tuo "A Course in Miracles" ilmestyy suomen kielellä ostan sen ja luen...
Kirja ilmestyi v 2002 suomeksi. Ostin sen ja aloittelin yksin lukemaan sitä..Se ei ollutkaan minulle ihan yksinkertaista. Kirja oli mielestäni vaikea ymmärtää..Se lukeminen jäi muutamaksi vuodeksi...
Pari vuotta sitten löysin "Ihmeiden Oppikurssin", tai eräs puolituttavani pyysi minua mukaan ja niinhän minä menin. Meidän ryhmäämme kuuluu kahdeksan naista, jotka kokoonnumme kerran viikossa, jonkun meistä kodissamme ja luemme ääneen "Ihmeiden oppikurssia". k
Keskustelemme, ihmettelemme ja pohdimme niitä asioita, joista kirjassa kirjoitetaan. Joku ryhmästämme on lukenut kirjan jo läpi ja on uudella kierroksella.

Ihmeiden oppikurssi on mielenmuutos. Saat valita vapaaehtoisesti, kuka sinua tai sinun elämääsi johdattaa: Ego vai Pyhä Henki? Tai voit jättää valinnan väliinkin. Sinulla on täysin vapaa valinta.
Minä halusin valita Pyhän Hengen johdattajakseni. Silti Egoni yrittää joka hetki vaikuttaa minuun kaikessa mutta voin aina pyytää apua, suojelusta, näkemään toisin...niissä tilanteissa..etten tuomitsisi, pelkäisi vaan valitsisin rakkauden..

"Pyhän Hengen päämääränä on auttaa meitä pakenemaan pois unimaailmasta, opettamalla meille, miten muutamme ajattelumme vastakkaiseksi ja opimme pois erehdyksistämme. Anteeksianto on Pyhän Hengen mahtava opetusväline, jolla tämän ajattelun täyskäännös saadaan aikaan.
Pyhä henki näkee synnin erehdyksenä, joka voidaan korjata, eikä pahuutena, josta pitää rangaista.
"Rakastamme" toista ihmistä, saadaksemme jotain itsellemme. Juuri tämä on itse asiassa se, mikä unimaailmassa kantaa rakkauden nimeä. Suurempaa erhdystä ei voi olla olemassa, sillä rakkaus on kykenemätön pyytämään mitään.
"Pieni minä" yrittää korostaa itseään ulkoisella hyväksynnällä, ulkoisilla omistustavaroilla ja ulkoisella "rakkaudella."Jumalan luoma itse ei tarvitse mitään. Se on ikuisesti täydellinen ja turvassa ja sitä rakastetaan ja se rakastaa.Se haluaa antaa eikä saada, laajentaa eikä projisoida. Sillä ei ole tarpeita ja se haluaa liittyä muihin, että he ovat yhdessä yltäkylläisyydessään.

Kun emme pidä ketään syyllisyyden vankina, me itse tulemme vapaiksi. Kun tunnistamme Kristuksen kaikissa veljissämme, huomaamme Hänen läsnäolon itsessämme."_Ihmeiden oppikurssi.

Alkaessani kokoontua "veljieni" kanssa kerran viikossa "Ihmeiden oppikurssi"-kirjan merkeissä, aloin huomata itsessäni pieniä muutoksia...En enää reagoinut samanlailla kuin ennen määrätyissä tilanteissa...olin ymmärtäväisempi, en tuominnut, en arvostellut, osasin valita rakkauden........ näin itseni...kaikissa väreissäni ja olin itselleni myös armelias...

Ymmärrän, että jos joku ihminen pelkää, hänellä ei ole rakkautta, hän ei ole yhteydessä sisimpäänsä.....siksi hän on ehkä kiukkuinen, vihainen, tuomitsee, arvostelee joissain tilanteissa...hän ikäänkuin anoo rakkautta itselleen..."huomaa minut, ymmärrä minua, rakasta minua, hyväksy minut minuna..."

Olen saanut valtavasti voimaa, valoa ja tunnen itseni niin kiitolliseksi. Huomaan, että minua kannetaan...

Kommentit

Anonyymi sanoi…
Hei, olipa kiva lukea kokemuksistasi IOK:sta. Minä olen alkanut lukea kirjaa ja tehdä harjoituksia tänä kesänä - viimeksi tänään. Minäkin haluan antaa itseni Pyhän Hengen johdatukseen ja antaa egon ajatuksille piut paut :)Toivon, että saan ryhmän tänne omalle paikkakunnalleni, mutta sekin toive on vain egon tahto: Pyhä Henki tietää, miten on paras. :) Ihanaa syksyä sinulle!
Anonyymi sanoi…
ӏ leave a response eасh timе I espeсially enjoy a post
οn a site oг I have somethіng tο ѵaluable tо
сontribute to the cοnveгsation.
Usually іt is trіggerеԁ by
the ρaѕsion communіcatеԁ in the post I browsed.

And аfter this post Nimеtön.
І was actuallу exсited enough to creаte a cοmment ;) I do have a couρle of queѕtіons for yоu
if it's okay. Is it just me or do some of these comments look as if they are coming from brain dead visitors? :-P And, if you are posting on additional sites, I'd liκe to κeеp up with you.
Сould you make a list everу one of all yοur communal sites like your twittеr feeԁ, Faсebook page
or linkeԁin profile?

my ωeb-sitе: nummerupplysningen
Anonyymi sanoi…
Vеry gоod poѕt. I am going through some of thesе issuеs as well.
.

Viѕit my web blog näsplastik
Anonyymi sanoi…
There is certainly a lot to learn about this issue. I love all of the
points you have made.

My web blog :: Online Casino games

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Tarvitsemme valoa !

Anna jokaisen sielun kulkea omaa tietään.

" Nähdä maailma hiekanjyvässä, ja taivas kedon kukassa, pidellä äärettömyyttä kämmenellään, ja ikuisuutta hetkessä"-William blake

" Kun tiedät kuka olet, mikään ei voi pysäyttää sinua "-Stedman Graham




" On kaksi tapaa elää elämä. Toinen on kuin mikään ei olisi ihme.
Toinen on, kuin kaikki olisi ihmettä."-A.Einstein





" Emme näe asioita sellaisina kuin ne ovat, näemme ne sellaisina kuin itse olemme. "-Anais Nin