Siirry pääsisältöön
Eilen muistelin opiskeluani "Luovissa terapioissa". Kummallisesti samanaikaisesti eksyi käteeni valokuva puusta, jonka juurissa on kaksi naista tai tyttöä. Tuo työ on n 10 v. vanha.

Skannasin kuvan koneelleni .

Tuota teosta ei ole enää olemassa muuta kuin kuvassa. Maalasin sen päälle valkoista maalia, leikkasin sen pienemmäksi ja jätin kaappiin rullalle. Jonkun ajan kuluttua, löysin kuvani. Valkoinen maali oli rapissut osittain pois, jättäen kivasti alla olevia värejä esille. Halusin kehystää tuon epämääräisen tekeleeni, joka oikeasti minusta näytti hyvältä...



"Luovat terapiat" tarkoitti lähetymistä nonverbaalisin keinoin kohti omaa sisintä, syvintä kerrosta, jossa puhtaat tunteet, taide meissä, aito minä mm asuvat. Opiskelimme pari vuotta maalaten, tanssien, kehonhoitoihin tutustuen,myös värit, muodot, ääni olivat mukana, puhumattakaan vahvasta teoriasta vankkana pohjana kaikelle...



Ensimmäinen tehtävämme alussa oli oman puun maalaaminen...Muuta informaatiota ei annettu.

Minun puuni kasvoi niin suureksi, että minun oli pakko ottaa lisää tilaa sille...kaiken kaikkiaan paperi oli n. 2mx1m...

Saimme itse kertoa omasta työstämme, niistä tunteista , joita tekemisen aikana oli virinnyt..Mutta kukaan muu ei saanut analysoida, sanoa mitään arvostelua, ainoastaan sai kysyä kuvan tekijältä kysymyksiä...



Taide, värit, muodot koskettavat suoraan syvintä kerrostamme, jonne järki, sanat eivät ylety...

En enään tarkkaan muista niitä tunteita, ajatuksia, joita puuni minussa herätti...Ainakin nyt huomaan, että se on vahva, värikäs ja sillä on myös vahvat juuret. Tuo punainen ja sininen tyttö/nainen minua nyt askarruttaa...Ehkä toinen kertoo vahvasta aktiivisuudesta, tempperamentista, läsnäolosta tähän arkiseen elämään ja toinen kertoo henkisestä puolesta minussa, joka on yhtä vahvana...



Taidan ottaa tuon "editoidun"kuvani pois kehyksistä...Auttaa hieman valkoisen maalin rapisemisessa ja ottaa tuo alkuperäinen puu, mitä siitä vielä on jäljellä, esille...



Meidän oli myös maalattava jonkun kuvan päälle: kuvan, joka meitä itseämme kiehtoi ja johon olimme tyytyväisiä, viehtyneitä. Muistan kuinka itkin ja peitin erästä maalaustani, joka oli minulle erityisen rakas. Meidän oli "opittava" luopumaan...luopumaan tärkeästä maalauksestakin...



Siksi vielä kotonakin halusin uskaltaa maalata tuon värikkään puuni peittoon...

Enää se ei tuntunut niin pahalta. Ensimmäinen kerta on aina voimakkain...varmaan kaikessa...myös herkin kuten ensi suudelma...



Mitä ajatuksia tuo puuni sinussa herättää??

Kommentit

Katja Tanskanen sanoi…
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
Katja Tanskanen sanoi…
Puusi on kuin tulessa, maalla ja meressä samalla kertaa.

Olet värien maailmasta kotoisin.

Minullekin värit ovat tärkeitä.
Pilviharso sanoi…
Minuun silmilleni/ajatuksilleni nuo punainen ja sininen eivät ole ihan samanarvoisia, tasapainossa. Jotenkin punainen on... surullinen ja sininen rauhallisesti odottaa lisää tilaa.
Katja!!
kiitos kommentistasi
Kymmenen vuotta sitten olin levoton..en ollut missään , en juurtunut..Värit ovat aina minulle hyvin tärkeät...myös haaleat, himmeät sävyt kutsuvat nykyään vahvasti..
millaisen puun sinä tekisit tänään?

Pilviharso!
Kiitos kommentistasi.
Tuohon aikaan koin paljon surua, en ollut vielä sopeutunut, hyväksynyt nuoremman tyttäreni sairastumista skitofreniaan..
Kuvassa ei ole tasapainoa, rauhaa, levollisuutta..
Millaisen puun sinä tekisit?
Kaunis puu. En osaa istua paikalla j apiirtää usein, rentouttavaa kyllä. Olen sellaista sopeutuvaista tyyppiä, jos on pieni paperi, niin puuni ei kasvaisi, eui eres turpoisi yli, en ota lisää tilaa... pienennän. Pikku puutarhassanikin :)
Pilviharso sanoi…
Kun kerran satuit kysymään...
Minun puuhuni tulisi aika paljon mustaa ja tummia sävyjä, mutta myös paljon, paljon kirkkaita värejä. Ehkä se rajapinta olisikin vaikea. En tunne suurta tasapainoa surussani, vaikka asia on enemmän jo hyväksyttyjen puolella. Suru on vielä kipeää.
Heippa Hannele...olikohan se puutarha sinun, jonka kuva oli tämänäiväisessä jutussasi...En saanut kommenttiani läpi...Ihanaa tuo Irlanti-idea!!!!
Ei ole väliä, millä tavoin sieluamme tuuletamme, sisintämme ilmaisemme!1Puutarhailu telee onnelliseskis...

Pilviharso...

surun kautta löydämme aina valoa, kirkkautta!!!Kiitos komenteista!!!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Lauralle..

"Ellei minua ole luotu rakastamaan,miksi aamun sydän puhkeaa lauluun, ja miksi etelätuuli kuiskailee nuorten lehtien keskellä? Ellei minua ole luotu rakastamaan, miksi keskiyön kiihkeässä hiljaisuudessa on tähtien pakahduttava tuska? Ja miksi tämä hullunrohkea sydän vain lähettää toivonsa merelle, jonka äärtä se ei edes tunne? Huomasin aamun hesarista, että Laura Saloheimo on kuollut. Laura kuoli rintasyöpään 40 vuotiaana 3.11.09 Tutustuin Lauraan kesäkuussa Perniön kansanopistossa. Osallistuimme Veda-taiteen kurssille. Huomasin Lauran heti hänen pinkistä villatakistaan ja pinkistä pipostaan. Hän ei halunnut käyttää peruukkia. Juttelimme paljon iltaisin kansanopiston karussa keittiössä, nakertaen riisikakkuja ja homejuustoa. Laura kertoi avoimmesti syövästään. Hän ihmetteli,: "Miksi ihmisen- ainakin hänen- täytyy sairastua vakavasti, ennenkuin hän oppii ymmärtämään mitä Rakkaus oikeasti on ja oppii rakastamaan?" Jokin Laurassa meni minuun hyvin syvälle. Meistä tuli ystäv

" Nähdä maailma hiekanjyvässä, ja taivas kedon kukassa, pidellä äärettömyyttä kämmenellään, ja ikuisuutta hetkessä"-William blake

" Kun tiedät kuka olet, mikään ei voi pysäyttää sinua "-Stedman Graham " On kaksi tapaa elää elämä. Toinen on kuin mikään ei olisi ihme. Toinen on, kuin kaikki olisi ihmettä."-A.Einstein " Emme näe asioita sellaisina kuin ne ovat, näemme ne sellaisina kuin itse olemme. "-Anais Nin

kukkaistytön kesäviesti

Hän on hieman uudistunut Hän on päässyt kehyksiin